Kaupunkilomalle Eurooppaan?

Olemme kaavailleet mieheni kanssa kaupunkilomaa heinä-elokuulle ja haluaisin kuulla kokemuksia esim. Lontoossa, Roomassa, Pariisissa ja Berliinissä käyneiltä. Toki kokemuksia myös muista Euroopan kaupunkikohteista kuulisin mielelläni! Mitä kohdetta suosittelette?
6410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itsellä ei kokemuksia noista kaupunki lomista, mutta Kummi-tätini ja hänen miehensä kävivät huhtikuussa Prahassa ja kehuivat kovasti. Muutenkin kuullut Prahasta paljon hyvää. Ajattelimpa vain mainita kyseisen kohteen, kannattaa harkita myös sitä:)

Äänestä
  • Prahassa, Budapestissa ja Ljubljanassa on yksi yhteinen vika ja se on, ettei niissä voi olla yht'aikaa, joku niistä on aina valittava. Uusimmasta suosikistamme Ljubljanasta voi sitä paitsi poiketa myös päivän-parin rantalomalle Välimerelle, matka ei ole pitkä.

    Äänestä

Olin kerran elokuussa Roomassa ja siellä oli niin kuuma, että aivan mahdoton tukala olo oli koko ajan. Kirkkoihin ja Vatikaaniin ei päästy, koska olkapäät ja polvet näkyi hellevaatteista. Rooma voisi olla hyvä kohde joskus huhti-toukokuussa.

Jos nuo oli vaihtoehdot, niin noista Berliinissä on se hyvä puoli, että on viileitä biergarteneita ja uimapaikkojakin.

Äänestä

Wienissä kannattaa käydä, hieno paikka!

Äänestä

Heinäkuussa menemme mieluitenjohonkin Saksan kaupunkiin.
Sakut ovat itse silloin matkoilla ja kaupungeissa on tilaa ja hinnat, mm. majoitus halpaa.

Elokuussa en lähtisi mihinkään, ainakaan eteläiseen suuntaan, edes Keski-Eurooppaan.

Lontoo ja Pariisi ovat meikäläiselle kalliita ja Roomakin muulloin kuin talvella.

Minusta mukava yhdistelmä on ollut Muenchen - Budapest.
Muenchenin kentältä auto ja Itävallan kautta kiertäen Unkariin.
Siellä jokunen päivä kiertäen ja oleilua B-P:ssä.
Loppuaika Muenchenissä.

On makuasioita.
Yhden hyvästä toinen ei pidä!

Äänestä

Jos haluat mielipiteen juuri mainitsemistasi kaupungeista, niin Pariisin ja Rooman jättäisin pois ja miettisin Lontoon ja Berliin välillä olevia juttuja, jotka teitä kiinnostaa. Lontoo on varsin kallis ja Berliini taas halvempi, jos verrataan Suomen hintoja. Lontoossa on ehkä nähtävyyksiä enemmän mutta Berliissä huokuu historia vielä nykyisinkin. Toisaalta taas Praha ja Budabest on kauniita ja myös kohtuullisen edullisia. Jostainhan tutustumiset euroopan kaupunkeihin on aloitettava ja Saksan kaupungit ovat kyllä minusta ensi visiitin arvoisia, vaikka Hampuri, joka on kaunis ja pehmeä kaikkine toreineen ja tapahtumineen vielä syyskuussakin.
Varmaan olet jo matkan varannut tai jopa sen tehnyt, kerro ihmeessä missä kävit ja mitä pidit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lina85 kirjoitti:

Olemme kaavailleet mieheni kanssa kaupunkilomaa heinä-elokuulle ja haluaisin kuulla kokemuksia esim. Lontoossa, Roomassa, Pariisissa ja Berliinissä käyneiltä. Toki kokemuksia myös muista Euroopan kaupunkikohteista kuulisin mielelläni! Mitä kohdetta suosittelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu