Shokki, mies haluaa eron. Yhteishuoltajuus? Huomioon otettavaa?

Minä5698

Olemme kolmekymppinen pariskunta. Tunteneet olemme vuosia. Yhdessä n. 5 vuotta ja lapsi nyt 3 vuotias. Sain tiedon n. viikko sitten, että ero tulee ja sillä selvä. Syitä ei kuulemma osaa kertoa. Olin erittäin järkyttynyt. Suru on ollut tässä seuraava tunnetila. Ja hämmennyskin. Lapsen kannalta olen nyt koittanut miettiä asioita ja ottaa selvää. Toivoisin vinkkejä ja tukea.

Mies on sanonut, että haluaa yhteishuoltajuuden. Lapsi jää minulle ja haluaa nähdä kerran kuukaudessa vkl ja epävirallisesti kuulemma joskus kuskata lasta jos on tarvetta ja minuakin auttaa (?). Maksaa kuulemma minimin (on töissäkäyvä hyvällä palkalla ja minä tosiaan sairaseläkkeellä ja hoitanut lapsemme kotona tähän asti, mitä nyt aloitti puistotoiminnassa tuossa keväällä).

On tulossa nyt miehen muutto. Jään lapsen kanssa toistaiseksi tähän. Sitähän kai suositellaan? Panostan parhaani mukaan siihen ettei lapsella muuttuisi muut asiat kovin radikaalisti. Hoitoon on ollut muutenkin pikku hiljaa siirtymässä muutamaksi päiväksi viikossa. Ensivuoden alkua olemme miettineet aiemmin. Tressaakohan tämä lasta vai onko vain hyvä asia? Olen lapsen kanssa toki käynyt kerhoissa yms muutenkin eli vain kanssani ei ole kotona nyhjöttänyt. :)

En tiedä miten tämä lapseen vaikuttaa, mutta arki on kyllä ollut paljon minun hoidossani aina. Mies jonkun verran poissakin harrastustansa takia, mutta tokihan se lapseen vaikuttaa. Mies ei ole koskaan lasta hoitanut kuin nyt vanhemmiten muutamaa tuntia yhtäjaksoisesti korkeintaan.

Mitä minun pitäisi ottaa huomioon kun sovitaan näistä asioista? Miten lapsen kanssa olisi järkevää hoitaa miehen muutto? Miten puhua asiasta? On minun vastuullani. Olen jo miettinyt, että lapseen tätä ei saa purkaa mitenkään, mutta kuinka tarkkaa sananmuotojen kanssa pitäisi olla? En tiedä. Ehkä kysyn nyt tyhmiä. On vaan.. Niin, jotenkin järkyttyntyt olo ja pettynytkin. Tottakai.

13

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ddddddd......::::::

      "minä tosiaan sairaseläkkeellä" Eipä tuo muuta selitystä kaipaa... Vajukista eroon ja parempi tilalle kuin sä tuleva ruikku!

    • Pidä puolesi....

      Maksaa minimin---ei hän sitä päätä paljonko maksaa. Lastenvalvojalle aika ja siellä lasketaan elatusmaksu, tulojen mukaan. Menette tekemään kaikki sopimukset kirjallisina.

    • xxxxvvcc

      No minimi on nolla euroa (ei Kelan mksama n, 142 euroa vaikka monet niin luulevat).Eli annatte lastenvalvojan laskea elatusmaksun. Jos mies ei suostu, viet asian oikeuteen (lapsi on hakijana, joten saat ilmaisen oikeusavun). Yhteishuoltajuus ja selkeä tapaamissopimus (kerran kuukaudessa kuulostaa vähältä, epäviralliset tapaamisilla ei ole mitään merkitystä, voivat aiheuttaa enemmän harmia kuin hyötyä, ainakin alussa.)

    • aloittaja olen

      No, mieskin on ns. vajukki. Helpommalla minä loppujen lopuksi pääsen jos sillä tavalla aletaan ajattelemaan. Voin elää ilman toisen ahdistuneisuuksia, mielialanvaihdoksia ja paniikkioireita lapsemme kanssa.

      Ei se, että on työelämässä tarkoita että olisi vaikka ongelmia.

      Kiitos asiallisista neuvoista. Itse mietin myös, että ei mies maksunsa määrää voi päättää. Onneksi tilanne on se, että vaikka en töissä olekaan raha ei sinällään ole suoraan ongelma. Mutta toki haluan, että mies osallistuu asiallisesti lapsensa elatukseen. Maksaa sitten vaikka harrastuksia tms.

      Pitäisikö harrastukset yms kirjata ihan paperille?

    • nnnnnnn77777

      Lastenvalvojalle nyt tilaat ajan. Siellä valvoja laskee miehen tuloista ja menoista mitä mies tulee maksamaan. Harrastukset eivät kuulu niihin. Eikä velatkaan oteta mukaan. Pelkät tulot ja asumismenot. Niistä koostuu summa jonka mies sinulle maksaa.

    • aloittaja taas

      Tarkoitin siis harrastuksilla sitä, että voi puolestani sen rahan käyttää harrastustenkin maksuun jos haluaa. Haluan vain, että kantaa edes jollain tavoin vastuun lapsestaan jonka on ihan itse tähän maailmaan myös halunnut tasavertaisesti kanssani. Ja josta nyt jättää vastuun minulle melko täydellisesti ja tapaamisetkin näemmä suht vähäisiksi.

      Eikö miehen velat vaikuta maksuun? Se on hyvä tietää. Minulla ei velkoja olekaan.

    • ALOITTAJA tässä

      Mitä katselin noita juttuja, niin kyllä velat otetaan huomioon. Mitäköhän tarkoitit? Vaim tarkoititko tosiaan minun mahdollisia velkojani? Joo, en minä kyllä niin olisi ajatellutkaan että mies minun velkojani maksaisi tai harrastuksiani. :D

      • YhN36

        Kaikki kannattaa sopia paperille. Et voi luottaa siihen että mies oikeasti joskus lapsen kasvaessa osallistuisi harrastuksiin, tai oikeasti mihinkään muuhunkaan suulliseen sopimukseen, koska ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat. Suullisilla sopimuksilla ei ole riitatilanteissa mitään painoarvoa.

        Varaa aika lastenvalvojalle.


    • aloittaja avautuu

      Niinhän se tietysti varmaankin on.

      Tuntuu jotenkin niin raskaalta koko tilanne, vaikka niinhän se varmaan kaikista tuntuu samassa tilanteessa. Tulee surtua kaikkea tulevaa jota on tietysti ihan turha surra etukäteen (tyyliin pitkiä lomakausia ilman lasta, joulua ilman lasta jne). En ole lapsesta koskaan ollut erossa paria tuntia kauempaa ja tuntuu kamalata pitkät ajat tai joku joulukin jota ei edes osaa jotenkin juhlia ilman perhettä.

      Ja tuntuu jotenkin niin kummalta kun samaan aikaan mies suunnittelee yhteisiä kesäreissuja vielä ja kaikkea. Luulisi jos erään haluaa niin mitä ihmettä tässä sitten vielä kimpassa reissataan ja mökkeillään? Vai onko tämä nyt jotain huonon omantunnon ilmitulomista sitten, että viimeisen kerran vielä perheenä tehtävä asioita? Itse haluaisin vaan tilanteen selväksi jos kerran on pakko tämä perhe pirstaleiksi laittaa.

      • aloittaja...

        Ja kun ei meillä ole riitaakaan tai mitään mököttämisiä. Ihan normi arkea kuten aiemminkin ja mies on vielä normaalin huomioitsevakin.

        Olen vähän äimänä tästä tilanteesta. Millaisia teidän eronne ovat olleet?


    • Äiti+3

      Hei,
      ensinnäkin voimia sinulle paljon, aikanaan aurinko paistaa myös risukasaan!
      Tulet kyllä selviämään ja elämä hymyilee vielä!!

      Itse olen eronnut noin vajaa vuosi sitten, lapset nyt reilu kolmevuotias ja 1,5 vuotias. Mies ilmoitti että haluaa erota, oli ihastunut työkaveriinsa, joka tahollaan naimissa myös.
      Lapsista sen verran, että surevat kukin omalla tavallaan, tärkeintä kuintenkin on että molemmat vanhemmat pysyvät lapsesi elämässä. Te molemmat olette hänelle tärkeitä. Kolmivuotias käsittää jo jonkin verran, ei varsinaisesti pitkiä selityksiä, mutta konkreettisesti huomaa itse ja kyselee missä isä..silloin on hyvä puhua juuri siinä tilanteessa lapselle, että esim.isällä on nyt oma koti jossa isä asuu ja sinä menet sinne kylään aina silloin tällöin ja että isi rakastaa sinua paljon.
      Jos mahdollista menkää kaikki yhdessä käymään isän uudessa kodissa ja olkaa siellä hetkiä vaikka kahvikupin ääressä. Kolmivuotias siis käsittelee eroa konkretian kautta paljon. Hyväksyy kyllä tilanteen, jos tekin hyväksytte yhdessä ja tuette lasta. Ikävä tulee lapselle siinä kohtaan vastaan, kun viettää esim.viikonloppua toisen vanhemman luona ja ikävä lisääntyy lapsen kasvaessa:( Muutosta sen verran, että itse lähdin lasten kanssa muualle siksi aikaa, kun exä pakkasi kamansa, koska en halunnut laittaa lapsia siihen keskelle rumbaa. Lapsellesi on erittäin tärkeää, että viettää kuitenkin aikaa isänsä kanssa kahden. Myös sinulle oma aika olla yksin ilman lasta on erittäin tärkeää, vaikka se alussa tuntuu äärettömän lohduttomalta. Tarvitset omaa aikaa parantaaksesi itsesi eron tuomasta surusta/vihasta/pettymyksestä ja tuskasta. Myös lapsen isäsuhde toivonmukaan(riippuu tietty exästäsi) muodostuu heidän viettäessään aikaa kahden kesken. Eli älä sorru katkeruuteen ja vihaan, jossa käytät lastasi välikappaleena! Näitä eronneita naisia löytyy valitettavasti pilvinpimein.
      Sinun pitäisi nyt itseäsi ja lastasi ajatellen myös ottaa heti yhteyttä paikkakuntasi elatustoimistoon lastenvalvojalle! Siellä määritellään elatusavaun suuruus, tapaamiset, huoltajuus yms.ja näiltä osin ex-miehelläsi ei ole mitään nokankoputtelua. Liian kiltti ei kannata olla.

      Voimia ja Aurinkoa paljon!

    • aloittajaolenjuu

      Olen alkuperäinen aloittaja ja tarvitsisin vielä mielipiteitä avuksi. Mies haluaisi tavata lastaan sovitusti vain kerran kuussa n. puolentoista vuorokauden ajan. Kuulostaa lapsenKIN kannalta aika vähältä ja toisaalta aika sitovalta kun hän olettaa että omien tapojensa ja sopimistensa mukaan sitten epävirallisesti näkisi enemmän kun siltä tuntuu.

      Onko riidan haastamista vaatia suoraan 2 vkl kuukaudessa? Toki saisi nähdä sitten muutenkin mahdollisesti, mutta en haluaisi sitoutua moiseen noin voimakkaasti että muuten ei sitten isä nää lastaan juuri ollenkaan.

      Kun kaipa sitä minullakin on oikeus omaan elämään?

      • aloittaja edelleen

        Nyt jo mennyt siihen että käskyttäisi miten sattuu. Ei tälläisesti tunnu tulevan mitään kun koitan jatkaa elämääni eteenpäin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe