Vedonlyönti!!

Nykyisin töissä meillä on työkavereiden kanssa pienimuotonen vedonlyönti joka päivä.Arvuutellaan Amalian päivittäinen ilmaantuminen Thaimaan matkailupalstoille.Joka päivä saadaan sikahyvät naurut hänen jutuistaan ja sitten arvaillaan että mikähän on paksukaisen päivälääkitys.
53314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

mun arvaus on, että kyseinen nimim on provo. sen takana on joku klupilainen (bangsaen,x28,pellervo,yms). samalla nimimerkillä kirjoittelee ja vastailee itselleen omiin kysymyksiinsä. ihan selvästi on vakithaikävijöitä,kun perustiedot ovat niin hyvät. vähän säälittää, mutta saadaanhan sillä pidettyä palstan tasoa ja keskustelua yllä. voisi siirty tklupille,minne tälläiset jutut kuuluvat k15 osioon. tämä on mun arvaukseni.

Äänestä

" ihan selvästi on vakithaikävijöitä,kun perustiedot ovat niin hyvät. vähän säälittää, mutta saadaanhan sillä pidettyä palstan tasoa ja keskustelua yllä."

Jälleen kerran Amalia kuittas..Kahvit purskahti monelta työkaverilta suupielestä kun luin edelläolevan tekstin.Lisää tälläista hupia tänne.

Äänestä

taitaa amsku itse kirjoitella itselleen taas. enemmän kahvit taitavat purskahtaa,kun kertoo työkavereilleen painavansa pitkää päivää pattayalla ja miesten kanssa. sitähän ne leidarit siellä ovat. homssu mika homssu,mutta tiukasti kaapissa ovi lukossa, tuu jo ulos. työpaikan suikussa ei sitten kannata laten nähden juuri saippuaa lattialle tiputtaa, uuups, he did it again,hehheh

Äänestä

Niin olisihan se kiva tietää kummalla puolen on vahvemmat lääkkeet.

Äänestä

Klo yhdeksän jälkeenhän Amalia paksukainen taas ilmoittautui häiriköimään.Joka päivä samat virret,sekopää mikä sekopää..

Äänestä

poikapoloisilla halvat huvit! Minä en osaa päättää kummasta on enemmän häiriötä, Amaliasta vai Amalian "vastavoimista". Varsin leppoisa työpaikka teillä kuitenkin on, kun on aikaa roikkua palstalla kaiket päivät yhden naisen mielipiteitä kärkkymässä ja vielä vetoa lyömässä, ei kai vedonlyönnin voittajan palkinto vain ole lemmenyön viettäminen Amalian kanssa? Sen voisi päätellä siitä armottomasta kiinnostuksesta, jota Amalia teissä herättää!

Vierailin tällä palstalla kauan sitten matkakuumeessani, silloin totesin että ei olisi kannattanut, nyt joudun toteamaan saman, suurin osa viesteistä täyttä sontaa, huh huh!

Äänestä

sama juttu. sairaalloisen mielenkiinnon kohteena tämä oletettu amalia. taitaa olla vanha suola janottaa. ettei olis lateen exä kyseessä. niin samansuuntaisia jutut ovat. laitelkaa viestejä yv:nä, niin muiden ei tarvitse teidän hevosenleikkeihin osallistua, go laate go;))

Äänestä

Lähelle osui tänään:) 10.13 paksukainen nimeltään Amalia ilmoittatui yleistä thaimaasta palstalle..

Äänestä

liekkö mitään työpaikkaa onkaan. joku klupin pitkäaikaistyötön häviäjä siellä luulee olevansa työpaikalla ja juttelee mielikuvitustyökavereiden kanssa.

Äänestä
  • Terve amalia!! Oletko jo muistanut ottaa lääkkeesi??

    Äänestä

hih, samaa arveltiin myös täällä. Tklupilainen joka "töissä" sossun asiakkaana. kellään töissä olevalla aikaa roikkua palstalla koko päivää. Noh, säälikäämme Latea. Ei ole helppoa olla pitkäaikaistyötön ja vielä ilman kunnon koulutusta,jotta ei takuulla saa mitään töitä. samalla viivalla mamujen kanssa. häviäjiä on monenlaisia,Late yksi näistä onnettomista. Otan osaa,

Äänestä

Ainahan sitä tyhmä, työtön ja koluttamaton läski paskaäijä voi käydä hakemassa ostonaisen Thaimaan baarista äidin korvikkeeksi.

Äänestä

Ainahan sitä tyhmä, työtön ja koluttamaton läski *****lehmä voi käydä hakemassa ostomiehen jakomäen lähiöbaarista miehen korvikkeeksi.

Äänestä

jakomäen baarit = pattayan baarit. samoja michelinmiehiä molemmissa sossun rahalla kännää.

Äänestä

9.43 Amalia ilmoittautui taas kertomaan rakkaudestaan Thaimaata ja suomalaisia miehiä kohtaan...

Muistahan ne lääkkeet paksukainen ja makuuhaavoihin salvaa...Ällöttävä sika!!

Äänestä

Soppahuoltoon kerjuureissulle menevä lihava nainen nimeltään, Amalia poikkesi taas kirjaston ILMAISESSA netissä...

9.37 Amalia ilmoittautui taas kertomaan rakkaudestaan Thaimaata ja suomalaisia miehiä kohtaan...

Muistahan ne lääkkeet paksukainen ja makuuhaavoihin salvaa...Ällöttävä sika!!

Äänestä
  • Arkiaamuisin kerjuureissujen yhteydessä Amalia käy avautumassa.
    Otahan paksuAmalia lääkkeesi tänään, ajallaan,jaksat taas aamulla tulla tänne purkamaan pahaa mieltäsi..
    Minun arvio huomisesta on 9.49

    Äänestä

  • On se niin lihava!! kirjoitti:

    Arkiaamuisin kerjuureissujen yhteydessä Amalia käy avautumassa.
    Otahan paksuAmalia lääkkeesi tänään, ajallaan,jaksat taas aamulla tulla tänne purkamaan pahaa mieltäsi..
    Minun arvio huomisesta on 9.49

    Oma arvioni on 10.01
    Aika katkera ihminen tämä Amalia

    Äänestä

  • Jussi k31 kirjoitti:

    Oma arvioni on 10.01
    Aika katkera ihminen tämä Amalia

    Sehän on tää amalia 28 x sekä pervopelle. Kun amalia on "poissa",
    kakskasi on palstalla tai sitten pervo. Kyllä tää palsta vaan päihittää
    poikiin mieltyneet thaiklupit, joista lähinnä jaellaan neuvoja Suomen sosiaali-
    etuisuuksista.

    Äänestä

  • Jussi k31 kirjoitti:

    Oma arvioni on 10.01
    Aika katkera ihminen tämä Amalia

    Normiaamu..Amalia päässyt jo ilmaisen netin ääreen heti kymmenen jälkeen.Taitaa olla aika soppahuoltoon klo 12.Ensin purkaa täällä kiukkuaan ja sitten sosiaalihuoltoon mellastamaan.
    Tälläista se on Amalian elämä,varsin rikasta elämää.

    Äänestä

  • katajisto kirjoitti:

    No niin,paljoa ei minun arvaus heittänyt...Lihava sika nimeltänsä Anaali Amalia saapui palstalle kymmenen jälkeen.Helppo arvata,toistaa samaa kaavaa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
    Huomenna aamunavaus Anaali Amalialla 10.11

    Äänestä

  • Jussi K31 kirjoitti:

    Onks muillakin klupilaisilla kuppa jo yhtä pitkällä aivoissa ?

    Äänestä

  • ei sano mitään kirjoitti:

    Onks muillakin klupilaisilla kuppa jo yhtä pitkällä aivoissa ?

    eiköhän se kuppa ole levinnyt amalian jalkovälistä hänen aivoihinsa..aika sairas pitää olla että tänne tulee kaavamaisesti samaan aikaan joka päivä vuodattamaan..

    vai mitä amalia??

    Äänestä

Laardiperä Amalia herännyt tänään aikaisin,Krapula luultavasti herättänyt..Siksi hän ilmoittautui elämätyöhönsä jo n.9.00

Äänestä
  • jep,voidaan puhua jo elämäntyöstä.kuulostaa vähän hullulta herätä joka aamu vain ehtiäkseen kirjaston ilmaiskoneelle ensimmäiseksi suoltamaan paskaa.voin vaan kuvitella jos jotkut muut ovat jo koneella,niin minkälaisen siepin hän saa.amaliahan tunnetusti tarvitsee kaksi tuolia alleen johtuen hänen"lievästä"ylipainostaan.nooh,onneksi vkonloppuisin hänen pitää etsiä joku toinen ilmaisnetti.

    Äänestä

  • Amalian lääkitys?? kirjoitti:

    jep,voidaan puhua jo elämäntyöstä.kuulostaa vähän hullulta herätä joka aamu vain ehtiäkseen kirjaston ilmaiskoneelle ensimmäiseksi suoltamaan paskaa.voin vaan kuvitella jos jotkut muut ovat jo koneella,niin minkälaisen siepin hän saa.amaliahan tunnetusti tarvitsee kaksi tuolia alleen johtuen hänen"lievästä"ylipainostaan.nooh,onneksi vkonloppuisin hänen pitää etsiä joku toinen ilmaisnetti.

    Riittääkö kaksi tuolia??Meinaan ahterin alle kaksi ja mäkkärin eväille yksi.

    Äänestä

  • Amalia Niuvanniemeen kirjoitti:

    Riittääkö kaksi tuolia??Meinaan ahterin alle kaksi ja mäkkärin eväille yksi.

    teidän kiinnostuksenne jotain Amaliaa kohtaan! Voisiko joku psykologiaa tunteva valottaa, mistä tässä oikein on kysymys? Näin maalaisjärjellä ajatellen ei vaikuta enää ihan terveelle tämä touhu täällä! Vaikuttaa jo siltä että Amalia taitaa sittenkin olla kaikista tervein tässä porukassa...

    Äänestä

  • Aivan uskomatonta tu kirjoitti:

    usko pois,ei ole.. Seurailehan aikoja milloin tämä verkon sekopää saapuu aamuisin tälle palstalle meuhkaamaan,sitten tiedät että kyseessä on ERITTÄIN häiriintynyt ihminen.Monta vuotta 09.00-10.00 ja arkisin,ei ole tervettä ei.

    Muutkin ovat huomanneet tämän asian..

    Äänestä

  • miekkonen lahdesta kirjoitti:

    Suomen vihatuin läskikasa eli amalia,ilmoittautui 9.37..Kävitkö jo sossussa riehumassa?

    BUAHAHAAAAAAAAAAAAA LÄSKI!!

    Äänestä

  • Aivan uskomatonta tu kirjoitti:

    teidän kiinnostuksenne jotain Amaliaa kohtaan! Voisiko joku psykologiaa tunteva valottaa, mistä tässä oikein on kysymys? Näin maalaisjärjellä ajatellen ei vaikuta enää ihan terveelle tämä touhu täällä! Vaikuttaa jo siltä että Amalia taitaa sittenkin olla kaikista tervein tässä porukassa...

    Lainaus nimimerkiltä Psykiatri..Eli kysymys Amalialle

    Voisitko jo paljastaa motiivisi häiriköintiisi tällä palstalla.Tämä kysymys kuuluu sille henkilölle joka on sekoittanut Thaimaan naimaahan.Kysyipä täällä joku valuuttakursseista,säästä tai vaikkapa ostoksista,niin tämä häiriintynyt ihminen kääntää aiheen aina seksiturismiin.Mikä siis onkaan syynä siihen että roikut tällä palstalla viljelemässä ruokottomuuksiasi,joilla yleensä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä?Voisitko siis paljastaa sen miksi olet niin katkera??

    Äänestä

  • kkkkkkoookkkkkkkk kirjoitti:

    No kun mun ukko otti ja lähti thai naisen matkaan.Siinä meni tojota ja asunto,nyt ne käy pari kertaa vuodessa se ämmän kotona ja minä en pääse mihinkään.Onneksi on nämä kirjaston ilmais netit.

    Äänestä

  • Oikea Amalia kirjoitti:

    No kun mun ukko otti ja lähti thai naisen matkaan.Siinä meni tojota ja asunto,nyt ne käy pari kertaa vuodessa se ämmän kotona ja minä en pääse mihinkään.Onneksi on nämä kirjaston ilmais netit.

    No tulihan se totuus viimein.
    Hyvä Amalia kun avauduit.

    Äänestä

  • kalashnikov kirjoitti:

    No tulihan se totuus viimein.
    Hyvä Amalia kun avauduit.

    Miksi minun on siis pakko joka päivä purkaa vihaani täällä?? No kun mielenterveys lääkärini sanoi että ei saa pitää pahaa sisälläni,niin olen huomannut suomi24:n toimivaksi paikaksi vuodattaa.
    Olen yrittänyt säästää rahaa kelan korvauksista thaimaan matkaani,mutta ei ole helppoa jos rahaa tulee n.600/kk ja sillä pitäisi elättää myös 3 lastani.Puhumattakaan lähiökrouvistani minne vien osan rahoistani.Olen toki keksinyt kuinka saan siellä ilmaista olutta,vink vink

    Äänestä

  • miekkonen lahdesta kirjoitti:

    usko pois,ei ole.. Seurailehan aikoja milloin tämä verkon sekopää saapuu aamuisin tälle palstalle meuhkaamaan,sitten tiedät että kyseessä on ERITTÄIN häiriintynyt ihminen.Monta vuotta 09.00-10.00 ja arkisin,ei ole tervettä ei.

    Muutkin ovat huomanneet tämän asian..

    Kylläpä tosiaan vaikuttaakin terveeltä touhulta, ensin joku muka kysyy Amalialta jotakin, sama tyyppi vastaa itselleen ja kirjoittaa uudelleen "paljastuksia" muka "oikean" Amalian nimissä, hoh hoijaa.

    Minkähänlaista tekstiä ja toimintaa täällä olisi silloin, kun se mielestäsi olisi vähemmän terveellä pohjalla???

    Äänestä

  • Oikea Amalia kirjoitti:

    Miksi minun on siis pakko joka päivä purkaa vihaani täällä?? No kun mielenterveys lääkärini sanoi että ei saa pitää pahaa sisälläni,niin olen huomannut suomi24:n toimivaksi paikaksi vuodattaa.
    Olen yrittänyt säästää rahaa kelan korvauksista thaimaan matkaani,mutta ei ole helppoa jos rahaa tulee n.600/kk ja sillä pitäisi elättää myös 3 lastani.Puhumattakaan lähiökrouvistani minne vien osan rahoistani.Olen toki keksinyt kuinka saan siellä ilmaista olutta,vink vink

    Jatkakaa pojat samaan malliin niin ehkä se oikeakin Amalia vastaa joskus teille.

    Äänestä

  • Oikea Amalia kirjoitti:

    Miksi minun on siis pakko joka päivä purkaa vihaani täällä?? No kun mielenterveys lääkärini sanoi että ei saa pitää pahaa sisälläni,niin olen huomannut suomi24:n toimivaksi paikaksi vuodattaa.
    Olen yrittänyt säästää rahaa kelan korvauksista thaimaan matkaani,mutta ei ole helppoa jos rahaa tulee n.600/kk ja sillä pitäisi elättää myös 3 lastani.Puhumattakaan lähiökrouvistani minne vien osan rahoistani.Olen toki keksinyt kuinka saan siellä ilmaista olutta,vink vink

    kiitos amalia.. nyt ymmärrän sinua vähän paremmin..

    Äänestä

  • Oikea Amalia kirjoitti:

    Miksi minun on siis pakko joka päivä purkaa vihaani täällä?? No kun mielenterveys lääkärini sanoi että ei saa pitää pahaa sisälläni,niin olen huomannut suomi24:n toimivaksi paikaksi vuodattaa.
    Olen yrittänyt säästää rahaa kelan korvauksista thaimaan matkaani,mutta ei ole helppoa jos rahaa tulee n.600/kk ja sillä pitäisi elättää myös 3 lastani.Puhumattakaan lähiökrouvistani minne vien osan rahoistani.Olen toki keksinyt kuinka saan siellä ilmaista olutta,vink vink

    Olenkin jo huomannut etten saa säästetyksi rahaa unelmieni matkaa Thaimaahan,joten olen joutunut muuttamaan lomakohdettani.Tallinnaan 2013 on nyt tavoitteeni..

    Äänestä

kunnon klupilainen ryyppääa aamut ja yöt. ei siinä kelloja katsella.

Äänestä

Amalia ja tarinat Amaliasta ovat erään klupilaisen trollipaskaa. Kyseinen henkilö on alkoholiongelmainen sekä pitkäaikaistyötön. Klupilaiset tietää kenestä kyse.

Äänestä
  • Suomen lihavin nainen eli läskipallero Amalia ilmoittautui munanpuutteessa tälle palstalle tänään 8.49
    Aika kaavamaista touhua,eikö totta Amalia?

    Äänestä

  • Yleinen veikkaus kun on kauan ollut että amalia = 28 x = pervopelle.
    Voi sekin pitää tietty paikkaansa.

    Äänestä

  • se selittää paljon kirjoitti:

    Yleinen veikkaus kun on kauan ollut että amalia = 28 x = pervopelle.
    Voi sekin pitää tietty paikkaansa.

    Oli kuka hyvänsä mutt kyseessä on ERITTÄIN häiriintynyt persoona/t..

    Äänestä

  • Lihava amalia kirjoitti:

    Suomen lihavin nainen eli läskipallero Amalia ilmoittautui munanpuutteessa tälle palstalle tänään 8.49
    Aika kaavamaista touhua,eikö totta Amalia?

    Amalian tahti taas kiihtyy mitä lähemmäksi talvea mennään.Amalia ei voi sietää sitä kun naapurit,sukulaiset ja ex ukko kauniin thai vaimonsa kanssa lähtee taas unelmiensa lomalle Thaimaan lämpöön.
    Amalia vetää toppa-asun päälle ja painuu työkkäriin kyselemään siivoojan töitä,kun taas me parempiosaiset suuntaamme lentokentälle lomatunnelmissa.

    Äänestä

hyllyvä sika nimeltänsä amalia,saapuu häirikömään tänään klo 09.37..

Äänestä
  • Pieleen meni sun arvaus.Saapui suoltamaan sontaa jo 09.36

    Äänestä

Ihan näillä minuuteilla pitäisi suomen lihavimman naisen, eli amalian tulla kertomaan rakkauttaan Thaimaata kohtaan..

Äänestä
  • Aika hyvin arvattu.Sieltähän se sikaa puuskutti palstalle klo 9.59

    Äänestä

  • OH MY GOD1111 kirjoitti:

    Aika hyvin arvattu.Sieltähän se sikaa puuskutti palstalle klo 9.59

    Joka arkiaamu kirjaston ilmaisnettiin kunhan krapulan on saanut korjattua.

    Äänestä

Amalia saapuu hyllyvine jenkkakahvoineen palstalle tänään klo 09,48

Äänestä
  • nyt kun pikkupojatkin jättäisivät nämä palstat rauhaan.

    Äänestä

hih, oot työtön, pitkäaikaissellainen ainakin tklupin mukaan. noh,käyhän se työstä et kerran kuus käy työkkärissä eioota kuulemassa ja soossusta nostaa rahaa. teijän työporukka=sillan alla majailevien pultsareiden porukka, näin kerrotaan. se joka itsensä ylentää se alennetaan. deekut ei oo varmaan käyny suomea pitemmällä, sorry, tää on faktaa. halusit kuulla tai et. mee hoitoon amalian exä äläkä ole exnaisellesi katkera:)

Äänestä
  • sulle amalia kukaan ei ole katkera

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LATE... kirjoitti:

Nykyisin töissä meillä on työkavereiden kanssa pienimuotonen vedonlyönti joka päivä.Arvuutellaan Amalian päivittäinen ilmaantuminen Thaimaan matkailupalstoille.Joka päivä saadaan sikahyvät naurut hänen jutuistaan ja sitten arvaillaan että mikähän on paksukaisen päivälääkitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu