Mahdottomaksi menee hikoilu

Valuva täti

Lieneekö muita yhtä pahoin kuumuudesta kärsiviä? Olen joutunut kävelemään jo kolmena yönä ulkona kun sisällä ei voi enää olla. Hikipuuskat ovat valtavia , pahempia kuin milloinkaan viimeisten vuosien aikana. Nukkuminen ei onnistu kun hikiaaltoja tulee pari - kolme kertaa tunnissa läpi koko yön. Tuulettimen alla voi vähän aikaa torkkua. Nyt vettä noruu todella runsaasti, kaikki yöpaidat ja tyynyt ovat likomärkiä aamulla. Olen ottanut magnesiumia ja merisuolaa ja juonut tarpeellisen määrän vettä. Tuntuu kylläkin, että en varmaan ehdi juomaan puoliakaan siitä mitä tulee hikenä ulos. Olo on kamalan nuhjuinen ja suorastaan lismainen, ihoon nousee näppylöitä ja vatsa on sekaisin. Ensi kesänä jos vaihdevuodet vielä kiusaavat, lähden huippuvuorille.

12

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kikkakonsti

      Heippa!

      Ensinnäkin pitää katsoa, ettei asunto lämpiä päivän aikana.
      Tähän auttaa se, että pitää auringonpaahteen asunnon ulkopuolella.
      Sälekaihtimet kiinni, paksut verhot kiinni.
      Ei avaa ikkunoita, eikä parvekkeen ovea ulos, ettei se lämmin ilma pääsee sisälle lämmittämään rakenteita.
      Jos asuu kerrostalossa, niin katsoo, ettei alaovea kukaan pidä auki, koska silloin rappukäytäväkin lämpiää.

      • Kikkakonsti

        Niin ja jos asunnossa on ovia, ne kannattaa pitää kiinni.


    • Kikkakonsti

      No täähän on..kaikkee tulee mieleen..
      On niitä jyväsäkkejeä, joita lämmitetään..se toimii myös toisinpäi, voipi pistää pakastimeen/jääkaappiin ja sitten kylmänä sänkyyn ja on mieluiten lakanan alla, että se kylmä ei sitten karkaa muualle asuntoon, vaan sopivasti ympäröi nukkuvan.
      Vesipulloja voi myös käyttää. Lasipullot voivat haljeta kylmässä, joten muovipulloja.
      Etelässä laittaavat lakanat pakastimeen.

    • happi loppuu

      Kuumuudesta kärsin kyllä vaikkei hiki virtaakaan. Mieto laastari varmaan ehkäisee hikoilun, mutta muuten on niin kauhean vaikeaa. Kroppa on älyttömän kuuma, tuntuu että happi loppuu ja sydänki muljuaa miten sattuu. Uni ei tule ja muutenkaan ei kärsi tehdä yhtään mitään (silloin hiki alkaa virrata). Naapurin mummolle valittelin, jolla jo vaihtarit ohi. Hän sanoi, että laita petivaatteet muovipussissa pakastimeen ja useammat, että voi yön aikana vaihtaa. En ole vielä kokeillut, mutta ajattelin tämän vinkin kirjoittaa, jos jollekkin siitä apua olisi.

    • tällaista

      Samalla tavoin muutkin kärsivät hellekuumuudesta. Kenellä vaan huoneet lämpiävät. Ei tarvi olla vaihtareissakaan. Kaikilla nyt vaan on koko ajan hiki ja hiki valuu norona selkää pitkin, että sen oikein tuntee. Eipä tarvii lähteä etelästä kuumutta hakemaan:) Kohta ilmeisesti alkaa viilenemään. Ulkona näyttää nyt olevan 18 lämmintä ja sisällä 28,4astetta.

      • Valuva täti

        Kiitos vain huomiostanne ja neuvoista. Nyt lopultakin alkoi sataa, ei ukkostanut mutta viileni alle 15 asteen. Jalat nilkoista ovat turvoksissa ja selkä kipeä ja jäykkä, mutta hikoilupuuskat ovat harventuneet selvästi. Nyt oli jo epätoivoinen olo tuon helteen suhteen, talo lämpeni auringonpaisteessa 30 asteeseen.
        Tämä on jo seitsemäs vaihtarikesä ja jos ei kohta ala helpottaa, niin en jaksa kyllä muuta kuin itkeä.


    • hiki-iita

      Mahtaakohan siirtyminen Huippuvuorillekaan auttaa kun ei Suomen kovat pakkaset helmikuussa mua auttaneet nekään... :(
      Hiki pinnassa ja pirun kylmä, uskokaa pois että siinä se vasta kauhea yhdistelmä on!
      Olen oikeastaan kiitollinen näistä kuumista kesäpäivistä kun hikoilee nuo miehetkin ja nuoret naiset, mahdun jotenkin sekaan...

      • kuuma pareve

        "hiki pinnassa ja pirun kylmä" olet aivan oikeassa, että kamala yhdistelmä. Flunssan sai hyvin helposti. Nyt ei hikoilua sinänsä huomaakkaan, kun on koko ajan hiki, niin kuin muillakin, joten sulautuu hyvin joukkoon:)


    • islanninjäkälä

      Hei! Ihan kauhistuttaa, että sulla noinkauan ollut hikiaaltoja!
      Itselläni neljäs vuosi, samaa rataa meni, mutta nyt
      alkaa helpottaa ja huomattavasti,
      luepä tuo Lady care-ketju, laitoin sinne loppuun kommentin
      nykytilanteestani.

      Kamalat hikoiluaallot ovat poissa,jotka tulivat 2 x tunnissa,
      enää n 4-5 LIEVÄÄ vuorokaudessa.=)

      Otan myös vahvaa B:tä ja C:tä ja 2 x magnesiumia 350mg vrk.
      toisen illalla.

    • turhaa touhua

      mitä se auttaa jos laittaa lakanat pakastimeen, sitten kun niiden päällä on maannut viis minuttia ihon lämpö lämmittää ne.

    • Katriina1962

      Hyvä Valuva täti.
      Miksi ihmeessä kärsit noin etkä mene hakemaan gyneltä ainoaa auttavaa eli estrogeenikorvaushoitoa?!!!! Se on elimistölle täysin turvallista, itse asiassa terveyden kannalta on paljon vaarallisempaa olla käyttämättä estrogeenia. Se vaikuttaa naisen elimistössä joka puolella ja puute aiheuttaa monia sairauksia. Turha uskoa kaikenmaailman syövillä pelottelijoita, pitää perehtyä lukuisiin tieteellisiin tutkimuksiin ja lukea asiantuntijoiden tekstejä, että saa turhat pelot pois. Lisäksi asuntoon pitää investoida eli ostaa jäähdyttävä ilmalämpöpumppu. Se on ainoa mikä viilentää huoneilman tehokkaasti. Tai osta edes kunnollinen siirreltävä jäähdytyslaite, mistä johdetaan kuuma ilma ulos. Maksaa n. 300 e, ilmalämpöpumppu asennuksineen n. 1500 e. Mutta kyllä nämä konstit tepsivät, pitää vaan itse tehdä jotain asioiden eteen eikä kärsiä suotta.

    • oib60

      Edellisen kanssa täysin samaa mieltä :) Kyllä yöunista kannattaa maksaa. Jatkuva unettomuus ja unen puute vie nopeasti hautaan muiden sairauksien kautta.
      Estrogeenikorvaushoito tuo elämän laatua josta en millään luopuisi.
      Toki on niitä jotka eivät muiden sairauksien takia voi mitenkään tarttua tähän, kuten ne rintasyöpätoipilaat joilla on antiestrgeenihoito.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe