Lapsi kotieläimenä

Duke.of.America

Kiistaton tosiasia on ettei lapsia riitä kaikille halukkaille.
Mikä on siis lapsen asema, kun halutaan käsitteitä muuttaa ja kasvattaa lasten kysyntää kotieläimiksi.
Joku mediajulkaisu sattaa näyttää kuvia orpokodeista ja pienistä orvoista lapsista jotka eivät edes ole adoptoitavissa.
En ymmärrä miksi ei kerrota millainen on todellinen tilanne.
Kun meinataan lisätä lasten kysyntää, niin meinataanko niitä ruveta sitten teollisesti tuottamaan kaikille halukkaille.
Tiedän ihmisiä jotka vuosikausia ovat olleet adoptiojonoissa ja jonoja halutaan kuitenkin kasvattaa. Avioliitto on se millä halutaan lasten kysyntää lisätä. Minun mielestä nämä kysynnän lisäämisen puolesta puhujat voisivat julkisesti kertoa mistä ne niitä lapsia aikoo hankkia täyttääkseen kysynnän.
Koiria tehtaillaan kysynnän ollessa kova ja se on aiheuttanut ei toivottuja ilmiöitä, joita kennel-liitto yrittää karsia. Kun lasten kohdalla mennään samanlaiseen tehtailuun, niin vastaavat ongelmat ovat edessä.
Mikä on lapsen asema tässä pelissä ja lapsen synnynnäiset oikeudet esimerkiksi juuriin.
Jos sinulle eivät juuret merkitse mitään, niin jollekkin joka on juurteton se merkitsisi hyvinkin paljon.
Tämä tällaista pohdintaa sivuten alempana olevaa keskustelua, kun asioita tarkastellaan niiden näkökulmasta, kenestä tehdään kauppatavara.

17

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Puhuisit sinäkin, kuin ihminen ihmiselle.
      Et, kuin joku jumala Ateenan kukkuloilla.
      Maailma on täynnä lapsia, joilla ei ole vanhempia.

      • Duke.of.America

        Mistäpä niille lapsille saataisi vanhemmat, sillä on paljon vanhempia, jotka jonottavat lasta.
        Lapsia myös ostetaan monissa maissa köyhiltä perheiltä adoptoitaviksi.
        Kysyntä on todellisuudessa tarjontaa suurempi adoptiomarkkinoilla.
        Kannattaisikin oikeastaan pohtia sitä, miksi nykyään lapsi on vanhempia varten, eikä vanhemmat lasta varten, kuten pitäisi olla.

      • amigurumi
        Duke.of.America kirjoitti:

        Puhut rikkaiden Länsimaiden ihmisten suulla. Lapsia syntyy ei-toivottuina niin paljon moniin köyhiin maihin ja varsinkin tyttölasten asema on huono. Nykytekniikoilla kyllä yritetään eliminoida tytöt jo ennen syntymää tai kuten Intiassa tyttölasten kuolleisuus on "yllättävän" suuri kun tädit ym suvussa auttavat eroon. Kulttuurierot tuottavat päänvaivaa ja saa nähdä mistä Kiinaan tai esim. Intiaan naisia tuodaan aikanaan kun ei "synnyttäjiä" ole kaikille. Jostain syystä ihmisellä on kaipuu saada lapsia ja jos ei saada niin adoptio auttaa. Kysymyksiä on paljon, mutta ihmiselämä ei ole millään tavoin helppoa ja yksinkertaista ratkaisua ei ole mihinkään ongelmaan. Toivon että lapsilla kuitenkin olisi koti jossa välitetään ja hoivataan ja saisi rakkautta; olipa se syntymäkoti tai adoptiokoti. Osalla ihmisistä lemmikit korvaavat lapset ja se on heidän ratkaisunsa ja ihan kunnoitettava sellainen.

      • Duke.of.America
        amigurumi kirjoitti:

        Kiinassa väestön kasvu on lähes ongelma ja siihen tulee kyllä vaikuttamaan kiinassa tehdyt ratkaisut, jotka eivät liity varsinaisesti väestön kasvun ennaltaehkäisemiseen, vaan kiinalaiseen "eläkejärjestelmään".
        Kiinassa keskimääräinen elinikä on kylläkin tällähetkellä suurinpiirtein samaa luokkaa, kuin suomessa joskus 1800-luvulla.
        Monissa muissakin maissa tyttölasten heikko asema liittyy vanhempien vanhuuden turvaan.

    • jumala puhkoo silmät

      Lapsia syntyy koko ajan tähän maailmaan liikaa ja siksi heitä kuolee kuin kärpäsiä, nälkään, janoon, väkivaltaan, hyväksikäyttöön.

      Näitä sinä et pidä ihmisinä, sellaisina pidät vain omia lapsiasi.

    • .

      Siinäpä ihminen, rinnastaa koiran ja lapsen.
      Kumpia sinulla on?
      Kumpi suo sinulle suuremman riemun, vai eikö kumpikaan?
      Juuret. Juuret luodaan sinne, missä ihminen saa ruokaa ja rauhaa,
      elämän edellytykset ja rakkauden.
      Juorun juurista viis.

      • Duke.of.America

        Ei juuria luoda minnekkään. Juuret ovat aina olleet olemassa. Niin pitkää rautalankaa ei taida olla olemassa, että ymmärtäisit miksi lapsi saaa kotieläimen arvon, jos niitä lupaillaan kaikille halukkaille ilman että ajateltaisi lähtökohtana pelkästään ihanteellisinta vaihtoehtoa lapsen kannalta.
        Todellisuudessahan lasta eivät kaikki halukkaat tule ikinä saamaan, mutta niksi silti lupailla olemattomia ja jakaa mahdollisuuksia, jotka eivät lapsen kannalta ole kaikkein ihanteellisimpia.
        En usko että ymmärsit, mutta yritin kuitenkin melkein parhaani mukaan selittää. Siis pelkästään melkein, koska täydellinen selitys olisi se ihanteellisin, joka saisi sinutkin ymmärtämään.

    • bailabaila..........

      Mitä jos käy niin etteivät sukupuolet enää välitä siitä mitä ovat?
      Mennäään vaan jos siltä tuntuu ja baila baila. Entä jos evoluutio muuttaakin ihmisen kaksineuvoiseksi? Lisääntyy sitten kun tarve on. Oliskohan kivaa?

      Entä jos olisi ihan mukavaa näin ja nyt?

      • Duke.of.America

        Evoluutio varmaan muuttaa ihmistä, mutta entäpä jos lääketiede kehittyy niin paljon että ihmisitä voitaisi syntyessään tehdä kaksineuvoisia ja poliittisella päätöksellä haluttaisi vaikuttaa siten ihmisten kehitykseen, että kaikista lapsista tehtäisi kaksineuvoisia, tai hemafrotiitteja, jotka voisivat lisääntyä itsensä kanssa. Näin kaikille halukkaille suotaisi mahdollisuus lasten saantiin.
        Loppuisiko rakkaus, kun ihmiset harrastaisivat seksiä itsensä kanssa. Tänäänhän ajatellaan että seksi on jollain tavoin rakkautta, vaikka kyse on pelkästää itsekkäistä tarpeista, jotka liittyvät lapsia saavien henkilöiden kohdalla lisääntymiseen.

    • farmari58

      Anna kun kysyn.
      Onko sinulla lapsia.
      Vastaa tähän ensin niin jatketaan sitten aiheesta

      • farmari 58

        Siis dukella ei ole lapsia.

        Kaikkein pahimmiksi moralisteiksi ja täydellisyydentavoittelijoiksi olen huomannut ihmisen joka olisi lapsen halunnut, mutta syystä tai toisesta ei ole sellaista saanut, tai on mutta evioero on lapsen vienyt ulottumattomiin.

        Sellaiset ihmiset ovat täynnä ihanteita siitä kuka llapsen saa saada, miten se tulee kasvattaa jne...

        Ei maailma omistaudu pelkästään lapsille, ihmisillä on muutakin elämää.Sen lisäksi lapset ovat pahimmillaan väsyttäviä, hankalia, haisevia pikku epeleitä.
        Kun olet kolme yötä valvonut oksentelevan uhmaikäisen kanssa, niin hienot kasvatusmetodit ovat lentäneet jo ulos ikkunasta.Lopullisesti.

        Jokainen tekee parhaansa lapsiensa kanssa ja ainoa asia joka kantaa kaiken yli, on rakkaus.
        Jos sitä on, on kaikki hyvin, sukupuolet jne...on sivuseikkaa.
        Sanoo se kohtalonoikku yksinhuoltaja joka kasvatti lapsistaan-jonka lapset kasvoivat itse_mahtaviksi aikuisiksi miehiksi.
        Kumpikin erillälailla, mutta niin että niistä voi olla ylpeä.

        Ei ne maailmoja saavuttaneet, kumpikin kompuroi aikaanaan,nyt ovat ammateissa joita rakastavat.

        Sitten kun duke voit sanoa samoin.Otan jonkun noista sun paskantärkeistä mielipiteistä tarkemman pohdinnan alle.

    • Rattus sp.

      Tärkeintä on kai se, että lapset saavat rakastavan kodin? Adoptiolasten vähäisyys on kai hyvä asia? Sehän tarkoittaisi, että lapsilla on hyvät kodit. Jos puhutaan kehitysmaiden lapsista, niin kai paras tapa auttaa heitä on toimia esimerkiksi kummina.

      Jos taas kytket tähän nuo sukupuolineutraalit avioliitot (olikohan oikea termi), niin asia ei kosketa minua tai sanoisinko, että asialla ei ole henkilökohtaista merkitystä ja minulla ei ole tarvetta hankaloittaa toisten elämää. Eli ei minulla ole kiihkomielistä suhtautumista asiaan.

      • Duke.of.America

        Kytken tähän yksinäisten ihmisten tarpeen lapsen hankintaan, sekä muut perustettomat syyt lasten saamiseen, jotka eivät ole lähtökohdiltaan ihanteellisin vaihtoehto.
        Kuten tuolla on mainittu aiemmin jonkun kirjoituksessa, niin lapsia joilla ei ole vanhempia on paljon, mutta heidän asemansa siinä yhteiskunnassa, jossa he elävät on työllistää orpokotien henkilökuntaa, eivätkä he ole adoptoitavissa,
        Adoptiomarkkinoilla ei siis oikeasti ole halukkaille lapsia ja perusteetonta lapsensaantioikeutta jakamalla heikennetään ainoastaan lasten asemaa.

        Onko sellaista ihanteellista vaihtoehtoa edes olemassa? Yksinäisen ihmisen koti saattaa olla parempi kasvualusta kuin parisuhteessa elävien koti. Tuohan on aina kiinni yksilöstä, vanhemmasta.

        En pidä myöskään pahana sitä, että kehittyvät maat eivät halua antaa lapsiaan adoptoitavaksi. Adoption olisi syytä olla ensisijassa maan sisäistä, jos se on mahdollista. Länsimaalaiset ihmiset voisivat vaihtoehtoisesti tukea työtä noissa mainitsemissasi orpokodeissa tai lasten lähiympäristössä.

        Omakohtaisesti minulla ei ole haluja adoptointiin ja onneksi en missään vaiheessa elämääni ole halunnut lasta hinnalla millä hyvällä. Tarkoitan lähinnä sitä, että kenen kanssa tahansa. Kaksi olisin kelpuuttanut isäksi, mutta elämä meni miten meni ja turha sitä on surra jälkikäteen.

      • Duke.of.America
        Rattus sp. kirjoitti:

        Ihanteellinen lähtökohta, eikä lähtökohtaisesti pitäisi muita vaihtoehtoja ollakkaan. Yksinhuoltajia syntyy sattuman oikusta, eikä ole järkeä yhteiskunnan avustaa yksinhuoltajien tekemisessä. Tosin tuolla yksinäisten adoptiooikeudella ei ilmeisesti ajatellakaan lapsia, vaan sitä että sitä yksinäisten oikeutta adoptioon voidaan käyttää seksuaalisten adoptio-oikeuden perusteena.
        Se että sattuman oikusta kaikilla ei ole täydellisiä vanhempia ei voi laskea lähtökohtaista tavoitetta täydellisyyteen.
        Elämää ei voi ennustaa etukäteen, mutta löhtökohdasta voi tehdä täydellisyyttä muistuttavan, eikä hakijoista ole pulaa.
        Epätäydellisitä lähtökohdista kasvaa juuri niitä ihmisiä, joilla on ongelmia ja joita kukaan ei edes halua vaivoikseen. Tietysti epätäydellisestä lähtökohdastakin voi kasvaa tasapainoinen ja yhteiskuntakelpoinen hyvä ihminen, mutta täydellisestä lähtökohdasta on monin kerroin parempi mahdollisuus onnistua elämässä. Elämä on tämän päivän moraalisten arvojen tähden muutenkin arpapeliä vanhempien suhteen, joten lähtökohdan ei missään tapauksessa pitäisi olla pitkäaikaisten "testien" osoittamaa parasta lähtökohtaa heikommat.

        Se ettei lapsia saisi adoptoida toiseen valtioon tekisi ainakin lapsikaupasta vaikeampaa.

    • tii-na-...

      ootko lähtösin täydellisestä lähtökohdasta ?????

      • Duke.of.America

        Luuletko oman lähtökohtani vaikuttavan mielipiteeseeni, jonka olen perustellut faktoilla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe