On tämäkin ongelma! Meillä pidetään pian lapsen nimenantotilaisuus ja emme keksi kummeja.
Eihän tämä muuten ongelma ole, mutta kuin muilla lapsillamme on. Nyt on vain niin, että en ole koskaan kavereista halunnut kummia ottaa, koska en osaa päättää heidän joukostaan. En myöskään halua aiheuttaa mielipahaa tämänkaltaisella teolla, eli arvottamalla heitä.
Olemme tähän asti ottaneet kummit suvusta. Mieheni serkut ovat vain niin vanhoja tai vieraita, ettei mieheni halua pyytää heitä. Minulla taas piisaa serkkuja, mutta heidän elämänarvonsa ovat jotenkin aika kaukana ja ehdä yhdeydenpito ja yhdessä olo vuodesta toiseen esim. lapsen synttäreiden johdosta olisi hieman kankeaa.
Mitä tehdä?
Jätänkö tämän lapsen ilman kummeja?
Annanko reippaasti alle kouluikäisille sisaruksille "sisarkummiuden" tehtävän?
En vaivaisi tällä muuten päätäni, mutta en halua että tämä pikku mussukka isompana sitten ihmettelisi, että miksei hänellä ole yhtään kummia.
Eihän tämä muuten ongelma ole, mutta kuin muilla lapsillamme on. Nyt on vain niin, että en ole koskaan kavereista halunnut kummia ottaa, koska en osaa päättää heidän joukostaan. En myöskään halua aiheuttaa mielipahaa tämänkaltaisella teolla, eli arvottamalla heitä.
Olemme tähän asti ottaneet kummit suvusta. Mieheni serkut ovat vain niin vanhoja tai vieraita, ettei mieheni halua pyytää heitä. Minulla taas piisaa serkkuja, mutta heidän elämänarvonsa ovat jotenkin aika kaukana ja ehdä yhdeydenpito ja yhdessä olo vuodesta toiseen esim. lapsen synttäreiden johdosta olisi hieman kankeaa.
Mitä tehdä?
Jätänkö tämän lapsen ilman kummeja?
Annanko reippaasti alle kouluikäisille sisaruksille "sisarkummiuden" tehtävän?
En vaivaisi tällä muuten päätäni, mutta en halua että tämä pikku mussukka isompana sitten ihmettelisi, että miksei hänellä ole yhtään kummia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puhut ilmeisesti nimiäisistä etkä kirkollisista ristiäisistä, koska uumoilet alle kouluikäisiä "sisarkummiuden" (mitä se on?) tehtävään? Varsinaisia kirkollisia kummeja he eivät tietenkään voi olla.
Mutta muuten, miksi ette voisi pyytää jotakuta kavereistanne. Kannattaa huomata, etteivät kaikki suinkaan halua olla kummeja yhtään kenellekään, joten sellaiset kaverinne tuskin ottavat itseensä, vaikkei heitä pyydettäisikään. Ja jos kaveruus on pitkäaikainen, kyllä sen yleensä osaa arvata, millainen suhtautuminen henkilöllä asiaan on. Vastalöydettyä ystävyyttä tuskin kannattaa moisella kysymyksellä rasittaa muutenkaan.
Aikuiseksi elämässä selviää varsin mainiosti ilman ainoatakaan kummia, mutta tietysti jos muilla lapsillanne sellaiset on, voisi nuorimmainen kokea olevansa "vähempiosainen".
Mikset käyttäisi samoja kummeja uudestaan
Minä myös pyytäisin tuossa tilanteessa kavereita. Mitä jos miettisit onko kavereiden joukossa joku, joka erityisen kovasti tahtoisi kummiksi, mutta ei vielä kertaakaan ole? Tai joku, joka muuten tahtoisi tällaisen uuden kunniatehtävän? Onhan se kavereillekin selvää, ettei kaikkia voi valita. Ei sellaisesta pitäisi kenenkään loukkaantua. Jos itse ajattelen kavereitani, niin tälle ensimmäiselle on itsestään selvä valinta paras ystäväni, mutta mahdollisille pikkusisaruksille kummi voi olla kuka vain. Tai ei tietysti ihan kuka vain, mutta en osaa kuvitella kavereillamme olevan mitään odotuksia tai arvojärjestystä sen suhteen kenestä tulee kummi. Pyydetty yllättyy varmaan iloisesti ja pyynnöttä jäänyt ajattelee asiasta tuskin sen kummempia. Tietysti kaveripiirejä on monenlaisia, mutta en lasta ainakaan kummeitta jättäisi tuon takia. Itseasiassa kaverit lapsen kummeina on aika luontevakin valinta. Kuten sanoit niin yhteydenpito voi joskus sukulaistenkin välillä olla kankeaa ja vähäistä, mutta kaveruus jatkuu ennallaan. Kaverit voimme valita, sukulaisia emme. ;)