Valinnoista se on kiinni

Tuleva DI

On se hienoa, miten elämästään voi tehdä valinnoilla joko todella smoothia tai itkettävän vaikeaa. Otetaan esimerkiksi opiskelemaan pyrkiminen. Jotkut hakevat useita kertoja jonnekin lääkikseen ja kuluttavat itsensä ja rahansa loppuun kaiken maailman galenoksilla ja preppauskursseilla. Itse taas hain teknilliseen yliopistoon ja pääsin heittämällä sisään M:n papereilla ja reilun 10 tunnin lukemisella pääsykokeeseen, vaikken mitenkään erikoisen älykäs olekaan.

Kuitenkinkin näiden lääkiksen pinkojen palkkataso tulee olemaan ihan samaa luokkaa kuin minunkin, vaikka heidän työnsä (ja opiskeluaikansa) tulee olemaan paljon vittumaisempaa, ellei nyt saa hommia joltain yksityiseltä mukavuusterveysasemalta. Kaikenlaisia yöllisiä päivystyksiä, parkuvia lapsia, verta, rektaalitutkimuksia ja niin edelleen; lista on pitkä. Töitä saattaa saada ehkä hivenen helpommin, mutta harvoinpa diplomi-insinööritkään pitkäaikaistyöttömyydestä kärsivät. Ja täytyy muistaa sekin, että kun pääsee opiskelemaan heti lukion ja intin jälkeen, pääsee niitä töitäkin hakemaan nopeammin, kuin ne neljännellä kerralla lääkikseen nipin napin selvinneet rauniot.

Mukaillakseni erästä coolia antiikin runoilijamestaria, mukavaa on katsella toisten ponnisteluja myrskyisällä merellä, kun itse chillinä rötvää rannalla. Ei siksi, että nauttisi toisten kärsimyksestä, vaan siksi että omat hommat on reilassa.

3

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdsaDAS

      ööö kaikki eivät valitse ammattiaan palkan/työaikojen/helppouden mukaan. Tuskin kukaan noiden takia lääkikseen hakee. Kaikkia ei esimerkiksi insinöörin hommat voisi vähempää kiinnostaa. Ja on siinäkin kuule huonot puolensa. Oma veljeni esimerkiksi on diblomi insinööri ja pitää tätä ammatinvalintaa elämänsä huonoimpana päätöksenä. Ei siis pidä työtä mielekkäänä ja harkitsee alan vaihtoa. Ei siinä mitään jos itse olet kyseisestä alasta kiinnostunut. Mutta pidä mielessä, että joku saattaa todella olla kiinnostnut lääkärin ammatistakin, huolimatta alan huonoista puolista.
      En usko että on olemassa alaa, joka ei joskus olisi vittumainen. Ja varmasti lääkärin työ on sitten vastaavasti hyvin palkitsevaa.....

    • ElPuki

      Tylsä olisi maailma jos kaikki olisivat dibba-inssejä ja lääkäreitä. Ihmisillä tosiaan tuppaa olemaan muitakin motivaatioita elämän pyrkimyksilleen kuin raha tai panos-tuotos-analyysi helppouden ja elintason suhteen. Ja hyvä niin,että yhteiskuntamme rattaa pyörivät kaikilta osin. Kohta eivät meinaan pyöri,kun tulee monille aloille pula ammattilaisista ja toisille on ylikoulutusta.

    • jeimu

      Kyllä oli taas niin älytön postaus että ei järkeä =D Ei uskois et oot tuleva DI tolla ajattelutavalla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe