Mikä saa Sinun...

ei se ole niinkään se mitä hän sanoo, vaan se miten hän on - hymy, katse, läsnäolo.

Kun hän muistaa pitkän ajan kuluttua jonkun viidennessä sivulauseessa mainitsemani pikkuasian ja käyttäytyy kuin se olisi maailman luonnollisinta. Kun hän sanoo ilman pienintäkään epäilystä, että asiat kyllä järjestyvät, ja saa minutkin uskomaan siihen. Kun hän yrittää kömpelösti peitellä lausumiaan kohteliaisuuksia ja tekee niistä tällä tavoin lihavoituja, kursivoituja ja alleviivattuja. Saan näistä kyyneleet silmiini.

hän on niin valloittava persoona, että pitäisi varmaan kirjoittaa romaani. keneenkään tavanomaiseen tuskin olisin ihastunutkaan

No jotakin mainitakseni, niin kyllä se on se asenne elämään. Vaatimaton, voimakas ja omilla jaloillaan seisova nainen, joka säilyttää aina sen järkensä ja tahtonsa. Paljon kovia kokenut ja silti elämänilonsa ja elämänmyönteisyytensä säilyttänyt. Ihmettelen sitä aina.

pus!

Se, että hän ei itse tiedä olevansa niin kiinnostava, kaunis ja haluttava. Kun hän katsoo nopeasti silmiini, sitten jonnekin katon tai lattian rajaan ja hymyilee... auh mun sydäntä!

Se että hän näkee minut. Kun tulen paikalle, hän katsoo aina silmiini, vasta sen jälkeen katsoo muita. Aina ensimmäisenä hän näkee minut.

Onkohan tää mun mielikuvitusta? Kun muita ei ole paikalla, välillemme syntyy aktiivinen, vahva kenttä, jotain yhteenkuuluvuutta tai sellaista "ei tarvii turhista lätistä" -ilmastoa. En uskalla katsoa silmiin, koitamme vaan keskustella asioista rehellisesti. Olen kaikesta äkkiä todella tietoinen, mitä hänellä on päällään, missä hän pitää kättään, miltä hän tuoksuu. Rakastan niitä hetkiä, vaikka haaveilenkin joskus pääseväni aitojen yli.

Mä niin rakastan kaikkea hänessä! Ihana nauru, niinkauniit silmät ja niiden ympärillä olevat rypyt. Kaunistuvat vuosi vuodelta. Rakastan.

Hän on "osannut" hypätä samalle polulle mun kanssa ja kukenut vierellä kaverina ja ystävänä jo jonkun aikaa... hänen seurassaan mulla tuntuu olevan kaikki kohdillaan, muusta maailmasta viis ;) Sydän liikahtaa joka kerta, kun kohdataan ja kun erotaan.

Hän ilmaantuu juuri silloin kun häntä eniten kaipaan. Tulee ja menee miten lystää, mutta kuitenkin on mulla aina... annan hänen mennä ja tulla, joka kerta yhtä ihmeissäni kun hän palaa.

Taas se iski: Ihmeellinen tunne valtaa koko kehon hänen välittömässä läheisyydessään! Ihastunut olen...ehkä rakastunut, can't help it, mutta se energia ei ole enää mun käsityskyvyn rajoissa. Viiltävä voima, joka saa mut vain vaivoin pysymään koossa...itsekontrollin menettämisen kynnyksellä...pakko sulkea silmät ja huokaista syvään...eikä hän huomaa mitään...vai huomaako?!

Joskus ziljoona vuotta sitten, kun kaikki oli välillämme vielä niin rikkumatonta ja herkän haurasta, ihastukseni lähestyi mua ihan uskomattoman ihanalla tavalla. Tiedettiin, ettei nähtäisi vähään aikaan ja hän sanoi, että tulee ikävä ja halattiin ihan tunteella...se jätti lähtemättömän jäljen mun sydämeen. Pienellä jutulla voi olla käsittämätön voima

Kaikki mikä liittyy häneen on niin suloisen haikean kaunista, etten edes tiedä mitä sanoa...