Ei kai sekään ole luonnonvastaista, jos jollakin miehellä on vaikka useampi perhe. Amerikan yhdysvalloissa on paljastunut tapauksia, että joillakin miehillä on ollut useampi kuin yksi perhe. Mies on huolehtinut kaikista perheistään, mutta kuitenkin sen ovat moralistit tuominneet. Miltä sellainen lukumääräneutraali avioliitto kuulostaisi.
Olisi ihan hauska pohtia mitä juridisia ongelmia sellainen voisi aiheuttaa ja mitä muita ongelmia sen kanssa voisi syntyä.
Kun puhutaan rakkaudesta, niin eikös siinä sitä rakkautta nimenomaan olisi yllinkyllin.
Luulen että sellaisia varakkaita miehiä on olemassa, joille useamman perheen isänä toimiminen ei olisi ainakaan taloudellisesti ongelmallista.
Lukumääräneutraali avioliitto
18
82
Vastaukset
- hertt4
Joku mieshän - tai nainen! - voisi väittää, että "olen syntynyt tällaiseksi", ja kukapa silloin voisi väittää vastaan!? Eihän häntä voisi pyytää "eheytymään"..... Luulen, että yhteiskunta tulee meillä päinkin menemään moniavioiseen suuntaan, ikävä kyllä. Ruotsissa taisi jo joku vakavissaan ehdottaa. Loppujen lopuksi, ihminenhän voi sanoa mistä asiasta vain "olen syntynyt tällaiseksi"....
- lejanna
Mikä vitsi on aloituksesi? Ei naurata.
Ei ihminen ole mikään rakkauden automaatti.
Mitä rikkaudella on rakkauden kanssa tekemistä?
Provoa yrität, ei mene maaliin, ei minulle ainakaan.
Ihmisen voimavarat ovat rajalliset.
Jos yksi mies nai kymmenen naista, miltä mahtaa tuntua yhdeksästä miehestä, jotka jäävät ilman vaimoa?
.- ///
Kukaan mies ei jää ilman vaimoa siksi ettei naiset riitä, vaan siksi ettei riitä itse.
- Duke.of.America
Kai se riippuu miten rakkauden tulkitsee. Omistushalu, joka herättää mustasukkaisia ajatuksia ei kait lähde rakkaudesta.
Halusin tuon aloituksen vaan hiukan avartamaan ihmisten näkemyksiä siitä miksi rajoja vedetään, ja kuinka helposti rajat voidaan perustella pois.
Näillä kaksinnaimiseen syyllistyneillä on halu kantaa vastuuta, tai ei ole rohkeutta tunnustaa itselleen ettei se ole oikein.
Voiko ihmisiä jakaa, kuin pelikortteja: "sulle, mulle, sulle..". Ihmistähän ei voi omistaa, vai voiko? - lejanna
/// kirjoitti:
Kukaan mies ei jää ilman vaimoa siksi ettei naiset riitä, vaan siksi ettei riitä itse.
Mutta, mutta, jos joku mormooni nai kymmenen naista, mistä ne yhdeksän muuta miestä löytää vaimon??
Kerropa se!
.
- multiäiti
Todella hieno ajatus. MYös jollain naisella voisi olla useampi perhe. Ja jos hänen miehet olisivat vielä ei kulttuureista, syntyisi monikulttuurisukuja. Kannatettava ajatus joka lähentää ihmisiä.
- jatustelija
Hieno ajatus multiäiti! Voisihan silloin naisellakin olla monta miestä. Eikä naisen tarvitsisi tietenkään elättää niitä miehiä, vaan miehet kustantaisivat jokainen oman osuutensa elintasosta. Oletan tietysti, että kaikki asuisivat yhdessä yhteisössä. Miksi moniavioisuus ajatellaan aina olevan miehen asia, kun se voisi olla yhtä hyvin naisenkin?:)) vau.
- Teemuna
Taidat olla aika pihalla jos et ymmärrä lakiin perustuvia juridisia kuvioita perheessä.
- Duke.of.America
Lakeja muutetaan jatkuvasti vastaamaan tämän päivän moraalisia arvoja.
Leikitään siis ajatuksella, että lakia haluttaisi muuttaa niin että lukumääräneutraaleja avioliittoja voitaisi luoda.
Minä voisin vaikka yrittää perustella miksi lukumääräneutraali avioliitto olisi oikein, vaikken henkilökohtaisesti sellaista mieltä olisikaan ja lukumääräneutraalin avioliiton vastustajat voisivat perustella miksi sellaiset liitot olisivat väärin tai jollaintavoin jotain vahingoittavia, tai veisivät joltakin oikeuksia.
- Marja Puska
Olipas mielenkiintoinen avaus. Kun kirkkokin sekä suuri osa poliittisista puolueista ovat hyväksyneet ja hyväksymässä kaikenlaisen pervoilun, olisi moniavioisuus sallittava. Kaikkihan nykyisin eroavat ja menevät uudelleen naimisiin. Jos avioliitot olisivat sallittuja, ei saarnamiestenkään tarvitsisi köyriä omia lapsenlapsiaan. Heillä olisi laillisesti toinen puoliso seksiäkin varten, jos on tarve lisääntyä silloin, kun lempivaimo on synnyttämässä.
Kannatan lämpimästi lukumääräneutraalia avioliittoa. Sille olisi nykyisin ilmiselvää tilausta.- Elli von Langenskiöl
Ei se nyt ihan noin vain onnistu. Suomessa Kristilliset varmasti vastustavat asiaa eikä se voi olla kenenkään mieleen ihan moraalistisista syistä. Kyllä puolisoiden välillä kuuluu olla oikeata rakkauttakin. Ei vain seksiä. Omien lasten ja lastenlasten seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos. Ihan varmasti lahkolaistenkin mielestä. Näin on näreet.
- Duke.of.America
Elli von Langenskiöl kirjoitti:
Ei se nyt ihan noin vain onnistu. Suomessa Kristilliset varmasti vastustavat asiaa eikä se voi olla kenenkään mieleen ihan moraalistisista syistä. Kyllä puolisoiden välillä kuuluu olla oikeata rakkauttakin. Ei vain seksiä. Omien lasten ja lastenlasten seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos. Ihan varmasti lahkolaistenkin mielestä. Näin on näreet.
Raamattuhan hyväksyy jalkavaimot, niin miksei se voisi mennä lainlaatijien toimesta myöskin läpi. Varakas mies voisi pitää vaikka kahta perhettä. Toinen vaikka Helsingissä ja Toinen vaikka Turussa. Vuoroviikoin sitten tapaamisoikeuden tyyliin niinkuin avioeroperheissä konsanaan. Ei pääsisi perhe-elämään kyllästymään, kun yhden pienen perheriidan jälkeen lohduttautuisi toisessa perheessä.
Tai sitten tosiaan se että olisi useampi puoliso samassa perheessä. Eikös niissä neliapilaperheissä ole bi-seksuaaleja ja homoja sikinsokin sekaisin ja taatusti sitäkin ryhdytään etujärjestön toimesta ajamaan raamatulliseksi. Tai siis jotakuinkin siihen suuntaan.
Itse en ole henkilökohtaisesti sitä mieltä, mitä tssä fiktiivisessä, mutta niin koskettavassa ketjussa kirjoitan, mutta tarkoitus olisikin pohtia asioiden merkitystä ilman kristillistä moraalia tai vaikka kristillisen moraalin valossa. Tosin moraali on tänäpäivänä niin vierasperäinen sana, ettei sitä taideta oikein edes ymmärtää.
- hertt4
Niin... monella taitaa olla siinä yhdessäkin puolisossa enemmän kuin tarpeeksi, avioerojen määrästä päätellen ;)
- Paloma.se.co
On Suomesa jo moniavioisuutta. Tiedän ainakin yhden tapauksen jossa molemmat vaimot elävät hyvässä sovussa vaikkakin (useimmin) eri taloudessa.
- yohuuhkaja
No moniavioisuus on nimenomaan varallisuuskysymys. niissä yhteisöissä joissa sitä esiintyy suvut tekevät nämä naimakaupat ja niissä naisten vanhemmat suostuvat niihin koska katsovat lapsensa saavan niissä paremman toimeentulon rikkaan miehen kakkosena tai kolmosena kuin köyhän miehen ykkösenä. Samoin katsovat oman vaikutusvaltansa kasvavan rikkaan sukulaisena merkittävämmäksi kuin köyhän sukulaisena, noissa yhteisöissä kun sukulaisuus on usein avain valtaan.
En pidä ajatuksesta että palataan siihen aikaan missä naimakaupat olivat vain kauppaa. - Paloma.se.co
Tässä tapauksessa se on varattomuuskysymys. Isi pitää monta vaimoa jotta saisi enemmän yhteiskunnalta tukea lapsilisien ja asuntotukien ja sensellaisten muodossa. Ainiin, unohdin sanoa että hän on neuvotellut asian itse Ukko Ylijumalan kaa ja saanut luvan.
- yohuuhkaja
Noo, auervaarojen moniavioisuus näkyi myös haluna kasvattaa omaa varallisuuttaan vaikka taisi olla pääosin luonnevikaa, sitä johon nuo ylijumalat tässäkin tapauksessa pahasti viittaavat.
- Putkivalo
Jos vaan miehet saa olla lukumääräneutraaleja, niin siitä vaan. Toinen nainen voi vaikka tulla saman katon alle asumaan, vastata ruuan laitosta ja siivouksesta, iltaisin voitais pitää hauskaa keskenämme (enkä nyt tarkoita sillä lailla, senkin törkimykset) kun mies on baanalla.
Saanko olla mukana valitsemassa sitä toista?
Jos tämä rajoittuu vaan miehiin, sekin on ok. En kyllä jaksais millään kahdesta pitää huolta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958