Laukun lukitseminen

Olen lukenut mielipiteitä puoleen ja toiseen. Toiset sanovat, että matkalaukkua ei saa lukita, sillä se avataan väkisin lentokentän turvatarkastuksessa kuitenkin. Itse olen sitä mieltä, että rikotusta laukusta joko lentoyhtiö tai vakuutusyhtiö maksaa korvauksen, ja olen aina lukinnut laukkuni. SIksihän lukkoja on olemassa.
Mikä on virallinen suositus, laukku lukkoon vai ei? Ja miksi ei?
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osta sellainen numerolukko, jonka pohjassa on kolo ja teksti USAn hyväksymä. Tällainen lukko voidaan avata pohjasta lentokentillä, jos tarve vaatii. Ei tarvi miettiä lukitusta, jos käyttää em. lukkoa. Vakiona ainakin uusissa merkkimatkalaukuissa. USAan matkustaessa muunlaista lukkoa ei voi käyttää.

Äänestä

Kiitos tiedosta, en ole ajatellutkaan, että sellaisia löytyy. Nyt toiveena onkin päästä ison veden taa. Eikun lukko-ostoksille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1+6 kirjoitti:

Olen lukenut mielipiteitä puoleen ja toiseen. Toiset sanovat, että matkalaukkua ei saa lukita, sillä se avataan väkisin lentokentän turvatarkastuksessa kuitenkin. Itse olen sitä mieltä, että rikotusta laukusta joko lentoyhtiö tai vakuutusyhtiö maksaa korvauksen, ja olen aina lukinnut laukkuni. SIksihän lukkoja on olemassa.
Mikä on virallinen suositus, laukku lukkoon vai ei? Ja miksi ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu