En tiedä mitä tehdä

Eristäytynyt

Moi. Oon 15v poika, ja sain juuri peruskoulutodistuksen haltuuni. Mä olen tuntenut itteni masentuneeksi ja sosiaalisesti jälkeenjääneeksi jo muutaman vuoden ajan enkä tiedä mitä pitäis tehdä. Kavereita on koko elämän aikana ollu jotai kolme ja niitäkin vain joskus kersana. Moneen vuoteen ei ole ollu ystäviä nyt ku viimeinenkin side on katkennu muuton takia. Mä oon aina ollu jostain syystä yksin "viihtyvä" ihminen lapsenakin, mikä on aiheuttanut monissa aikuisissa epäilyksiä. Mua on virallisesti epäilty mm. autistiksi mun puhumattomuuden ja yksinolon vuoksi. Se ei jostain syystä mua haitannu lapsena, mut nyt muutaman vuoden aikana oon ikäänkuin herännyt ja tajunnut et eihän se näin kuuluis olla. Mä en tiedä mitä tää oikein on, mut jostain syystä mä en kaipaa seuraa mut samaan aikaan mä tunnen itteni maseentuneeks yksinäisyyden vuoks. Mull on vähän- niinku sellanen asenne et ei kiinnosta mut silti haluaisin paremman elämän. Ala-asteella uudessa koulussa otettiin ihan okei vastaan mut jotenkin mä vieraannuin niistä tai en vaan päässy jengin sisälle. Oon aina ollu se luokan hiljaisin, mut nyt lähes näkymätön kunnes joku keksii heittää jonku "viattoman" läpän muhun liittyen. Kun sitten pääsin ylä-asteelle ja murrosikä pääsi valloilleen, alkoi myös todellinen ala-mäki. Aloin pukeutua "rankemmin" ja kuuntelemaan aina vaan raskaampaa metalli- musiikkia. Ja vaikka olin luokkamme nuorin, fyysinen kehitykseni oli paljon nopeampi-tahtista kuin muiden. Itseasiassa se taisi jo alkaa ala-asteella. Mua pidettiin outona ja pelottavana mun koon ja pukeutumistyylin takia, eikä siks kukaan vapaa-ehtosesti mulle tahtonu puhua. Puhuessanikin kuulostin aika jäiseltä ja jäykältä mikä ei varmaankaan helpottanut mun kanssa jutustelua. Välituntisin mun oli vaikea olla yleensäkin olemassa ku ei mulla ollu ketään kenen kannssa viettää aikaa, ku olin koko koulun ainoa hevari hoppareiden seassa. Ruokailu-välitunnit varsinkin oli yhtä helvettiä ku meidän koulussa ne kesti ainakin 45minuuttia, eikä mulla ollu mitään tekemistä sinä aikana ku ei ruokalaankaan viittiny mennä yksin. Tunnitkin olivat epämiellyttäviä kun jouduin istumaan yksin jossain nurkassa ku kukaan ei haluu istuu tälläsen kylmän emonistin vieressä. Vapaa-ajan kulutan lähes kokonaan kotona, mitä nyt välissä käyn ostamassa cd-levyjä, vaatteita jne. Heti ku vanhemmat palaa töistään yritän näyttää iloiselta ,mutta se jääkin sitten vain siihen näyttämiseen. En puhu heillekään enää paljoa koska näytteleminen ottaa jo niin koville. Ehkähe ovat jo saaneet jotain selville, mutta eivät tiedä miten menetellä kanssani. Nykyään en tee paljon muuta kuin dataan ja kuuntelen samalla musaa, ja jos en ole täysin maassa niin saatan soittaa bassoani ja vanhempien poissa ollessa harjoittelen korina laulua, mitä tapahtuu harvoin. Kuten jo alussa sanoin, pääsin tänä keväänä peruskoulusta suht hyvin arvosanoin, ja on suuntana kohti amis. Päättäjäiset meni aika perseelleen kuten arvata saattaa. Kotona tuli vietettyä aikaa limpparia ja sipsua vedellessä. Vanhemmat oli vähän silleen mitä mä vielä täällä teen ku pitäs olla pitämäs hauskaa tärkeänä päivänä, mutta minnekö minä tästä olisin voinut lähteä. Noh, mikäs tässä kesälomaa vietellessä vuorotellen sängyssä ja koneella. En oo varma jaksanko alottaa ensvuonna ja uudessa koulussa. Onhan näitä ahdistuskohtauksia saatu ja pikaista kuolemaa toivottu. Pelkään että aiheutan itselleni vielä harkitsemattomia, vakavia, jopa kuolettavia vammoja kiirepäissä. En ole varma selviänkö tästä, saati huomisestakaan päivästä kunnialla.

23

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jestas mikä seinä tekstiä.

      Äidinkielen numero ei tainnut todistuksessasi olla kummoinen.

      • Loistavaa-

        Omassasikin taisi tekstin keskeisen sisällön havaitseminen aiheuttaa pientä miinusta.


      • Tomegle=Läski&Nörtti

        Mitä v'ttua? Mä ymmärsin ainaski ihan hyvin.


      • Loistavaa- kirjoitti:

        Omassasikin taisi tekstin keskeisen sisällön havaitseminen aiheuttaa pientä miinusta.

        Se on vaikea havaita, jos jättää lukematta.


      • 77777777877

        Mihin sinäkin tuolla kommentilla pyrit, Tomegle? Osoittamaan olevasi jotain muuta pätevämpi äidinkielessä? Entäs kun kommentillasi ei ole mitään tekemistä alkuperäisen viestin sisällön kanssa? Viestin rakenteen tai muiden muodollisten seikkojen kommentointi nyt ei luultavasti anna sitä kaikenkattavinta vastausta alkuperäisessä viestissä esitettyyn ongelmaan.


    • 3+8

      no jutteleppa vanhempien kanssa.nyt täytyy ottaa napakampi ote elämään tai luisut alemmas.
      mielesi voi olla matalalla senkin vuoksi ettei sulla ole mitään tekemistä.tarkoitan tekemistä jossa näet heti mihin pystyt ja saat siitä mielihyvää,itseluottamustakin.kokeile ihan oikeasti vaikka tehdä jotain sellaista mitä et koskaan ole tehnyt.oletko kokeillut tehdä herkkuruokaasi,siitä jatkat vaativampaan jne.kotonakin voit jo opetella jemmaan aikuisuuden aloittamista(en tarkoita että olisit avuton).perus kotitöissä.se lisää itsevarmuutta .jos ei onnistu niin koeta uudelleen,pääasia on se ettet anna heti periksi!
      amiksessa on pakko tulla sosiaalisemmaksi.joten koeta jo opetella sinäkin.kavereita ja tekemistä ei tarvitse olla paljon.riittää kunhan on edes yksi tuttu siitä voi alkaa paljon. :)

    • Eristäytynyt

      Joo sori vaa jos teksti oli aika pitkä ja vaikeaselkosta. Tää oli vaa mun eka kerta ku mä avaudun missään mielessä millekkää/kenellekkää, joten asiaa vaan pursusi yli laidan. Kuten mä tossa alussa sanoinkin, mulla on lieviä autismiin viittaavia persoonallisuus ongelmia, joten mun on vaikea puhua asioista. Mä tekisin mieluummin jotain pahaa itselleni kuin puhuisin et mun ongelma huomattais.

      • Juu tuttu juttu

        Et ole välttämättä autisti. Itsekin aikanaan pohdin, olenko asperger vai mikä, kun aina olen ollut jonkin verran ikätovereistani eristäytynyt. "Normaaliksi" minut on kuitenkin ihan sairaalassa todettu. Kaikilla ihmisillä ei vain satu olemaan luonnostaan samanlainen persoonallisuus, eikä siinä ole mitään pahaa. Älä vahingoita itseäsi, sillä vaikka kokisitkin olevasi masentunut, ei sinulla ole syytä rangaista itseäsi mistään. Et ole samanlainen kuin muut, eikä tarvitsekaan olla. Tietysti jos on hirveän huono olo niin sitä voi purkaa esim koulupsykologille. Vaikka ongelmista on vaikea puhua, kannattaa yrittää, mikäli parantua haluaa. Ammattiauttajan luulisi ymmärtävän ja saavan sinut uskaltamaan puhua. Itse olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena, kun tajusin, ettei minun tarvitse elää muita, vaan itseäni varten. Tietenkin olen usein yksin, mutta en kyllä viihdykään kovin suurissa ihmisjoukoissa. Silti tulen yleensä ihan hyvin toimeen useimpien ihmisten kanssa pienemmässä porukassa tai kahden kesken.

        Voimia ja jaksamista sinulle, koeta löytää se oikea asenne elämääsi ja hakea apua jos tarvitset. Yritin vastata mahdollisimman asiallisesti; huomaan, että moni täällä on varta vasten tullut valittamaan tekstisi pituudesta ja kieliopillisista virheistä. Itse ainakin kykenin ymmärtämään viestin sanoman. Vinkujat voivat rauhassa vinkua, jos heillä ei parempaakaan tekemistä ole. Turhaan heistä välität.


    • 7+12

      no itsehän teet valintasi.pitää sinunkin ottaa sen verran vastuuta,että menet puolitiehen vastaan jos joku ojentaa auttavan kätensä.älä siis mökötä nurkassasi.sinulla on vanhemmat joille sinulla on oikeus kertoa huolesi.vanhempien vastuulla näet olet ja heidän on kuunneltava sinua.
      kotikuntasi psykologi on toinen vaihtoehto.

    • j.rocket

      En edes jaksanut lukea tollasta jaksottamatonta paskaa.

      • Badtrollisbad

        J-rocket: ihanko oma ajatuksesi oli, vai myönnätkö jälleen vähän kopioineesi ideoita vastaukseesi Tomeglelta? Huono trolli on huono.


      • j.rocket
        Badtrollisbad kirjoitti:

        J-rocket: ihanko oma ajatuksesi oli, vai myönnätkö jälleen vähän kopioineesi ideoita vastaukseesi Tomeglelta? Huono trolli on huono.

        Joo mitäs muutakaan mä täällä tekisin, kuin kopioisin Tomeglea. Siitähän mä jotain saisinkin irti, toisinkuin ihan OMIEN mielipiteitteni sanomisesta.


      • Badtrollisbad
        j.rocket kirjoitti:

        Joo mitäs muutakaan mä täällä tekisin, kuin kopioisin Tomeglea. Siitähän mä jotain saisinkin irti, toisinkuin ihan OMIEN mielipiteitteni sanomisesta.

        No on se kyllä kumma tämä yhteensattuma, että
        melkein aina postailet aiheihiin, joihin Tomegle on jo kertaalleen postannut.


      • j.rocket
        Badtrollisbad kirjoitti:

        No on se kyllä kumma tämä yhteensattuma, että
        melkein aina postailet aiheihiin, joihin Tomegle on jo kertaalleen postannut.

        Tomeglehan vastaa melkein kaikkiin keskusteluihin, joissa on jotain järkeä. Näin ollen mun pitäisi nyt lakata vastailemasta isoon osaan ketjuista, ellen ole oikein nopsa kirjoittaja ja ehdi jäsentää oman mielipiteeni ennen kuin hän on jo ehtinyt lähettää vastauksensa.

        Kaiken lisäksi, suurin osa mun vastauksista on ihan asiaa, ei mitään vittuilua ja olen vaan auttanut ongelmissa.

        Ja monessa asiassa olen täysin eri mieltä, kuin Tomegle. Todellakin hänen vastauksensa on monesti ottanut pannuun ja lujaa.


    • tiddidii

      perusta bändi jos oot musiikista kiinostunu, kysele vaik netistä jäseniä:) tai ala käymää jollai kitara/basso tunneilla? sielt sais varmaa kavereita. ei kannata ottaa paineita mistään vaa olla rohkeesti oma ittensä, ei kaikki oo niitä puheliaimpii ja niist "hiljasista" saa yleensä luotettavamman kaverin:) tsemppii vaa !! kesäl on ihana olla ulkona ja vaik ottaa aurinkoo:D

    • ....................

      taisin lukee jtn 7 lausetta ja sit kelasin alas nii ********* mist tommosta tekstii o syntyny? äikkä 10?

      • Paraskin puhuja!

        Tuolla kirjoitustaidolla en valittaisi. Mistä lähtien "o" on ollut verbi? Ja mikä sana se "jtn" oikein on? Ja mistä lähtien virke on alkanut pienellä alkukirjaimella? Jospa itse hioisit ensin sitä kirjoitustaitoasi. Oliko oma arvosanasi äidinkielessä kenties 5? Vai peräti 6?


    • Mr Frasier

      Teksti syntyi sydämmestä. Ja miksi toisen ihmisen äidinkielen taitoa kyseenalaistat kun itse kirjoitit 11 virhettä omiin lauseiseesi?

      Eristäytyneelle hevarille: Suosittelen musiikillista ammattiopistoa. Sieltä löydät samantyyppisiä ihmisiä ja jos yhtyeeseen pääset niin saat ystäviä melko varmasti.

      • Näinpä on

        Hah, niinpä! Minä löysin kyseisestä lauseesta virheitä 14 eri kohdassa (alkukirjaimet, puhekieliset muodot ja sanat, joita ei virallisesti ole olemassakaan, kiroilun, sanojen käytön väärässä yhteydessä sekä verbin puuttumisen virkkeestä)!


    • Aloittaja000

      Juu moikka vaan kaikille. Ja terveiset nuorisopsykiatrian osastolta. Olen ollut täällä jo muutaman kuukauden, ja jatkosta ei vielä tiedetä tarkasti. Olo on helpottanut jo pikkuisen mutta ei tämä vielä ole ohi. Elämä tuntuu nyt valoisammalta kuin ennen. Sain vihdoinkin tarvitsemaani apua, ja sen lisäksi tapasin osastolla samankaltaisen tytön jonka kanssa olen nyt yhdessä. Kiitos kun kannustitte minua hakemaan apua.

      • onnellinenpuolestasi

        Meinasin alkaa itkemään kun luin ton ekan viestin ! Voin kuvitella miltä susta on tuntunu. Ja ihanaa että sulla menee nyt paremmin ja oot löytänyt tyttöystävän. Hyvää jatkoa sulle :) !


    • dfgre

      Edelleenkin, ala ryyppää ja dokaa jos haluat kavereita, sosiaalisia suhteita ja menestyä elämässäsi. Ei siihen sen kummempia asioita tarvita.

      • ex-nörtti

        Amen! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5785
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3023
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2258
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2005
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1868
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1192
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe