Olen tehnyt töitä keskeytymättömästi yli 20 vuotta ja kuulunut saman ajan myös ammattilliittoon. Irtisanoin itseni juuri ennen yrityksen konkurssia saadessani muualta töitä, jossa töiden piti jatkua hamaan tulevaisuuteen, menin vaihtamaan liittoa ja työttömyyskassaakin ja sitten uudessa työpaikassa tuli meille uusille yllätyksenä yrityksen YT-neuvottelut ja me harjoitteluajalla olevat jouduimme ensin pois, jotta voivat vähentää vakihenkilökuntaa. Yllättäen olinkin työttömänä ja kahden liiton pompoteltavana, kun kumpikaan ei osannut sanoa mitä tällaisessa tapauksessa pitäisi tehdä. Kumpikin liitto neuvoi toimittamaan palkkatodistuksen ja uusi liittoni ei edes löytänyt mitään tietoa minusta ja edellinen liitto vakuutti lähettäneensä kaikki tiedot uuteen liittoon. Miten saan palkkatodistuksen yrityksestä, joka on konkurssissa? Ennen konkurssia olin osittain lomautettuna ja näiltä ajoilta työnantaja antoi kollektiivisesti tiedot palkoistamme työajoilta eli edellisellä liitolla on kaikki tiedot palkoistani ennen työpaikan vaihtoa. Edellinen liitto on laskenut työttömyyspäivärahan määrän näillä tiedoilla ja ehdin olla uudessa työpaikassa välillä vain 3 kuukautta. En usko, että olen ainoa, joka on tällaiseen tilanteeseen joutunut ja olen ollut todella pettynyt palveluun ja pohtinut, että tässäkö on kiitos vuosikymmenten liittojen tukemisesta? Mitä siis pitäisi tehdä?
palkkatodistus konkurssissa olevasta yrityksestä
padeju68
292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pesänhoitajalta.
Tai eläkeyhtiöstä eläkeotteesta.