ufo-evidence

Mikä-selityksenä?

Tässä tiedostossa olisi loppuiäksi tutkimista. On merkillistä, että asiaa pyritään salaamaan. Neuvostoliitossa KGB tutki systemaattisesti ufoja ja salatut tiedot ovat osin tulleet julki. Samoin monissa muissakin maissa. Todistemateriaali on ainakin runsas.

http://www.ufoevidence.org/

11

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loogikko.

      Tätä kyseistä tiedostoa on tullut seurattua ja tutkittua jo vuosikausia.

      Jos muuten asioita pyrittäisiin salaamaan,niin silloinhan tällaista tiedostoa,tai muita vastaavia,ei olisi olemassakaan.

      Tuossa Neuvostoliiton ufotutkimuksessa on otettava huomioon että KGB ei,vaikka toisin saatetaan väittää,tutkinut ufoja.

      Sellainen ei kuulunut heidän toimenkuvaansa paitsi silloin,mikäli sen tyylisten asioiden voitiin katsoa joillain tavoin vaarantavan vaikkapa maan sisäistä turvallisuutta.

      Silloin oli kyse siitä että kun ufo-ja humanoidihavainnot,varsinkin Neuvostoliiton syrjäseuduilla lisääntyivät,ihmiset käsittivät ne uskonnollisiksi asioiksi ja alkoivat taas käymään kirkoissa.

      Juuri tällaista uskonnollisuuden uudelleen elpymistä Neuvostoliitossa pelättiin eniten.Ja aina tällaisissa tapauksissa valtiolliseen televisioon kutsuttiin esiintymään joku maineikas tutkija tai akateemikko.

      Joka sitten vakuutti,että ufot ja humanoidit ovat pelkästään länsimaiseen kulttuurin kuuluvia harhauskomuksia jollaisia Neuvostoliitossa ei tarvita.

      Lisäksi todettiin että on sellaiset ihmiset,jotka "lentäviä lautasia" Neuvostoliitossa näkevät,ovat harhaluuloisia tai taitavia valehtelijoita ja on aika lopettaa tällaisten satujen keksiminen niin kiehtovilta kuin ne tuntuvatkin.

      Tällaista epävirallinen ufotutkimus Neuvostoliitossa oli.Sitä voisi luonnehtia sanoilla toinen silmä auki,toinen silmä kiinni tai sitten molemmat.Tällaista käytäntöä sääteli Neuvostoliiton valtiojohto.

      Tällaisiin tapahtumiin johtaneet asiat tietysti arkistoitiin siksi,että mikäli samalaisia asioita vastaisuudessa tulee esille,ne voidaan "tyrmätä" pelkästään jo arkistotietojen perusteella.

      Eli taas olisi kutsuttu joku akateemikko tai muu vastaava esiintymään julkisuudessa.Ja hän olisi jo arkistotitoihin perustuen selittänyt:Tällaista esiintyi jo sinä ja sinä vuonna ja silloinkin ne todettiin vilkkaan mielikuvituksen tuotteiksi.

      Neuvostoliiton hajottua ei tällaiseen menettelyyn Venäjällä ole palattu ja hyvä niin.

      • Satunnainen-ufologi

    • kirjottelua vaa

      "Jos muuten asioita pyrittäisiin salaamaan,niin silloinhan tällaista tiedostoa,tai muita vastaavia,ei olisi olemassakaan."

      vai nii vai ei pyritä salaamaa NO MIKÄ HELVETI "TOP SECRECT" LEIMA O JOKA PAPERISSA ? jos ei kerra pyritä salaamaa.

      tiedostot o tehty ja arkistoitu mutta ei oo kerrottu eikä julkistettu heti joka o valehtelua ja välttelyä julkiselta taholta joka vaatii rehellisyyttä ja ilmoittelua ihmiste osalta mutta ei noudata rehellisyyttä eikä ilmoittelua. ei nuota "top secrect" papereita olisi julkisuudessa nykkää ellei joku olisi penkonu ja ellei olisi vanhentunutta tietoa ja ellei olisi liia myöhäistä puuttua tapahtumie kulkuu papereissa mainitu tiedo perusteella.

      "Lisäksi todettiin että on sellaiset ihmiset,jotka "lentäviä lautasia" Neuvostoliitossa näkevät,ovat harhaluuloisia tai taitavia valehtelijoita ja on aika lopettaa tällaisten satujen keksiminen niin kiehtovilta kuin ne tuntuvatkin."

      tuo taisi olla viralline kantasi julkisuudessa. tuntuu että "o ollu kiehtovaa penkoa papereita nii kiehtovilta kui ne tuntuvat".

      "Tätä kyseistä tiedostoa on tullut seurattua ja tutkittua jo vuosikausia."

      moni elää tähtitaivaa alla mutta ei näe koskaa mitää koska mieli o suljettu eikä vastaaottava. päätyvät penkomaa papereita jätevuorehuopulle.

      • tyhmä apina

        varmaa tekee mieli vastata että "TOP SECRET leima lyötii papereihi että näyttäisi mielenkiintoisilta jälkikätee". wiki että "sensitive information to which access is restricted by law or regulation to particular groups of persons".

        http://en.wikipedia.org/wiki/Top_Secret
        "Classified information is sensitive information to which access is restricted by law or regulation to particular groups of persons. A formal security clearance is required to handle classified documents or access classified data. The clearance process requires a satisfactory background investigation. There are typically several levels of sensitivity, with differing clearance requirements. This sort of hierarchical system of secrecy is used by virtually every national government. The act of assigning the level of sensitivity to data is called data classification."

        nykkö tuota leimaa ei oo olemassa ku "Jos muuten asioita pyrittäisiin salaamaan,niin silloinhan tällaista tiedostoa,tai muita vastaavia,ei olisi olemassakaan." ?

      • B.Borg
        tyhmä apina kirjoitti:

        x
        Aina ei tarvitse lähteä Amerikkaan hakemaan tietoa. Vaikkapa kirjastani " Tosiasioita ufoilmiöstä " löytyy paljon enemmän seikkaperäistä tietoa Neuvostoliiton/Venäjän ufoasioista kuin monessa amerikkalaisessa lähteessä.
        Mitä tulee Stonehilleen niin olen kauan sitten kirjoittanut kirjaesittelyn Stonehillen kirjasta
        " Stonehill,Paul:The Soviet UFO Files.Bramley Books/Quadrillion Publishing Ltd,
        Godalming,Surrey,England 1998.123 siv."
        Siitä kirjaesittelystä kopioin pienen pätkän:
        xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
        "-Kirjassa on runsaasti isokokoisia valokuvia jotka eivät liity ufoihin tai
        selostettuihin tapauksiin ollenkaan tai vain hyvin kaukaisesti(suuria
        maisemakuvia joltakin paikkakunnalta tai kuvia esim.Stalinista,Krusthevista,
        Hitlerista jne.Jopa pääsiäisnoita on mukana omalla kuvalla.)
        Kirjassa on myös neljä aukeamaa joissa on suomalaisen revontulikuvaajan Pekka
        Parviaisen hienoja revontulikuvia(vaikka eivät liity ufoihin).
        -Yksi kuva esittää kuvaa japanilaisesta dogu-pienoispatsaasta,mutta ei kerrota
        lainkaan että se on japanilainen.
        -Lähdeluettelo puuttuu täysin.
        -Kymmeniin (myös ikivanhoihin) tapausselostuksiin on liitetty valokuvia jotka
        eivät ollenkaan liity ko.tapauksiin.Toisaalta ei myöskään kerrota mitä kuvissa itse
        asiassa näkyy.
        -Venäläinen Popovitsin pariskunta on varsin tunnettu ufomaailmassa.Pavel
        Popovits oli kosmonautti ja erään ufotutkimusryhmän johtaja kun taas vaimo
        Marina Popovits oli koelentäjä.Kirjassa näytetään kuvaa Marinasta ja väitetään
        että kyseessä on hänen miehensä Pavel.
        -Kirja julkaisee erään tunnetun luolamaalauksen muttei kerro mistä se on peräisin.
        -Yhdessä suurikokoisessa kuvassa näkyy aivan selvästi lintu.
        -Suomalaisen lukijan silmään tarttuu heti että sivulla 91 julkaistun kartan
        mukaan Tallinna on siirretty jonnekin Moskovan liepeille.
        -Ainakin kahdessa paikassa julkaistaan amerikkalaisen Paul Villan tunnetusti
        väärennettyjä valokuvia. "
        xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
        Ja mitä tulee muuten Neuvostoliiton/Venäjän ufologiaan niin muistutan taas siitä että olen kutsunut Venäjän tunnetuimman ufologin Mikhail Gehrsteinin SUTin Päiväkummun seminaariin elokuun viimeisenä viikonloppuna.
        Gehrstein on luvannut näyttää valokuvia joita ikinä aikaisemmin ei ole nähty Lännessä.
        Joten tervetuloa Oriveden Päiväkumpuun elokuun viimeinen viikonloppu. Siellä voi kysyä Neuvostoliiton ufoasioista.

      • Turhakkeita ovat
        B.Borg kirjoitti:

        Ne on nuo sinun kirjasi niin Skepsiksen kuin tiede-lehdenkin keskustelupalstoilla osoitettu olevan niin täynnä virheitä, että toivottavasti kukaan ei käytä niitä lähteinä.

        Myönnätkö vai laitanko linkkejä todisteeksi?

      • Huhu-ke

        Mitä, jos vaikka kehuisit ittees ees joskus...

        Oh man!

      • kehu-ke
        Huhu-ke kirjoitti:

        Mitä, jos vaikka kehuisit ittees ees joskus...

        Oh man!

        Laita pyykkipoika nokkaan ja siirry seuraavaan ketjuun. Niin minä teen.

      • B.Borg
        Turhakkeita ovat kirjoitti:

        Ne on nuo sinun kirjasi niin Skepsiksen kuin tiede-lehdenkin keskustelupalstoilla osoitettu olevan niin täynnä virheitä, että toivottavasti kukaan ei käytä niitä lähteinä.

        Myönnätkö vai laitanko linkkejä todisteeksi?

        En ole kyyllä kuullutkaan aikaisemmin että kirjani olisi " täynnä virheitä " .
        Minun puolestani saat vapaasti laittaa linkkejä.
        Hassuahan tässä on se että kirjani ovat pullollaan viitteitä er lähteisiin, joskus jopa satoja eri lähteitä.
        Joten jos kirjoissani on jokin virhe niin sehän juontaa juurensa noihin lähteisiin.

    • KGB CIA sama paska

      jos tekee mieli tehdä kirja toiste kertomuksista ja valita kuvat luontokuvista nii jälki o kuvaillu näköistä joka sama vaikka ei tekisi kirjaa ollenkaa. tyhjästä jauhamine ei oo tyhjää kummempi vaikka olisi kirjamuodossa.

    • satunnainen.ufologi

      Neuvostoliiton armeija kävi sotaa ufoja vastaan. Menestys oli huono. Perustettiin jopa tutkimuslaitos 60-luvun lopulla tutkimaan ufoja. Antigravitaatio oli eräs kohde. Useissa raporteissa todetaan, että kohteet ovat sylinterin tai pyöreän muotoisia, joissa ei ole siipiä. Lisäksi ne uhmaavat nykyisiä luonnonlakeja. Kaiken lisäksi niitä ei saatu ammutuksiu alas. So what?

      http://ufoexperiences.blogspot.com/2005/03/soviet-army-fought-ufos-from-pravda.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe