Hain ensisijaisesti sosiaalialalle, mutta en päässyt alaa opiskelemaan. Sen sijaan pääsisin opiskelemaan liiketaloutta, mikä sinällään olisi nykyiseen työhöni soveltuva koulutus. Mutta, ajatuksissa on viimeiset 5 vuotta pyörinyt alan vaihto ja etenkin varhaiskasvatuksen puoli kiinnostaisi suunnattomasti.
Näyttää kuitenkin olevan, että sosiaalipuolelle on kovasti tunkua ja kuitenkin paikkoja on suunnattoman vähän.
Olen suorittanut sosiaalipuolen amk-opintoja avoimessa amk:ssa noin 30 opintopisteen verran sekä avoimessa yliopistossa kasvatustieteen perusopintoja 25 op:n verran. Mietin, kannattaisiko minun silti aloittaa nyt tulevana syksynä tradenomi-opinnot ja opiskella sitä alaa niin kauan ja hakea yhteishauissa niin kauan, kunnes onnistuisin saamaan opiskelupaikan sosiaalialalta?
Tuntuu, että olen ihan hukassa enkä enää osaa päättää, mikä olisi järkevintä tilanteessani.
Tradenomiksi vaiko ei?!
5
418
Vastaukset
- toimistossa on kivaa
Kiinnostaako sua ihan oikeasti sitten tradenomiopinnot? Kuitenkin aika eri alasta on kyse :) Kannattaa miettiä ainakin sitä. Itselläni ei nimittäin riittäisi motivaatiota opiskella jotain alaa joka ei kiinnosta. Ettei sitten mene jonkun toisen halukkaan opiskelija paikka siinä.
Valmistun itse syksyllä taloushallinnon tradenomiksi, ja voin kyllä suositella koulutusta jos se vain kiinnostaa. Voit työllistyä moniin erilaisiin tehtäviin, ainakin jos taloushallinnosta puhutaan. - segtrtjuszd
Ehkä kannattaisi pitää välivuosi ja tehdä SOSIAALIalan töitä, jos sinne mielit.
Tosin kyllä mä aion nyt mennä tradenomiksi, vaikka edelleen mielen perukoilla kummittelee haave sosionomista ja lasten kanssa työskentelystä. Aion kuitenki kattoa, mitä tämä ala on ja jos innostun, pysyn siinä. Jos en, haen ensi vuonna uudelleen sosiaalialalle. - 1+1
Mikäli aiot ottaa tradepaikan vastaan, mutta hakea uudestaan sosiaalialalle, niin kannattaa myös huomioida se, että opintotukikuukaudet on hyvin rajalliset. Jos esim. käytät ekana vuonna 9 opintotukikuukautta ja vaihdat sitten sosiaalialalle, et saa täysiä opintotukikuukausia sos. alan koulutukseen. Jos suoritat traden loppuun, niin sitten vasta pääsee 70 opintotukikuukaden piiriin.
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/190705151849IL?OpenDocument
(kelan esimerkki 1:
Opiskelija on käyttänyt yliopisto-opintoihinsa 20 tukikuukautta. Hän keskeyttää ne ja aloittaa uudet opinnot ammattikorkeakoulussa. Ammattikorkeakouluopintojen enimmäistukiaika on 42 kuukautta. Koska opiskelija on jo käyttänyt keskeytyneisiin yliopisto-opintoihinsa 20 tukikuukautta, hän voi käyttää ammattikorkeakouluopintoihinsa enää 22 tukikuukautta (42 kk - 20 kk).)- himskatin pirskatti
Onneksi tässä vaiheessa minun ei tarvitse huolehtia opintukiasioista, koska tradenomikoulutuksessa opetus tapahtuu ilta-aikaan, joten minun ei tarvitse olla sen takia poissa töistä vaan voin opiskella täysin työn ohessa. Aikuiskoulutustukea anoisin vasta siinä vaiheessa, jos ja kun pääsisin sosiaalialan opintoihin.
- Kepakko44
Olin vuoden tradenomikoulutuksessa. En ole enää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958