Ilkka Iivarin blogi, HaSa

Pelkuri ei pelaa

Keskeisessä Suomessa on taajama, jota sanotaan valaistuksi hautausmaaksi. Moni haluaisi nyt haudata asioita huomattavasti pidemmäksi ajaksi kuin ydinvoimalan jätteet.

Kohta tähän hautausmaahan rakennetaan portti. Siitähän kaikki hienot hautausmaat tunnetaan. Kaivaukset alkavat. Sortukoon kadut.

Pääasia on, että kavereita riittää ja ruoka on hyvää. Maksajat löytyvät aina. He ovat ihan laissa määriteltyjä. Nämä lait muuttuvat vuosittain, mutta silti lisääntyvät lailliset äyrit. Paitsi, että ne ruuat maksoi jo joku muu. Ilmaista lounasta ei kuulemma ole.

Ei sen väliä mitä tehdään ja kuka tekee. Pääasia, että tullaan jälkijunassa. Eikä sekään vielä riitä. Tämä on kuin maksu Tv mainos. Lisää tulee, kun pussini pullistuu.

Virkamiehet kyselevät, mutta jälkikäteen ei muisteta mitä ja missä ominaisuudessa.

Mitään ei tarvitse tietää, kun katselee avoimin silmin. Kuka liikkuu missä ja kenen kanssa. Yllättäin voi nähdä vaikka Helsingin Areenalla mielenkiintoisia ihmisiä yhdessä. Aitiossa. Kestitys on hyvää. Päätökset luetaan myöhemmin.

Tässä pelissä ei tunneta paitsiota, vaikka pitäisi. Säännöt ovat tutut, mutta antaa mennä. Ei tuomari huomaa. Onneksi joku huomaa.

Odotetaan loppuvihellystä. Hautausmaahan tulee portti, mutta jatkuuko peli.

Lainaus Hämeen Sanomien blogi-kirjoituksesta 8.7.2011.

http://ilkkaiivari.blogit.hameensanomat.fi/2011/07/08/hautausmaahan-tulee-portti/

2

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AW yrsta

      Hämäläisten verokirstun ympärillä käy tänä päivänä sellainen kuhina että sen huomaa jo kauas, eikä edunsaajina taatusti ole vanhukset tai sairaat.

    • Gnoome

      Tässä alkaa kohta olemaan mielenosoituksen paikka. Syylliset oikeuteen ja mielummin vaikka venäjällä missä oikeudenkäynnin tulos olisi puoluettomampi kuin täällä hyvävelikaupungissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe