Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Mitä muutakaan voi sanoa lestaadiolaisten Kaleva-boikotista. En ymmärrä mitä varten nämä uskikset haluavat pitää jollain tavalla hyväksyttävänä lasten köyrimistä.
568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mnaah.

Lestaateilla ei ole omaa sanomalehteä. Kaleva on poliittisesti sitoutumaton, mutta "keskustaan kallellaan" oleva sanomalehti. Yksi suomen suurimmista ja puolen suomen valtalehti. Täällä nyt sanomalehtiä ilmestyy muutamakin, pienet vasemmistolehdet, Suomenmaa, joka on keskustan lehti ja Kaleva. Oikeistolaista lehteä ei ilmesty. Lestaatit eivät tietenkään ole vasemmiston kannattajia. Suurin osa keskustalaisia, osa kokoomuksen kannattajia.

Tilauksia peruneita muutama sata. Se, ketkä kaikki lestaateja, sitähän ei tiedä kukaan. Ei lehdet pidä asiakasrekistereissään tietoja asiakkaan uskonnolisesta vakaumuksesta, taitaa olla jopa kiellettyäkin.

Tässä tilausten peruutus "kohussa" takana enenpi mediapelko joillain tahoilla. Ei ole totuttu, että mediassa on yleensäkään paljoa juttua joistain asioista. Totuttu hyvin ympäripyöreään ja hyväntahtoiseen uutisointiin. Sellaista kekkoslovakialaista uutisointi, vaikka urkki ei edes pystyssä pysynyt, sitä ei uutisoitu. Nyt ajat on erilaiset. Se ei kaikkia miellytä. Yleensäkin kaikki uskontoon liittyvä uutisointi on ollut niinkuin tabua. Ja sitten kun tulee jotain negatiivista, se koetaan suoraksi loukkaukseksi liikettä vastaan. Vaikka kyse ei ole siitä, pelkästään uutisoinnista.

No, pakko myöntää. Tarkistin eilen Kalevan tilaushinnan. Pitää nostaa postilaatikko kujansuuhun, tilata Kaleva ja laittaa iso "Kaleva"- tarra vielä laatikkoon. Noin niinkuin senkin takia, että Kaleva itseasiassa teki journalistisesti merkittävän teon, julkaistessaan pari juttua. Kymmenen vuotta sitten se olisi ollut mahdotonta. Avoimuus ja läpinäkyvyys lisääntyy, hyvä niin.

=DW=

Äänestä
  • Niin, tuota minäkin ihmettelen, mistä lehti tietää tilaajiensa uskonnollisen vakaumuksen.

    Britanniassa lehti syyllistyi salakuunteluun, ehkä täälläkin lehdillä on laittomia käytäntöjä joista ei 'vapaa lehdistö' muista puhua kenellekään.

    Muuten olen sitä mieltä että sanomalehti on aikansa elänyt, tuoreet uutiset löytää ensiksi muista medioista, lehti jää jo syntyessään vanhana pölyttymään liikkuvan ihmisen postiluukkuun.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Niin, tuota minäkin ihmettelen, mistä lehti tietää tilaajiensa uskonnollisen vakaumuksen.

    Britanniassa lehti syyllistyi salakuunteluun, ehkä täälläkin lehdillä on laittomia käytäntöjä joista ei 'vapaa lehdistö' muista puhua kenellekään.

    Muuten olen sitä mieltä että sanomalehti on aikansa elänyt, tuoreet uutiset löytää ensiksi muista medioista, lehti jää jo syntyessään vanhana pölyttymään liikkuvan ihmisen postiluukkuun.

    Suomi on niin pieni maa, ei täällä voi laittomuuksia tehdä. Lähinnä on toi lähdesuoja, jonka taakse aina joskus mennään. Ja laillinen siis sekin on, mutta kun lähdettä ei tarvitse joissain tapauksissa paljastaa, jää epäselväksi, miten tiedot oikeastaan on lähteeltä hankittu.

    Hah ja sitten on nämät seiska jne lehdet. Toimittaja ostaa brenkkua, hankkii muut härpäkkeet. Sitten kun joku tuksu kännissä sekoilee, toimittaja sattumalta on paikalla nauhurin ja kameran kanssa. Ei se laitonta sekään ole, ne tekee noita juttuja ihan sopparia vasten, taino, ainakin saavat ilmaiset brenkut.

    Ei sanomalehti ole tullut tiensä päähän. Uutisilla ei lehtiä enää oikein saa myydyksi, koska netistä uutiset tosiaankin löytyy heti. Mutta just toimitetut jutut, reportaasit, laajat artikkelit, kaikki sellainen, niistä on tullut lehtien selkäranka. Lehdillä ongelmana saada myydyksi nettilehtiä. Just sen takia, että ihmiset lukaisee yleensä vain uutiset, jotka nykyään on enenpi sivutilan täyttämistä, se muu sisältö on se valtti, miksi paperilehdet voivat hyvin. Ja tietenkin paikallismainokset, kuolinilmoitukset jne.

    Ei paperilehti kuole pitkään aikaan, muuta kyllä veilkkailtu kauan. Ei mullekkaan tule sanomalehteä, ei edes ilmaisjakeluita. Alkoi jätepaperi tympimään. Mutta kyllä mä, kun kylään jonnekin joskus satun, alan lukemaan lehteä, mitäpä sitä suotta isäntäväen kanssa seurustelemaan :DD

    Ongelma tosiaan se, ihmiset kuvittelee, että kaikki on ilmaista, no kun ei ole. Mutta en mäkään ole raaskinut tilata nettilehteä itselle. Se jotenkin on mielikuvana konkreettisempaa maksaa paperista, vaikka tosiasiassa maksaakin sisällöstä. Sama ongelma monessa asiassa. Nuoriso osaa ostaa piisit netistä, mulla pitää olla levy, mitä hypistellä....

    Niin, ennen tuli käytyä kirjaston lukusalissa lukemassa sanomalehtiä, sinne kun tuli kaikki sanomalehdet. Nyt ne voi lukea netistä, ei tule käytyä kirjastossa sen takia. Mutta kun ne artikkelit jne. niitä ei nettilehtien ilmaisversioissa ole. Tiedon saanti näennäisesti helpottunut, käytännössä sitä saa netistä paljon vähemmän, kuin paperilehdestä.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Joo, toimitetut ja toimitetut. Itse asiassa olen lopettanut monenkin lehden tilauksen juuri noiden tarkoitushakuisesti väritettyjen toimituksen juttujen takia. Mulla on omat mielipiteet, ne perustuvat faktoihin eivätkä siihen mitä joku Erkko tms käskee ajatella. Eikä mulla ole ikävä tietää mitä se tuksu taas on tehnyt. Siksi lehtiä tulee nykyisin tilattua hyvin valikoiden, erikoisaikakauslehtiä taitavat kaikki olla. On niissäkin paljon soopaa, TM tulee vaikka se testailee pikkupoikien kuolattavaksi jotakin uutta Ferraria...

    TM

    Tm on tyyppiesimerkki kaupallisesta, ei aattellisesta lehdistöstä. Jotenkin ihmeessä Saab voitti aikanaan kaikki mahdolliset autotestit, jotenkin ihmeessä Hakkapeliitta on vuodesta toiseen maailman paras talvirengas, tai Nokia tekee parhaat kännykät :DDDD

    Pitää olla medialukutaito, sitä opetetaan nykyisin sentään jo kouluissakin...................

    =DW=

    =DW=

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marja Puska kirjoitti:

Mitä muutakaan voi sanoa lestaadiolaisten Kaleva-boikotista. En ymmärrä mitä varten nämä uskikset haluavat pitää jollain tavalla hyväksyttävänä lasten köyrimistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu