Helteet vituttaa!

Voi vittu et vituttaa nää helteet ja kesä muutenkin. Tulis talvi äkkiä ja pakkasta.
17620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mene ulos ja nauti kesästä! Itse toivon pitkää intiaanikesää :)

Äänestä

nää perkeleenmoiset helteet. pakko taas ottaa patja mukaan ja mennä talouskellariin ens yöksi nukkumaan.

Äänestä

Juo vähemmän alkoholipitoista niin pystyt nauttimaan kesästä :)

Äänestä
  • On iso termostaatti nyt nohtunut vähän liian suurelle. Kyllä mielestäni kohtuullisen hyvä vastapaino tälle tukahduttavalle kuumuudelle on ottaa huurteinen oluttölkki jääkaapista ja nautiskella siitä janoonsa. Kohtuutta ei tietenkään pidä unohtaa edes auringon porotuksessa.

    Äänestä

Suosittelen aloittajalle muuttoa Grönlantiin tai Pohjoisnavalle. Suomessa saisi olla talvellakin vähintään 20 koko ajan. Myös yöllä.

Äänestä
  • Kun olisi edes pimeää, mutta kun aamukolmesta saakka ollaan kuin kirkastusjuhlilla. Olen yön valvonut ja tuskaillut kuumaa kämppää ja siihen vielä varhainen valostuminen. ONNEKSI näyttää nyt olevan jo hieman pilvistä, eikä lämmintäkään kuin joku 19.7.
    Vähän tolkkua kesäänkin.

    Onneks tulee ensin syksy, sitten talvi.

    Äänestä

  • ice000smile kirjoitti:

    Kun olisi edes pimeää, mutta kun aamukolmesta saakka ollaan kuin kirkastusjuhlilla. Olen yön valvonut ja tuskaillut kuumaa kämppää ja siihen vielä varhainen valostuminen. ONNEKSI näyttää nyt olevan jo hieman pilvistä, eikä lämmintäkään kuin joku 19.7.
    Vähän tolkkua kesäänkin.

    Onneks tulee ensin syksy, sitten talvi.

    Hanki kalvolliset pimennysvehot, niin kämppä pysyy viileänä ja pimeänä!

    Äänestä

  • sikstus5 kirjoitti:

    Hanki kalvolliset pimennysvehot, niin kämppä pysyy viileänä ja pimeänä!

    ai mitkä.. onks ne kalvot vai verhot, mistä niitä saa?

    Äänestä

Aloin jo pelätä että syksy alkoi, mutta luojalle kiitos helteet palaavat ensi viikolla =D

Äänestä
  • onks aurinko pehmentänyt päätä; ei heinäkuussa ennenkään ole syksy alkanut. Palataan aiheeseen joskus syyskuun tienoilla. Silloinkin tosin joskus on ollut ärsyttävän kuumaa, mutta syyskuussa yöt sentään jo on pimenneet ja viilenneet.

    *Sorry, minuu vi***aa nyt joku ihan muu juttu kuin helteet*

    Äänestä

  • ice000smile kirjoitti:

    onks aurinko pehmentänyt päätä; ei heinäkuussa ennenkään ole syksy alkanut. Palataan aiheeseen joskus syyskuun tienoilla. Silloinkin tosin joskus on ollut ärsyttävän kuumaa, mutta syyskuussa yöt sentään jo on pimenneet ja viilenneet.

    *Sorry, minuu vi***aa nyt joku ihan muu juttu kuin helteet*

    Sanotaan sit takatalvi ku on niin helvetin kylmä! Onneks ens viikolla saa nauttia taas lämmöstä.

    Äänestä

Talvea odotellessa on satama jäätyy ja pröystäääliöiden veneet jäätyy satamaa kiinni ja toivottavasti ahtojäät muske ne paskaka hihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihihhihihihih

Äänestä

Ja taas tää paska alko. Hiki valuu ja kainalot käryää hirvittävälle.

Äänestä

Taas tämä ainainen marina alkaa. Milloin on liian kuuma ja milloin liian kylmä. Talvella joku 50v mummo taas kirjoittaa "voivoi miten kylmä tulisi kesä jo!"

Koskaan ei ole hyvä! Raivostuttavaa! Miten kukaan omaisesi jaksaa kuunnella marinaasi. Tälläinen sää pitäisi olla Suomessa aina, tekisi vanhoille luillesikin hyvää.

Äänestä

Enpä ole talvella valittanu yhtään dorka.

Äänestä

Minulla oli viimeyönä kylmä kun unohtui ilmalämpöpumppu vähän liian pienelle. No onneksi peitto lämmittää ja pääsee valoa piiloon sen alle.

Äänestä

On se ihanaa kun on kesä ja kuuma!
Odotin 10 kk tätä ja jaksan kyllä nää helteet kestää.
Hitto, mitä valittajia ihmiset.
Talvella naristaan et voi kun on kylmä, voi kun tulis kesä.
No nyt on kesä ja ihana sellainen (verrattuna viimekesään)
Ei tarvitse lähtee etelään.
Miks suomalaiset menee talvella etelään,jos se aurinko ja lämpö on niiiin pahasta?
En ymmärrä. Koskaan ei oo hyvä.
Nautitaan nyt tästä. Päivät lyhenee jo kovaa vauhtia :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumikukko kirjoitti:

Voi vittu et vituttaa nää helteet ja kesä muutenkin. Tulis talvi äkkiä ja pakkasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu