Korvatulehdusko?

Minulla on nyt kolme päivää tuntunut syvällä korvassa painetta, särkee jonkin verran, kutisee ja hieman tuntuu kuumottavan. Voiko olla tulehdus? Toivon niin ettei olisi, sillä en kerkeä lääkäriin kuin vasta ensi viikon lopulla. Huomenna pitäisi mennä Kajaaniin ja perjantaina lähteä Helsinkiin.
Voiko korvatulehduksessa mennä konserttiin? Minulla on liput nyt perjantaille Alice Cooperin ja Iron Maidenin keikalle. En haluaisi jäädä pois sieltä, koska ihailen Alicea yli kaiken ja viimein pääsisin näkemään livenä :(
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Elvenpath kirjoitti:

Minulla on nyt kolme päivää tuntunut syvällä korvassa painetta, särkee jonkin verran, kutisee ja hieman tuntuu kuumottavan. Voiko olla tulehdus? Toivon niin ettei olisi, sillä en kerkeä lääkäriin kuin vasta ensi viikon lopulla. Huomenna pitäisi mennä Kajaaniin ja perjantaina lähteä Helsinkiin.
Voiko korvatulehduksessa mennä konserttiin? Minulla on liput nyt perjantaille Alice Cooperin ja Iron Maidenin keikalle. En haluaisi jäädä pois sieltä, koska ihailen Alicea yli kaiken ja viimein pääsisin näkemään livenä :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu