Uuden liikenneministeri Merja Kyllösen suunnittelemien ruuhkamaksujen suorituspaikat on nyt alustavasti suunniteltu Lappeenrannan kaupunginhallituksessa.
Helsingintiellä maksu on aamuisin klo 6-9 välillä 5 euroa. Maksulla toivotaan saatavan helpotusta kyseisen väylän ruuhkiin. Iltapäivällä, klo 15-17 välillä maksu on halvempi, vain 3 euroa.
Lappeenrannan ohitse menevällä Kuutostiellä ruuhkamaksu on ympäri vuorokauden 5 euroa. Tämä on herättänyt närää Kuutostien käyttäjissä, eiväthän he edes välttämättä poikkea Lappeenrannan keskustassa. Tähän Merja Kyllönen on todennut että maksu peritään kaikesta huolimatta. Jos selitys "en minä edes ole menossa sinne!" hyväksyttäisiin niin eihän kenenkään tarvitsisi maksaa ruuhkamaksuja, Kyllönen toteaa.
Vanhalle Viipurintielle ollaan myös suunnittelemassa maksuja tarvikemyymälä Bilteman alueelle. Kyseisellä osuudella on niin paljon liikenneympyröitä että perinteisen ruuhkamaksun ei uskota toimivan kyseisellä tieosuudella. Niinpä maksu perustuu kyseisellä tieosuudella liikenneympyrän käyttöön. Jokainen täysi kierros makaa ruuhka-aikaan yhden euron. Alueella on ympyröitä on niin paljon että ruuhkamaksuja uskotaan kertyvän varsin paljon, Kyllönen toteaa.
Ruuhkamaksut Lappeenrantaan
8
157
Vastaukset
- Keijo Niemisen veli
Mahtaa olla siellä mielisairaalassa hyvä ilmastointi kun jaksat noin paljon p a s k a a kirjoitella.
- Keijo Nieminen
Hyvä veljeni!
Tajuat kai itsekin että ruuhkamaksut tulevat Lappeenrantaan -ennemin tai myöhemmin. Mitä Helsinki edellä, sitä muut tekevät perässä... - Veljesi..
Keijo Nieminen kirjoitti:
Hyvä veljeni!
Tajuat kai itsekin että ruuhkamaksut tulevat Lappeenrantaan -ennemin tai myöhemmin. Mitä Helsinki edellä, sitä muut tekevät perässä...No mutta rakas veljeni siihen menee vielä aikaa sillä raitiovaunuja vasta odotellaan. Raitiovaunujen jälkeen rakennetaan vielä metro ja sitten odotellan noin 30 vuotta, niin ruuhkamaksut voivat olla ajankohtaiset.
- Keijo Niemisen veli
Pitkänniemen sairaalassa oli vesijäähdytys päällä ;-)
- Paljon kokenut !
HAAHhhhaaaaa HEH ei voi muuta kuin nauraa näille Eräitten suuruuden hullujen suunnitelmille että tälläiseen tuppukylään oikein ruuhkamaksut, herran pieksut sentään mitä perähikiällä kuuleekaan. Missä täällä on mukamas ruuhkia ? Kertokaa ! Kun on hetken aikaa hieman vilkkaampaa niin johan joku on valmis puhumaan ruuhkista, HEH! Joita tämän kaupungin ns, ruuhkat häiritsee heidän olisi syytä matkustaa yli maakuntarajojej aitoihin kasvukeskuksiin, Uudellemaale niin saatte kuvaa ruuhkista.
- crossroad
Ei näille ruuhkamaksuille nauraa pidä. Jo nykyisilläkin liikennejärjestelyillä saadaan liikennevaloihin ruuhka aikaiseksi, jos vain kaksi kulkuneuvoa sattuu siihen yhtäaikaa, puhumattakaan valottomista tasa-arvoisista risteyksistä. Niin että hyss hyss, kiireiset asiantuntijavirkamiehet voivat keksiä vielä muutakin, kun mitään muuta järkevää tekemistä ei taida riittää.
- -
Jep, ruuhkista päästäisiin kun noin 80% lappeenrannan liikennevaloista poistettaisiin turhina.
- Tympääntynyt
Samalla voitaisiin poistaa n. 80 % näistä liikenteen ruuhkautumisen suunnittelijoista turhana, turhaan kaupungin tasetta rasittamasta ja liikennettä jumiuttamasta. Jättää jäljelle vain ammattitaitoiset, jos heitä edes on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958