rivarin remontit

Ostettiin keväällä rivitaloasunto ja heti kohta huomattiin muurahaiset yrittävät vallata sen.Taloyhtiö/isännöitsijä ei ole halukkaita tekemään mitään joten myrkyttelemme naapurien kanssa vuoroperään joten muurahaiset vain siirtyy vuoronperään asunnosta toiseen.Myyjä ei ongelmasta kertonut mitään eli kun teimme rempan talvella asuntoon olisimme voineet huomioida tuon ongelman jo remppa vaiheessa,tosin jos olisimme tienneet emme olisi varmaan ostaneet koko luukkua.Taloyhtiön "remppavastaava"sanoi että eivät muurahaiset aiheuta mitään ongelmia itse rakenteille mutta meilläpä omakohtainen kokemus noista muurahaisista vuosien takaa jolloin söivät yhden puisen ulkoseinän melko totaaliseti ennenkuin asia huomattiin,myrkyttäjä kävi hoitamassa homman ja seinä uusittiin kokonaan.Puhuu kuka hyvänsä mitä hyvänsä niin nuo muurahaisten ilmestyminen kertoo AINA jonkun asteen kosteusongelmasta,ne kun eivät viihdy kuivassa,hakevat sopivaa kosteutta ja lämpöä johon pesän perustavat.
Toinen asia joka tältä "taloyhtiön remppa vastaavan" sanomisista jäi kaivertamaan on kun talon sokkelit on kaivettu auki muutama vuosi sitten ja salaojitettu,huomattiin nyt että päätyseinä(kahitiiltä)on haljennut sokkelista aina tiiliverhouksen ylös asti.Remppa vastaava otti asian hyvin tyynesti ja ilmoitti ettei johdu aukikaivuista vaan kahitiilen ominaisuuksiin kuuluu että halkeilee alhaalta ylös asti ja näkyy myös halkaisevan sokkelinkin siinä sivussa.Eipä tarvitse olla rakennusinsinööri kun selviää tuon halkeamisen syy ja seuraus mutta ainakin yritti,pitää meitä varsin tyhminä.Tuollaista jos on yhtiön touhu niin kylläpä iskettiin kätemme paskaan mutta onneksi on asianajajia jotka mielellään lähtee hommaa hoitamaan.Yksinkertaisin homma olisi ollut että yhtiö olisi lähtenyt myrkyttämään kerralla koko talon muurahaisten takia jolloin niistä mahdollisesti olisi päästy eroon,ainakin paremmat mahdollisuudet.Halkeamasta olisi pitänyt reklamoida ojituksen tekijää ja vaatia korjaamaan mutta taitaa olla tekijällä tai tekijöillä yhteyksiä joko isännöitsijään tai tähän remppavastaavaan.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hohhoijaa.

Muurahaiset kuuluu suomen luontoon, rivitalot ei. Joillain paikoilla nyt on muurahaisia, se siitä. Niistä pääsee kyllä rauhaan, kun viitsii myrkyttää. Toki ne tulevat seuraavana vuonna uudelleen, siis pitää myrkyttää. Voi ne myrkyttää keskitetystikkin. Sitten ne tulevat seuraavana vuonna uudestaan. Se on niinkuin osakkaan asia pitää huolta muurahaisista. Ei mikään taloyhtiö luonnolle mitään voi.

Talot halkeilee, ihan tavanomaista. Kyse näköhaitasta, ei muusta.

Ehkä olisi kannattanut jatkaa vuokralla asumista, näyttää olevan tuo omistusasuminen niiiiin vaikeaa.

Äänestä
  • Mielipide tuokin: tavanomaista että talot halkeilee ja että vain näköhaitta.Taitaa kirjoittajalla olla tiilet vain ladotut.Olemme muuten asuneet n.40 vuotta ihan ok-taloissa ilman velkoja ja itse rakentaen joten ei sen enempää siitä.Siihen ei ole vaan mahtunut yhtään taloa josta olisi seinät haljenneet sokkelia myöten.Suomalaista rakentamista aina kehuttu mutta taitaa Kiinalaisetkin tehdä laadukkaampaa jälkeä kuin suomalaiset rakentajat,virolaisin avuin.
    Missäs muuten itse asut???Teltassa??Asuntovaunu??Vieraitten nurkissa??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:kele kirjoitti:

Ostettiin keväällä rivitaloasunto ja heti kohta huomattiin muurahaiset yrittävät vallata sen.Taloyhtiö/isännöitsijä ei ole halukkaita tekemään mitään joten myrkyttelemme naapurien kanssa vuoroperään joten muurahaiset vain siirtyy vuoronperään asunnosta toiseen.Myyjä ei ongelmasta kertonut mitään eli kun teimme rempan talvella asuntoon olisimme voineet huomioida tuon ongelman jo remppa vaiheessa,tosin jos olisimme tienneet emme olisi varmaan ostaneet koko luukkua.Taloyhtiön "remppavastaava"sanoi että eivät muurahaiset aiheuta mitään ongelmia itse rakenteille mutta meilläpä omakohtainen kokemus noista muurahaisista vuosien takaa jolloin söivät yhden puisen ulkoseinän melko totaaliseti ennenkuin asia huomattiin,myrkyttäjä kävi hoitamassa homman ja seinä uusittiin kokonaan.Puhuu kuka hyvänsä mitä hyvänsä niin nuo muurahaisten ilmestyminen kertoo AINA jonkun asteen kosteusongelmasta,ne kun eivät viihdy kuivassa,hakevat sopivaa kosteutta ja lämpöä johon pesän perustavat.
Toinen asia joka tältä "taloyhtiön remppa vastaavan" sanomisista jäi kaivertamaan on kun talon sokkelit on kaivettu auki muutama vuosi sitten ja salaojitettu,huomattiin nyt että päätyseinä(kahitiiltä)on haljennut sokkelista aina tiiliverhouksen ylös asti.Remppa vastaava otti asian hyvin tyynesti ja ilmoitti ettei johdu aukikaivuista vaan kahitiilen ominaisuuksiin kuuluu että halkeilee alhaalta ylös asti ja näkyy myös halkaisevan sokkelinkin siinä sivussa.Eipä tarvitse olla rakennusinsinööri kun selviää tuon halkeamisen syy ja seuraus mutta ainakin yritti,pitää meitä varsin tyhminä.Tuollaista jos on yhtiön touhu niin kylläpä iskettiin kätemme paskaan mutta onneksi on asianajajia jotka mielellään lähtee hommaa hoitamaan.Yksinkertaisin homma olisi ollut että yhtiö olisi lähtenyt myrkyttämään kerralla koko talon muurahaisten takia jolloin niistä mahdollisesti olisi päästy eroon,ainakin paremmat mahdollisuudet.Halkeamasta olisi pitänyt reklamoida ojituksen tekijää ja vaatia korjaamaan mutta taitaa olla tekijällä tai tekijöillä yhteyksiä joko isännöitsijään tai tähän remppavastaavaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu