Olen pienestä asti nähnyt kaikenlaisia henkiä ja kokenut monia yliluonnollisia kokemuksia. Olen nyt 17, ja kerron viimeisimmän yliluonnollisen kokemukseni:
Olin eilen pyöräilemässä naapurikaupungissa. Ajoin erään mäen ohi, ja minulle tuli käsittämätön tunne, että kyseisen mäen päällä on jotain omituista, ja että siellä kummittelee. Talutin polkupyörän mäen päälle ja lähdin kävelemään pientä metsäpolkua. En ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä paikassa. Yllätys yllätys, löysin metsän keskeltä vanhan hautausmaan! Portti oli lukossa, joten kiipesin kiviaidan yli, ja lähdin tutkimaan hautoja. Istuin aidalle lepuuttamaan jalkoja ja suljin silmät. Äkkiä mieleeni tuli selkeä visio vanhasta miehestä, joka puhui minulle. Hän sanoi minulle nimensä, ja tiesin, että hänen hautakivensä on jossain lähettyvillä. Jatkoin kävelyä ja löysinkin hyvin pian kyseisen henkilön hautakiven! Se oli ollut lähettyvillä, lähellä aitaa, mutta niin päin, etten ollut voinut mitenkään nähdä siihen kaiverrettua nimeä! Aika erikoinen "sattuma", vai mitä?
Voisin kertoa vaikka kuinka paljon lisää samankaltaisia kokemuksia, mutta kysynkin mielummin, että onko mahdollista, että pystyisin olemaan yhteydessä kuolleisiin? Aistin aina, jos jossain paikassa on jokin henki läsnä, ja luen usein ihmisten ajatuksia :)
Meedion kyky?
9
305
Vastaukset
- million dollar haast
Ei ole mahdollista etkä pysty lukemaan ajatuksia.
Terveisin: Randi James - KRISTALLILAPSI?
On tyypillistä suomalaiselta wanna-bee-skebo-pelleltä lytätä ja monottaa toista. Sinulla taas, on selvästikin lahja, toiset ihmiset ovat herkempiä kuin jotkut randyt, olivat he sitten mitä tahansa. Älä pelkää sitä, äläkä yritä tukahduttaa sitä. Minä olen varma, että se tulee tulee vielä osoittautumaan suureksi hyödyksi elämällesi. Mutta, ehkä kuitenkin, sinun olisi parasta yrittää ensin ottaa yhteyttä vanhempaan, jo alalla toimivaan meedioon, ettet joutuisi pahan valtaan kokemattomana?
- olkoon lahjaakin
Ei kannata kehittää tuollaisia, voit joutua vaaraan josta et pääse ulos...?
- huntu
minun mielestäni sinulla on kyky tai oikeasti lahja sillä olen itsekkin samassa asemassa että voin kommunikoida henkien kanssa ja saan heiltä viestejä
- 1472011
Mutta miten henkien kanssa kommunikoidaan? Olisin kiitollinen jos vastaisit kun asia kiinnostaa ja on aina kiinnostanut mua. On parikin kertaa tapahtunut semmosta jota en voi selittää järjellä. Kertokaa miten saan yhteyden.
- -J-
Rukoile Kristuksen suojaa. Jos henki tunnustaa Kristuksen herraksi hän voi sinua auttaa. Kaikki henget eivät ole hyviä ja ne voi sinua haavoittaa jos et ole varovainen. Herkkyys on lahja jolla voit auttaa muita. Keskity siihen ja pyydä Kristuksen apua erottelemaan henget oikein.
- daammmaaaa
Suosittelen, että käyt lääkärillä skitsofrenian varalta
Katsokaa elokuva Kaunis Mieli niin ymmärrätte :) - näin se menee
Yliluonnollinen tulee hyväksyä eikä mennä lääkäreihin ties mistä tahansa syystä, koska yliluonnollisuus on osa luonnollisuutta, ei kaikki hyväksy samalla tavalla aivojensa kapasiteetin vähäisyyden takia yliluonnollisuutta, kun taas erittäin monet ihmiset kuitenkin hyväksyvät.
- fgaadsaa
Nyt hieman naurattaa. Todellakin yliluonnollista, tietenkin.
Ajatuksia ei vain pysty LUKEMAAN vaan pystyy päättelemään mitä ihminen ajattelee eleistä, joten tossa nyt ei mitään.
Toiseksi, melkein jokaiselle voi tulla semmoisia tunteita ja näkyjä joita aivosolut tuottavat. Omiakin kokemuksia tällaisista, mutten väitä heti että olen joku Sam Winchester meedion kyvyillä.
Kolmanneksi, miten voit todistaa että juuri saman hemmon hauta on ollut. JA voin minäkin sanoa että olin hautausmaalla, ajattelin miestä nimeltä Pertti Salminen. Aivan loogista, että sellainen löytyy kun kerran yleinen suomalainen nimi.
Skitsofreniasta ei nyt ole kyse, se on minun analyysini. On tietenkin mukavaa, että jotain erikoista koet, ettet ole aivan samanlainen peruspissis jolla ei ole aivonpalastakaan mailla halmeilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763