Tuli mieleeni muistot, kun olin ammattikoulussa joskus vuosia sitten.
Pääsin ammattikouluun, ja olin 17 vuotias. Kuitenkaan en voinut kunnolla käydä koulua, sillä vanhempani olivat hyvin selvästi osoittaneet, etteivät aio tukea elämääni tai opiskeluani. Kuitenkin, heidän tulojensa ansiosta en saanut lainkaan opintotukea. Kävin koulu jonkin aikaa, kunnes tiesin, ettei minulla ole varaa ostaa työpukua ja tarvikkeita, ja niin edespäin, ja että pitäisi vuokrakin maksaa 3 vuoden ajan jotenkin taikomalla.
Luovutin. En tiedä olisinko sossusta saanut osani, mutten ainakaan muista sen olleen mikään mahdollisuus, taisi olla osa syynä se, että olin alaikäinen, ja toimeentulotukea ei saanut silloin, koska vanhempien tulojen alla minun piti pärjätä.
Miten on nykyään toimeentulotuen tilanne? Millä opiskelija pärjää, jos vanhemmat ei maksa mitään, ja jos kuitenkin heidän tulonsa ylittävät kaikki sallitut rajat?
Ei opintotukea, joten ei opiskeluakaan...
larethi
0
122
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958