Vankitapaamiset

Vankitapaamiset ovat peruja ajalta jolloin vangeilla ei ollut mahdollisuutta soittaa. Nykyään on perhetapaamiset joissa voi hoitaa tärkeimpiä ihmissuhteitaan. Todella suuri säästö saataisiin aikaan jos luovuttaisiin viikottaisista tapaamisista, ja vangeille myönnettäisiin ainoastaan yksi perinteinen tapaaminen kuukaudessa. Tämä käytäntö helpottaisi myös vankien vaimoja/tyttöystäviä jotka puoli pakosta ravaavat joka tapaamisessa.
388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko perehtynyt asiaa koskevaan lakiin? Näin vangin naisystävänä, tulevana vaimona, voin kertoa, että on erittäin tärkeää ylläpitää sosiaalista elämää myös vankilan ulkopuolelle.
Jo pelkästään vangin itsensä kannalta, myös tuomion ja läheisten kannalta.

Mitä säästämistä siinä on, että riistetään läheiset ihmiset vangilta? Lisää kuluja tuo mielenterveyskulut.
Kyllä, asioita olisi voinu miettiä ennen tuomiota, mutta mites, ku tehtyä ei saa tekemättömäksi? Esim. vangin vanhempien pitäisi kärsiä, odottaa kokonainen kuukausi, että pääsee poikaansa/tyttöään katsomaan.
Miten sitten lapset, joiden isät istuvat vankilassa vaikka kuolemantuottamuksesta ( tahaton onnettomuus ). Lapset silloin kärsisivät myös kokonaisen kuukauden vahingon takia?!

Mieti mitä puhut, mitä vaatimuksia esität. Ajattele jos itse olisit siinä autossa joka tahattomasti suistuu tieltä... Ja ups, vastaantuleva autoilija kuoli..

Äänestä

Harvemmin joutuu vankilaan kuolemantuottamuksesta!

Äänestä

Jos joutuu oikeuteen autolla aiheutetusta kuolemantuottamuksesta, on ajanut joko vahvaa ylinopeutta tai ollut päihtynyt alkoholista tai huumeista. Jälkimmäinen vaihtoehto todennäköisempi. Kyllä rattijuopot ja ylinopeutta kaahanneet kuoleman aiheuttaneet ansaitseekin vankilatuomion. Nää tollothan tappaa ihmisiä Suomessa paljon enemmän, kuin varsinaiset murhaajat. Ja uhreina on usein hyvin nuoria henkilöitä, jotka menee näiden kyytiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-EVP- kirjoitti:

Vankitapaamiset ovat peruja ajalta jolloin vangeilla ei ollut mahdollisuutta soittaa. Nykyään on perhetapaamiset joissa voi hoitaa tärkeimpiä ihmissuhteitaan. Todella suuri säästö saataisiin aikaan jos luovuttaisiin viikottaisista tapaamisista, ja vangeille myönnettäisiin ainoastaan yksi perinteinen tapaaminen kuukaudessa. Tämä käytäntö helpottaisi myös vankien vaimoja/tyttöystäviä jotka puoli pakosta ravaavat joka tapaamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu