Näin matkailualan (majoituspuolen) ihmisenä olen vuosikausia jaksanut ihmetellä samaa asiaa. Eli se, kuinka huonosti ihmiset monesti valmistautuvat matkalle. Jos kerta suunnilleen tiedetään missä liikutaan ja milloin, ei kuitenkaan oteta mukaan karttoja (tai edes suunnilleen selvitetä ajoreittejä), ei majoituspaikkojen yhteystietoja, ei mitään. Monet eivät ole ikinä ko. alueella käyneet ja sitten ovatkin eksyksissä. Jos sattuu olemaan hyvä tuuri ja ovat varanneet majoituksen jostain, saattavat soittelevat ajo-ohjeita ja kun kysyy että missä ovat tällä hetkellä, voi vastaus olla "en mä tiedä". Alapa siinä sitten muistelemaan koko kunnan aluetta, että missähän mahtaisi olla sellainen ja tällainen paikka.
Majoituksen kohdalla tilanne on taas usein se, että luotetaan siihen että kyllä se jostain löytyy. Mutta mistäpä löydät laajalta alueelta, jos et ole mitään yhteystietoja selvitellyt. Oman kuntani alueella on tuhansia mökkejä, mutta vain pienen pieni osa on sellaisia, että avaimen saa niihin illallakin (yrittäjä joko asuu samassa pihapiirissä tai vuokraamiensa mökkien lähellä), ilman etukäteisvarausta esimerkiksi keskusvaraamon kautta. Ja sesonkina nämä mökit (etenkin jos ovat pääteiden lähistöllä helposti saavutettavissa tai mainostavat itseään paljon) sitten täyttyvät monesti jo hyvissä ajoin ja myöhään saapuville ei ole tarjota muuta kuin ei-oota eikä pysty suosittelemaankaan jotain toista mökkiyritystä, koska kello on jo niin paljon ja paikka ei enää auki/on viikonloppu/jotain muuta, jolloin matkailijan on joko yövyttävä autossa tai jatkettava matkaa. Hotelli ei tällaisille matkailijoille ole kovin usein se vaihtoehto, "liian kallista".
Josta päästäänkin sitten hintaan. On turha valittaa, jos metsästää sitä kaikista halvinta majoitusta ja saakin paskaa. Hinta ja laatu kulkevat melkoisen usein käsikädessä. Viimeksi on valitettu kuinka mitä etelämmäksi on Lapista tullut, sitä korkeammat on hinnat, "he saivat kahdesta paikasta 40 eurolla saunallisen talon, oli suorastaan luksuhuvila ja täällä vaaditaan jopa 65 euroa!!". Niin no. Jos yrittäjä vuokraa mökkiään 40 eurolla, niin ei se ainakaan sillä elantoaan laillisesti tee, kun ensiksi maksat kaikki kulut pois. Matkailualakin on bisnestä, ei tämän alan tarkoitus ole, että tilanne on plus miinus nolla, elanto se on tästäkin revittävä ja voittokin olisi suotavaa.
Ja ne hinnat vaihtelevat ihan sesongin mukaan. Silloin kun ihmisiä liikkuu paljon, on hinnat luonnollisesti korkeammat kun kysyntää on enemmän ja hiljaisempaan aikaan halvemmat, houkutellaan niitä ihmisiä. Ja ne hinnat ihan oikeasti nousevat ajanmyötä, kun kaikki kulut kallistuu. Harvemmin se mökki maksaa nyt saman kuin silloin 10 vuotta sitten kun viimeksi kävit, ei se kahvipakettikaan kaupassa ole samanhintainen enää. Onpa vastaan tullut ihmisiä, jotka lähtevät 5 euron vuoksi etsimään muuta majapaikkaa (ja saattavat palata takaisin kun muualla olikin kalliimpaa).
Matkailijan valmistautumattomuus
5
126
Vastaukset
- edellinen
Sen kyllä huomaa, kun lomasesonki alkaa, tavalliset pulliaiset ovat erilaisia kuin esimerkiksi työmatkalaiset, työläiset tulevat, asuvat ja lähtevät. Lomalaiset taas valittavat siitä sun tästä (alkaen "miksi täällä on näin huono sää"), hotellien aamiaisella porsastavat enemmän (mihin ihmeeseen kaksi ihmistä käyttää 10 lasia ja 6 lautasta?), hakevat lautaset täyteen ruokaa ja sitten eivät jaksakaan sitä syödä. Lomalaisista ylipäänsä aiheutuu enemmän työtä, kun hotellien sun muiden käytännöt eivät ole tuttuja. Valituksia on tullut jopa siitä, kun majoitus on veloitettu tullessa ("olenko minä epärehellisen näköinen??!" ei, tämä on ihan normaali käytäntö..). Lakisääteisen majoituskortin täyttäminenkin ja kaikkien vaadittujen tietojen antaminen tuntuu olevan jollekulle kauhea mörkö ja vetoavat siihen että ei tätä ole muuallakaan tarvinnut täyttää, no siinä tapauksessa ne muut paikat ovat rikkoneet lakia. Ei kaikkea pidä tietää, mutta ei sitä kannata alkaa inttämään vastaankaan jostain käytännöstä.
Lopuksi nämä ihanat "me siivottiin mökki, tuskin siellä tarvitsee edes käydä"-ihmiset. Monesti mökki onkin todella siistissä kunnossa, mutta välillä taas tällaisten ihmisten jäljiltä löytyy roskat roskiksesta, huonosti pestyjä astioita, kahvinporot keittimestä, sängyt levällään jne. milloin mitäkin. Ihmettelen vaan että millähän standardilla sekin oli heidän mielestään siivottu. Omassa yrityksessä siivoamme itse mökit asiakkaiden jäljiltä ja hyvä että siivotaankin, monesti tiskikaapissa on todella huonosti pestyjä astioita (näkee edellisen kerran ruokalistan) puhtaiden astioiden seassa ja kaikkea muuta törkyä siellä sun täällä, joka ei todellakaan olisi kiva yllätys seuraavalle asiakkaalle. Mökit ovatkin saaneet asiakkailta todella paljon kehuja siisteydestä ja monesti asiakkaat ovat kertoneet kauhujuttuja siitä, kun ovat menneet vuokraamaansa mökkiin, joka tulee vuokraajan siivota, on heidän pitänyt alkaa ensimmäiseksi siivoamaan jotta siellä on pystynyt olemaan kun edellinen asukas on siivonnut todella huonosti tai ei ole siivonnut ollenkaan.
Itsepä olen alani valinnut, mutta siltikin jaksan ihmetellä tiettyjä asioita, jotka toistuvat vähän väliä. itse kun reissuun lähtee, tulee etukäteen selvitettyä reitit, varattua majoitukset sun muut eikä jätetä touhua ns. herran haltuun. Säästyy monelta vaivalta. - Ei-ammattilainen
Niin, lomailijat eivät välttämättä todellakaan ole alan ammattilaisia kuten te, eivätkä näinollen välttämättä osaa aina toimia 'oikein'. Työmatkalaiset eivät itse yleensä maksa majoitustaan, joten on aika ymmärrettävää, että se majoituksen hinta ei heitä paljon kiinnosta, toisin kuin niitä jotka omilla, ehkä vähilläkin, varoillaan matkustavat. Se, että jättää mökin epäsiistiksi jälkeensä, on tietysti törkeää. Tosin siisteyskin on suhteellista, joku voi ajatella, että koko mökki pitäisi pestä lattiasta kattoon ja ikkunat tietty myös, toinen ajattelee, että riittää kun näkyvät roskat on imuroitu/harjattu pois silmistä. Minullekaan ei ole ihan selvää, kuinka perusteellisesti mökki pitäisi lopussa puunata, mutta ei ole koskaan siivouslaskua perään tullut, eli kai se siivous on riittävää ollut. Astiat pesen kyllä itse usein ennen niiden käyttöönottoa, en välttämättä luota edellisen asukkaan tiskauksiin.
- Alan ihminen
En tokikaan tarkoita, että jokaisen matkailijan pitäisi tietää kaikki alan käytännöt, mutta tuo, että ei ole mukana karttoja tai mitään yhteistietoja, kummastuttaa. Suurin osahan haluaa majoituksen olevan hyvää ja halpaa, mutta etenkin loma-aikoina tällaiset menevät ensimmäisinä, joten joutuu tyytymään halpaan ja vähemmän hyvään tai kalliiseen (tai nukkuu autossa). Jos olisi etukäteen selvittänyt edes vähän alueen majoitustarjontaa, voi varauksen tehdä vaikka aamusta/edellisenä päivänä ja mahdollisuus sen hyvän ja halvan saamiseen on parempi kuin että hiki hatussa kiertää ympäri pitäjää illalla ja yrittää löytää edes jotain, säästyy bensaakin. Luulisi nyt tietämättömämmänkin ihmisen ymmärtävän, että niitä majapaikan etsijoita on muitakin kuin vain he.
Tuo, miten hyvin mökki pitää siivota, on yrittäjä kohtaista. Mökissä tai sitten varausvahvistuksessa tai itse varaustilanteessa pitäisi käydä ilmi, että täytyykö mökki esimerkiksi luututa vai riittääkö pelkkä imurointi jne. Ihmisten eri käsitys siisteystä on tullut vuosien varrella hyvinkin tutuksi, joskus mökki on viikon asumisen jälkeen siinä tilassa kuin siellä ei koskaan kukaan olisi ollutkaan ja joskus vajaassa vuorokaudessa asiakas on onnistunut porsastamaan koko mökin. Monesti kyllä herää noiden porsastelijoiden kohdalla ajatus että missähän kunnossa se oma koti mahtaa olla. - majoitusfriikki
Sen verran aloittajan näkemyksiä kyseenalaistan, että ainakin minun matkailualan koulutuksen tutkinto-osiossa oli osattava posottaa ulkomuistista tärkeimmät kulkureitit majoituskohteeseen,esitellä paikkakunnan muut palvelut, läväytettävä asiakkaan eteen jonkinlainen lista nähtävyyksistä sekä plussana päälle hyvä yhteysverkosto saman kaupungin tai kunnan muihin majoitusyrittäjiin. Tutkinnon suoritin eräässä maalaiskylässä Lapin alueella kaukana turistikeskuksista ja kyllä siellä lähdettiin vaikka yöllä avaamaan matkailijalle ovi toiselta puolelta kylää, jos matkailija älysi pääovella näkyvään päivystysnumeroon soittamaan. Hyvin olimme selvillä sesonkiajoista, jolloin matkailijoita osasi odottaa ja alalla hiemankin työskennellyt tietää koska kannattaa olla töissä ja koska ei. Ja korostan vielä, että tätä samaa yksinkertaisesta toiminnan ja ajattelun kaavaa näkee aika paljon muualla Euroopassa, mutta meille suomalaisille on aina tärkeää saada punnita tarkoin mikä palvelussa kannattaa ja mikä ei.
Se, ettei majoitusyrittäjä osaa selvästi sanoa, mikä on loppusiivous ja mikä ei, on hyvin tavallista. Ymmärrän, jos ohjeiden tekeminen kirjallisena on vaikeaa, mutta annan ilmaiseksi vinkin: laatikaa sellainen ja kehystäkää se kauniisiin raameihin esim. sisäänkäynnin lähelle jokaisen näkösälle. Se voi helpottaa elämäänne ainakin muutaman asiakkaan kohdalla.
Olen 20v. kulkenut Suomen ympäriinsä ja haastatellut onnistuneiden majoituspaikkojen omistajia, mikä on heidän hyvän hinta-laatusuhteensa salaisuus ja se on aina se, että he itsekin haluavat omissa paikoissaan yöpyä. Äärettömän yksinkertainen ja nokkela liikeidea! Heillä ei myöskään ole ollut ongelmia loppusiivouksissa, koska asiakkaat eivät kehtaa jättää nättiä sotkuiseksi. Mutta olen nähnyt myös likaisia paikkoja, joissa minun on pakko aloittaa oma majoitukseni siivoamalla pahimmat tuhrut pois. On selvää, etten minäkään silloin lähtiessa sure jääkö paikka tiptop-kuntoon.
Me suomalaiset olemme tunnetusti pihejä matkailupalveluiden käyttäjiä ,emmekä osaa arvioida kotimaisen matkailupalvelun tasoa syystä, että pidämme niitä niin itsestäänselvyyksinä. Jokaisella on mielikuva mummolasta järven lähellä ja kun siitä samasta joutuukin maksamaan on monelle herätys, ettei maaseutu olekaan ilmaista. Siksi valittamiseen suosittelen ottamaan vähemmän henkilökohtaisen asenteen , nostamaan omaa ryhtiä ja hymyillen selittämään, mikä mitäkin maksaa. Yksi kikka on hinnoitella koko paketti x eurolla ja kun jätät tämän pois esim. kanootin , maksaa se vähemmän. Asiakas on iloinen, että kannattipa vähän tinkiä. Tätä kikkaa voi käydä opiskelemassa tinkaukseen vaikkapa helppoheikeiltä.
Suomi on yhä yksityisten majoitusyrittäjien takapajula, joka näivettyy kateuden ja yhteistyökyvyttömyyden puutteeseen. Markkinointi ja näkvyys ovat heikkoja ja siinä, missä suurimman osan Euroopan majoituspalvelua köllii erinomaisten verkopalveluiden varassa ei meillä osata tehdä kuin kotikutoisia nettisivuja tai ei edes niitäkään. Matkailuinfoissa ja respoissa pyörii lapsia, joita vähääkään kiinnostaa asiakaspalvelu ja tärkein sana on usein "öh".
Lopuksi vielä tiedoksi, että annan aina palautetta jokaiselle yksityiselle majoitusyrittäjälle kaikkein mieluiten tietysti hyvässä ja joskus asiallisesti pahassa. En ole ikinä saanut yhdeltäkään majoitusyrittäjältä vastauksia meiliini, jos olen jälkikäteen juuri sitä asiallista kritiikkiä antanut. Voin vakuuttaa että räikein esimerkki oli niin törkeä, että lopulta päätin varoittaa yrittäjästä sikäläiseen matkailuinfoonkin. Suomalainen yrittäjäkateus on siitä helppo manipuloitava, että parhaiten saa ikävät juorut liikkeelle kun kertoo kilpailevalle toisen mokista. Joten miettikää arvoisat majoitusyrittäjät hetki olisiko siinä omassa toiminnassa yhä kehitettää. Itse yrittäjänä en koe olevani koskaan valmis! - ap
Toki matkailuyrittäjän (ja asiakaspalvelijan) pitää osata kertoa asiakkaalle alueen kohteista ynnä muista, mutta jos kunta on laaja ja ainoa tuntomerkki asiakkaan sijaintipaikasta on kärjistetysti "tuossa on joku kukkula" (alueella, joka on muutenkin hyvin mäkistä), niin vaikeapa sitä on lähteä opastamaan puhelimitse. Ja ihminen kun tunnetusti ei aina kuuntele ohjeita, onpa ollut ihmisiä, joille sanoo ja näyttää, että tuosta jatkatte suoraan 50m ja kohde on siinä, ovat lähteneet väärään suuntaan.
Nuo ohjeetkin ovat ongelmalliset. Meillä kun ei asiakkaan tarvitse siivota, ei loppusiivouksen kanssa ole ongelmia (eli seuraavalle asiakkaalle mökki olisi törkyinen), mutta vaikka käyttöohjeita yms on. mökkeihin laitettu selvästi esille, ei asiakas niitä lue, vaikka niistä selviäisi moneen kysymykseen vastaus, mutta ei. Itse olen työskennellyt myös useassa hotellissa ja siellä vastaan tulee tilanteita, että asiakas ei kerro respaan jos huoneessa on joku ongelma, saattaa mainita asiasta vasta sitten kun lähtee tai ei sano mitään ja ongelmaa ei voida ratkaista, joten se vaivaa asiakasta koko oleskelun ajan. Henkilökunta on kuitenkin yrityksissä sitä varten että heiltä voi kysyä.
Tuosta hinnasta valittamisesta ja hintojen laskemiseen, riippuu siitä mitä palveluita yritys tarjoaa, yhdellä on vain pelkkää majoitusta eikä siitä hinnasta pysty vähentämään mitään kanootteja tai muita ekstroja, kun sellaisia ei ole (kuten omassa tapauksessani). Tosin myyntiä voi edistää sitten niin, että kertoo mikä on mökin oikea hinta, mutta saatte tämän hintaan x syystä y (eli useimmiten pienemmät mökit ovat menneet ja tarjolla on vain kokoluokkaa isompia, jotka sitten muutamalle hengelle myydään pienemmän mökin hinnalla). Tämä antaa monesti sen kuvan, että teinpäs hyvät kaupat. Tinkaamiseen minä en lähde, olkoot sitten kaupat syntymättä, (sanonkin että meillä on jo niin halvat hinnat, että ei pysty alentamaan), suomalaiseen nykykulttuuriin ei tinkaus kuulu ja kun ei ole hintaa alentanut, on ne kaupat kuitenkin yleensä syntyneet (ne "kun en saanut 5 euron alennusta, lähden muualle"-tyypit ovat vähemmistö).
Omassa yrityksessä iso osa asiakkaista on sellaisia, jotka ovat olleet ennenkin tai ovat tulleet jonkun tuttunsa suosittelemina. Tämän perusteella uskon että meillä on hyvä konsepti ja tätä on hyvä jatkaa ja kehittää myös tulevaisuudessa. Huolimatta siitä että tarjolla ei ole ruokailua, soutelua, kanoottia, hevosratsastusta, mönkijöitä, moottorikelkkoja sun muita. Niitä tarjoaa tällä alueella niin moni ohjelmapalveluyrittäjä, että kilpailemaan ei kannata lähteä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948