Mikä ihme tätä palstaa vaivaa? Suurin osa porukasta dissaa Kalliota aivan täysin, mutta en jaksa uskoa, että jengi on ees asunut täällä. Ongelmia toki on, mutta niin on muuallakin Helsingissä - Kallio on sentään kantakaupunkia eikä mikään kuumottava lähiö, jossa saa oikeasti pelätä.
Asun vanhassa kivitalossa, ei ole kuoriaisongelmaa eikä huteria seiniä. Naapurit ovat pääasiassa nuorehkoa porukkaa ja lapsiperheitäkin löytyy. Yksi ulkomaalainen koko talossa ja yksi vähän laitapuolen kulkijaa muistuttava, mutta paha mennä tuomitsemaan ulkonäön perusteella.
Itse olen ainakin ollut äärimmäisen tyytyväinen Kallioon. Kämppien kanssa pelaaminen on täällä kannattanut ja voittoa syntynyt, ullakoita rakennetaan koko ajan ja alue senkun kallistuu ja tänne muuttavat ovat jatkuvasti koulutetumpia ja varakkaampia.
Pitäisikö sitä joskus dissaajien tutustua faktoihin, tulla jopa käymään täällä stadissa ja sitten vasta jakaa jotain haukotuttavaa youtube-pätkää keskusteluissa. Joskus voisi olla kiva saada ihan ajantasalla olevaa faktaa pöytään.
Ja ei, en ole palstan vakiokävijä, mutta tuntuu olevan ainoa palsta Suomessa, jossa edes teoriassa voisi keskustella järkeviä asuntojen hinnoista ja tasoista. Mutta ei, jatkuvaa Aurinkolahti-Kallio-vastakkainasettelua.
ps. Olisin halunnut ostaa kolmannelta linjalta ullakkokämpän jugend-talosta, mut ne taidettiin myydä jo 500 000 eur hintoihin.
Asun vanhassa kivitalossa, ei ole kuoriaisongelmaa eikä huteria seiniä. Naapurit ovat pääasiassa nuorehkoa porukkaa ja lapsiperheitäkin löytyy. Yksi ulkomaalainen koko talossa ja yksi vähän laitapuolen kulkijaa muistuttava, mutta paha mennä tuomitsemaan ulkonäön perusteella.
Itse olen ainakin ollut äärimmäisen tyytyväinen Kallioon. Kämppien kanssa pelaaminen on täällä kannattanut ja voittoa syntynyt, ullakoita rakennetaan koko ajan ja alue senkun kallistuu ja tänne muuttavat ovat jatkuvasti koulutetumpia ja varakkaampia.
Pitäisikö sitä joskus dissaajien tutustua faktoihin, tulla jopa käymään täällä stadissa ja sitten vasta jakaa jotain haukotuttavaa youtube-pätkää keskusteluissa. Joskus voisi olla kiva saada ihan ajantasalla olevaa faktaa pöytään.
Ja ei, en ole palstan vakiokävijä, mutta tuntuu olevan ainoa palsta Suomessa, jossa edes teoriassa voisi keskustella järkeviä asuntojen hinnoista ja tasoista. Mutta ei, jatkuvaa Aurinkolahti-Kallio-vastakkainasettelua.
ps. Olisin halunnut ostaa kolmannelta linjalta ullakkokämpän jugend-talosta, mut ne taidettiin myydä jo 500 000 eur hintoihin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No, se on monelle vaikea tajuta että Kallio ei ole omistusasuntoa hankittaessa enään vähävaraisille tarkoitettu alue. Kallion kaksion hinnalla saa omakotitalon mistäpäin tahansa Suomea. pikkukaupungeista jopa kaksi :)
Se on vaan valintakysymys... Mikäli haluaa asua perä Vantaalla saati sitten kuuluisassa Äetsässä. Neliöhinta yli 5000 e ja arvo vaan nousee.
Tuo ongelma taitaa olla enemmänkin Mogadishussa asuvan Mogan.
Hänellä on tainnut valjeta mikä ero on asua kantakaupungissa palvelujen ja ihmisten seurassa, tai sitten arvoltaan laskevassa neukkukuutiolähiössä ilman palveluja, Lisää harmitusta tuo Kallion jatkuvasti nousevat hinnat.
Ja kun nämä neukkukuutiot alkavat rapistua, hintataso tulee suorastaan romahtamaan. Alueella liikkuvat jengitkin pitävät tästä puolesta huolen.
Ne rapistuu jo, uusimmatkin....
Se kuuluisa Äetsä on melkoisessa nosteessa Sastamalan kuntaliitoksen myötä. Vähänhän se on syrjässä, mutta hienoa seutua noin ylipäätään. Jos hyvä kohde tulee myyntiin niin kyllä näytöissä käy kuhina täälläkin päin. Automarketteihin on pitkä matka, mutta muuten kaikki palvelut ovat lähellä. Autoja pitää perheessä olla kaksi, mutta niinhän se melkein on Helsingin kehyskunnissakin. Muutimme perheen kanssa tänne nimenomaan pääkaupunkiseudulta pari vuotta sitten eikä ole kaduttanut. Velatkin on kohta maksettu.
Ei Äetsässä todennäköisesti mitään suurempaa vikaa ole. Siitä nyt vain on tullut synonyymi sille "Perähikiälle".
Olkaa vain tyytyväisiä siellä Äetsässä :)
Itse asiassa Moga paljasti vahingossa olevansa Juupajoelta kotoisin. Varmaan ihan hyvä paikka sekin, mutta turha on väittää itseään tsadilaiseksi varsinkin kun asuu jossain Vuosaaren perukoilla.
Missähän ystävämme Moga Mogadishusta luuraa?
Ei ole antanut katkeria kommentejaan vähään aikaan.
Olisikohan iskä ja äiskä antanut viikon tietokoneen käyttökieltoa huonosta käytöksestä kauppamatkalla?
Kyllä Mogan täytyy olla aikuinen, hän on paasannut täällä jo 10 vuotta. No ehkä hän on mennyt kesälomallaan sukulaisiin Juupajoelle.
Valitettavasti. Kallion suhteen jollekin böndelle tai trendihakuiselle latvakakkoselle jää pekka käteen kun Eurooppa niiaa Kreikan jne vanavedessä. Kallio on ja tulee aina olemaan stadin ns. "kehittyvin ja trendikkäin" asuinalue. Koskaan ei muuttava "trendiväestö" syrjäytä vaki-spuge-horo-narkkiarmeijaa joka budjaa tai hengaa Kalliossa vallitsevasti. Vaikka ei sinun talossasi. Kallio on Kallio. Juuri sen takia se ei tule olemaan stadin "uusi" Ullanlinna tms. juppikestomesta vaan Kallio.
"Koskaan" on aika kova sana. Mikään muutos ei tapahdu nopeasti ja Kallion väestömäärässä ei varmasti edes muutamassa vuodessa. Inflaatio syö lainat kyllä kivasti ja asuntokauppa pysyy kuumana velkakriisin ansiosta, joten siitä voi toki iloita :) Olen asunut monessa talossa Kalliossa, ja näillä palstoilla jauhetut ongelmat ovat vain todella karkeaa liioittelua tyyliin; näin 3B:ssä Ullanlinnassa narkin -> Ullanlinnassa on aina narkkeja kaikkialla.
Ullanlinnaa en povaa, mutta Kallion väestörakenteen muutos on vain tulevaisuutta, spuudut lähtevät ja alueesta tulee jatkuvasti kalliimpi. Sellaista se muuttovirta pääkaupunkiin teettää. Olisihan se outoa, jos keskellä kaupunkia olisi yksi huono alue vain siksi, että kun se silloin sinun nuoruudessasikin oli huono alue, vai mitä luulet?
Missä Helsingissä on sellainen lähiö jossa saa oikeasti pelätä? Tämän tahtoisi tietää kolmannen polven stadilainen.
Mitä Kallioon tulee niin paikka on ihan OK, siellä tuli opiskeuaikoinani asuttua, oikein hyvä muistot. Kalliota ja muita paikkoja haukkuvat sellaiset jotka eivät paikoissa ikinä ole edes asuneet, useimmat eivät ole edes käyneet.
Kontula, Pyllymuro, Itäkeskus, Vuosaari Aurinkolahti mukaanlukien. Huh huh, pahaa on Itä-Helsinki ja pahemmaksi menee vaan.
Olen asunut itäisessä stadissa vuodesta 1970. Sitä ennen asuin Kalliossa alkuelämäni, eli syntymästä asti vuodesta -49. Koskaan, siis koskaan en ole itä-Helsingissä pelännyt mitään, enkä ole joutunut uhatuksi. Useammalle teistä onkin ilmeisesti joku urbaani legenda siitä idäisen Stadin rauhattomuudesta. Joku sanoi, että betonilaatikossa olevien osakkeiden hinnat ovat romahtamassa?? Kerrohan, koska ylipäätään missään stadissa asuntojen hinnat ovat laskeneet lukuunottamatta pieniä notkahduksia, joita on ihan joka puolella? Asuntojen hinnat ovat stadissa vain ja ainoastaan nousujohteisia, joillakin paikoilla nousee vähemmän, jossakin enemmän, nousee kuitenkin....
Kallio on suuren suuri juottola, aikas levoton paikka, mutta jokka haluaa asua kapakoitten liki ja on valmsi valmomaan niin miksi ei.
Asuin kalliossa ja vanhoissa taloissa oli sikahuono ersitys, kun naapurin puhe kuului kuin omasta asunnosta, se oli pula-ajan rakentamista.
En mie narkkeja peljannyt , mut en viihtynyt.
Jotkut viihtyvät huokeissa ravintoloissa, toiset ryyppäävät kotonaan halpaa Viron viinaa. Itse olen asunut 15 vuotta kolmessa eri asunnossa eikä mistään sentään puhe oli kuulunut. Äänekäs nauru, kovääninen puhe kuuluu joten eipäs liioitella.