Tere Tulemast

Voin kokemuksesta sanoa, että kukaan Tartoon lähtijöistä ei ole tehnyt huonoa päätöstä, päin vastoin. Meidän yliopistomme on vanha, arvostettu ja erinomainen ja opetussuunnitelmat vastaavat aika lailla eurooppalaisia klassisia opetussuunnitelmia.

Vaikka joka kerta lahden yli reissatessa joutuu hampaita kiristämään ja vaikka täällä kohtaa omituisuuksia, jollaisia Suomessa ei varmaan voisi edes kuvitella, saa täällä erinomaiset valmiudet lääkärin työhön ja kärsivällisen luonteen.

Meitä opettavat lähinnä eri aineiden professorit itse, sillä onhan yliopisto suhteellisen pieni. Dosentit vetävät prakseja ja vaikka pedagogisilla taidoilla ei aina ehkä voi leveillä, on tiedon ja taidon taso huumaavaa.

Eikä ole mitään syytä tuntea nöyryyttä siitä, että "joutui" hakeutumaan opiskelemaan muualle kuin suomeen. Voin vakuuttaa, että suurin osa ihmisistä ei koskaan pystyisi moiseen, lähteä nyt kotoaan, jättää ystävät ja perhe taakseen vain kutsumustaan täyttääkseen - ja siinä on pääsykoetta kerrakseen.

Joten tere tulemast vaan syksyllä meille, mutta varautukaa jo nyt ettei elämä ja opiskelu tule olemaan helppoa, varsinkaan ykkösellä, vaan tiukkaa ahkeruutta ja päättäväistä kärsivällisyyttä alusta saakka. Vaan kukapa sitä helpolla tahtoiskaan päästä :)
1338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuinka onnistuu lääketieteen opiskelu Tartossa venäjän kielellä? Itsellä englannin kieli on sen verran jo päässyt unohtumaan, että TOEFL jo arvelluttaa. Venäjän kieli on vahvempi, mutta en haluaisi kuitenkaan opiskella lääketiedettä Venäjällä.

Viron kielen alkeet hallitsen (Hakkame rääkima! -kirjan tiedot), mutta ei noilla tiedoilla vielä lääketiedettä opiskella ;)

Palju tänu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tartoon kirjoitti:

Voin kokemuksesta sanoa, että kukaan Tartoon lähtijöistä ei ole tehnyt huonoa päätöstä, päin vastoin. Meidän yliopistomme on vanha, arvostettu ja erinomainen ja opetussuunnitelmat vastaavat aika lailla eurooppalaisia klassisia opetussuunnitelmia.

Vaikka joka kerta lahden yli reissatessa joutuu hampaita kiristämään ja vaikka täällä kohtaa omituisuuksia, jollaisia Suomessa ei varmaan voisi edes kuvitella, saa täällä erinomaiset valmiudet lääkärin työhön ja kärsivällisen luonteen.

Meitä opettavat lähinnä eri aineiden professorit itse, sillä onhan yliopisto suhteellisen pieni. Dosentit vetävät prakseja ja vaikka pedagogisilla taidoilla ei aina ehkä voi leveillä, on tiedon ja taidon taso huumaavaa.

Eikä ole mitään syytä tuntea nöyryyttä siitä, että "joutui" hakeutumaan opiskelemaan muualle kuin suomeen. Voin vakuuttaa, että suurin osa ihmisistä ei koskaan pystyisi moiseen, lähteä nyt kotoaan, jättää ystävät ja perhe taakseen vain kutsumustaan täyttääkseen - ja siinä on pääsykoetta kerrakseen.

Joten tere tulemast vaan syksyllä meille, mutta varautukaa jo nyt ettei elämä ja opiskelu tule olemaan helppoa, varsinkaan ykkösellä, vaan tiukkaa ahkeruutta ja päättäväistä kärsivällisyyttä alusta saakka. Vaan kukapa sitä helpolla tahtoiskaan päästä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu