Tuki

Nuoren viljelijän aloitustuki

Nuoren viljelijän aloitustuki myönnetään hakijalle, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa ja on hakemuksen vireille tullessa alle 40-vuotias.

Saadakseen aloitustukea hakijan saaman maatalouden yrittäjätulon on oltava vähintään 25 prosenttia hakijan kaikkien niiden tulojen yhteismäärästä, jotka muodostuvat yrittäjätuloista, palkkatuloista ja muista hakijan säännöllisesti saamista tuloista. Tuen myöntäminen edellyttää, että hakijalla on riittävä ammattitaito maatalouden harjoittamiseen.

Nuoren viljelijän aloitustukea voidaan myöntää kahden eri tukitason mukaisesti:

a) Jos tilalta saatava maatalouden yrittäjätulo on vähintään 17 000 euroa, voidaan avustusta myöntää enintään 35 000 euroa ja korkotukea enintään 20 000 euroa sekä enintään 15 000 euroa lisäkorkotukea.
b) Aloitustukena voidaan myöntää enintään 5 000 euroa avustusta ja korkotukilainan korkotukea enintään 20 000 euroa hakijalle, jonka tilalta kertyy maatalouden, muun yritystoiminnan ja metsätalouden yrittäjätuloa vuosittain yhteensä vähintään 15 000 euroa. Yrittäjätulosta vähintään 10 000 euroa on tultava maataloudesta. Muun yritystoiminnan yrittäjätuloissa huomioidaan tilalla ja tilan maatalouden tuotantovälineillä harjoitettu muu yritystoiminta.

Korkotuella tuetun lainan enimmäismäärä voi olla enintään 80 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin yhteensä enintään 150 000 euroa.

Nuoren viljelijän aloitustukea on haettava luovutuskirjan tai kirjallisen vuokrasopimuksen perusteella tai näiden luonnosten perusteella. Jos aloitustukea haetaan lopullisen luovutuskirjan tai vuokrasopimuksen perusteella, on sitä haettava 10 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta. Aloitustuen haku on jatkuva ja sitä haetaan lomakkeella 2319.

Nuoren viljelijän aloitustukihakemus, lnro 2319
5426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Tuen määrä

    Rakentamisinvestointiin ei myönnetä tukea, jos hakemuksen perusteella tuen määrä olisi enintään 5 000 euroa. Muissa toimenpiteissä vastaava määrä on 2 000 euroa.

    Tukea voidaan kolmen verovuoden jakson aikana myöntää enintään
    500 000 euroa tilaa kohti.

    Tuen määrä mainittuna jaksona saa kuitenkin olla enintään 750 000 euroa, kun investoinnin toteuttaa vähintään kaksi maatalousyrittäjää yhdessä tai sellainen maatalousyritys, jossa on kaksi osakasta tai jäsentä, jotka kaikki täyttävät säädetyt yrittäjää koskevat edellytykset.

    Tuen määrä saa vastaavasti olla enintään 1 000 000 euroa, kun investoinnin toteuttaa vähintään kolme maatalousyrittäjää yhdessä tai sellainen maatalousyritys, jossa on vähintään kolme osakasta tai jäsentä, jotka kaikki täyttävät säädetyt yrittäjää koskevat edellytykset.

    Avio- ja avopuolisoita ei näissä tapauksissa lasketa eri henkilöiksi.

    Äänestä

  • maripa kirjoitti:

    Tuen määrä

    Tukikohteet vuonna 2011

    Maatalouden investointitukien tukimuodot ja tuen enimmäismäärät vuonna 2011 [pdf, 78 KB]

    Lypsy- ja nautakarjatalous

    Sikatalous

    Lammas- ja vuohitalous

    Kana- ja siipikarjatalous

    Hevostalous

    Kasvihuonetuotanto

    Salaojitus

    Kuivaamot

    Tuotevarastot

    Maatalouskoneiden varastot

    Sadonkorjuukoneet

    Turkistarhaus

    Ympäristö- ja eläinten hyvinvointi-investoinnit

    Kuolleiden eläinten varastointitilat ja polttolaitokset

    Maatilojen lämpökeskukset

    Maatilan biokaasulaitokset

    Mehiläistalous

    Eräät muut tuotantosuunnat

    Maataloustuotteiden kauppakunnostus

    Työympäristön parantaminen

    Rakennetun maatalouskiinteistön hankinta

    Äänestä

"Tilalta saatavan maatalouden yrittäjätulon on oltava vähintään 17 000 euroa".

Taitaa tuo 17000€ olla monelle este tuen saamiseksi.

"Henkilöverotietojen mukaan viljelijäpuolisoiden yhteenlaskettu valtionveronalaisten tulojen mediaani oli 43 300 euroa, josta maatalouden mediaanitulot olivat vain noin 7 300 euroa".
http://www.stat.fi/til/mmtal/2009/mmtal_2009_2011-03-24_tie_001_fi.html

Äänestä

jotenkin outoja, aivan kuin yritysten nimiä, listassa oli tuhansia nimiä.

TE tukea saaneet

1 AP Wood Oy 1 9 000
2 ASP Palvelu Oy 1 24 600
3 Akseli Lahtinen Oy 1 16 538
4 AkuSolvers Oy 1 1 200
5 Alufer Oy 1 44 550
6 Amados markkinointi Oy 1 56 970
7 Anaika Engineering Ltd Oy 1 165 000 1 170 000
8 Anne Linnonmaa Oy 2 114 180
9 Artis merca 2 9 900
10 Aten Marja-Aitta 1 10 750
11 Celer Oy 1 6 900
12 Desipio Oy 1 55 000
13 Desipo Oy 1 19 800
14 ESE-Tekniikka Oy
15 Ekin Muovi Oy 1 75 600
16 Elämän Voiman Lähde Oy 1 66 000
17 Entisöinti Encore 1 3 060
18 Esmarin Oy 1 21 600
19 Etelä-Savon Mökkihuolto Ky 1 14 940
20 Fibrocom Oy 1 90 000 1 18 500
21 Grippi Finland Oy 1 15 600
22 Heikin Höyläpuu Oy
23 Hits-Ari Ky
Marako-Metall Oy 1 88 650
52 Marcus & Wood Oy
53 Mediatuotanto Laajakantti Ky 1 8 100
54 Melocoton Oy 2 123 600
55 Metsäkonetyö H. Heikkilä Ky
56 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä
57 Mobile-Zoom Oy Ltd 1 28 125
58 Moilas Oy 1 385 500
59 Mölnlycke Health Care Oy
60 Napalkki Oy 1 27 810
61 Netler Oy 1 42 250
62 Nordic Electronics Oy 1 15 750
63 OC-System Oy 1 165 000 1 50 000
64 OW-Asennus 1 3 260
65 Ollin Sävelet ja Matkat 1 5 610
66 Ompelimo Anni 1 3 000
67 Oy Checkmark Ltd 1 19 210
68 Oy Lifa Air Ltd 1 29 850 1 69 930
69 Oy Woikoski Ab 1 598 500 1 114 750
70 P&M&J Kervinen Oy 1 17 100
71 PEL-Tuote Oy
72 Paradox Marine Oy 1 54 755
73 Parla Floor Oy 1 166 556
74 Piako Oy 1 30 370
75 Pieksämäen kaupunki
76 Pieksänprint Oy 1 35 400
77 Promain Oy 1 22 500
78 Puhku Oy 2 17 100
79 Punkaharjun Puutaito Oy 1 163 500
80 RISE Konsultointi 2 5 080
81 RaJuPuSu-yhtymä
82 Radio ja Kuva Ky 1 9 300
83 Reifer Oy 1 214 200
84 Rejlers Oy 1 37 570
85 Restamaster Oy 1 129 750
86 Savcor Coatings Oy 1 419 190
87 Savon Koti Oy 1 9 900
88 Savonlinnan Mainospalvelu Oy 1 9 450
89 Savonlinnan Puhelin Oy
90 Savonlinnan ammatillinen aikuis-
91 Savonlinnan linja-autoasema Oy
92 Sinex Oy 1 19 500
93 Stellac Oy 1 45 000
94 Studio Veetee 1 3 900
95 Sulkavan Energiaosuuskunta
96 Suunnittelu- ja Mittauspalvelu 1 11 700
97 Suur-Savon Sähkö Oy
98 Taso 2002 Oy 1 17 000
99 Tefli Oy 1 10 000
100 Teknosavo Oy 1 32 400
101 Teroprint Oy 1 373 500
102 Tmi Jani Löppönen 1 8 100
103 Tmi Taito Heikkilä
104 Uphill Oy 2 71 500
105 VP-Pipe-Modul Oy 1 70 200
106 Valamon luostari 1 18 900
107

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lkkkklkclkklckl kirjoitti:

Nuoren viljelijän aloitustuki

Nuoren viljelijän aloitustuki myönnetään hakijalle, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa ja on hakemuksen vireille tullessa alle 40-vuotias.

Saadakseen aloitustukea hakijan saaman maatalouden yrittäjätulon on oltava vähintään 25 prosenttia hakijan kaikkien niiden tulojen yhteismäärästä, jotka muodostuvat yrittäjätuloista, palkkatuloista ja muista hakijan säännöllisesti saamista tuloista. Tuen myöntäminen edellyttää, että hakijalla on riittävä ammattitaito maatalouden harjoittamiseen.

Nuoren viljelijän aloitustukea voidaan myöntää kahden eri tukitason mukaisesti:

a) Jos tilalta saatava maatalouden yrittäjätulo on vähintään 17 000 euroa, voidaan avustusta myöntää enintään 35 000 euroa ja korkotukea enintään 20 000 euroa sekä enintään 15 000 euroa lisäkorkotukea.
b) Aloitustukena voidaan myöntää enintään 5 000 euroa avustusta ja korkotukilainan korkotukea enintään 20 000 euroa hakijalle, jonka tilalta kertyy maatalouden, muun yritystoiminnan ja metsätalouden yrittäjätuloa vuosittain yhteensä vähintään 15 000 euroa. Yrittäjätulosta vähintään 10 000 euroa on tultava maataloudesta. Muun yritystoiminnan yrittäjätuloissa huomioidaan tilalla ja tilan maatalouden tuotantovälineillä harjoitettu muu yritystoiminta.

Korkotuella tuetun lainan enimmäismäärä voi olla enintään 80 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin yhteensä enintään 150 000 euroa.

Nuoren viljelijän aloitustukea on haettava luovutuskirjan tai kirjallisen vuokrasopimuksen perusteella tai näiden luonnosten perusteella. Jos aloitustukea haetaan lopullisen luovutuskirjan tai vuokrasopimuksen perusteella, on sitä haettava 10 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta. Aloitustuen haku on jatkuva ja sitä haetaan lomakkeella 2319.

Nuoren viljelijän aloitustukihakemus, lnro 2319

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu