Mistä taloudellista apua kesäksi?

Olen kahden lapsen leskeksi jäänyt yksinhuoltaja-äiti.Jäin kesälomalle työstäni kesäkuun alussa ja nyt olen palkattomalla vapaalla elokuun puoliväliin saakka kun koulut jälleen alkavat.Tuolle palkattomalle "lomalle" jouduin jäämään sen vuoksi kun en saanut lapsilleni järjestettyä kesäksi hoitoa.lapset ovat 7 ja 8 vuotiaita,joten kunta ei ollut enää velvollinen järjestämään kesän ajaksi lapsille hoitoa.Lomarahostani jouduin maksamaan koko kesän vuokrat(3kk) koska en saa seuraavan kerran palkkaa kun vasta elokuun lopussa.oletin että saisin kunnalta toimeentulotukea että pärjäisimme mutta sain kielteisen päätösen.he katsoivat ainoastaan sitä että olen saanut lomarahat,eikä heitä sen enempää kiinnostanut se että joduin niistä maksamaan 3 kuukauden vuokrat.Nyt olen sitten täysin pulassa.pankista en uskalla lainaa tätä varten hakea koska se vetäisi elämän liian tiukille.enkä muutenkaan haluaisi pankkilainaa joutua ruokaa varten ottamaan.onko kenelläkään tietoa/ideoita tähän ahdistavaan tilanteeseeni?mistä voisi saada apua,kun kyse ei ole kuitenkaan kun ruoka-menoista,eli noin 1000 eurosta.
11145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vaikka olisitkin jo tavannut virkailijan, niin varaa uusi aika. Jokuhan tuossa on täytynyt mennä pieleen.

Jos et apua saa, niin tämä keino on ehkä nöyryyttävä mutta varsinkin pienissä kunnissa erittäin toimiva: juttu paikallislehteen kuvan kanssa missä tenavat istuu äidin kanssa.
Hyvin todennäköisesti seuraavalla viikolla tukea saat, lisäksi useampikin ihminen ottaa yhteyttä lehteen kun haluaa lahjoittaa teille jotain, rahaa, ruokaa tms.

En sanoisi että tuohon pitää mennä, sillä kyllä sossun pitäisi tämmöisessä tilanteessa jollain lailla tulla vastaan ja varmaan tosiaan tulevatkin kun vaan pääset juttelemaan sosiaalityöntekijän kanssa.

Mutta tiedän että tuo paikallislehtijuttu on toiminut ainakin kunnassa jossa itse asun sekä naapurikunnassa. Toisessa oli kysymys yksinhuoltajaäidistä ja lapsista, toisessa vanhuksesta.

Äänestä
  • ja seurakunnan diakonia työ voi auttaa, joskus jhan rahallakin, mutta ainakin ruoka-ostosasioissa moni seurakunta antaa joko ostokortteja kauppaan tai ihan ruoka-aineksia.

    Tärkein kumminkin olis päästä puhumaan sen sosiaalityöntekijän kanssa kasvotusten tilanteestanne, sillä vaikka paperilla näyttäisi siltä että ette olisi oikeutettuja tt-tukeen, hätätilanteessa voitte saada ns. ennaltaehkäisevää tai harkinnanvaraista tukea. Lisäksi myös sossuilla on mahdollisuus antaa maksusitoumus ruokakauppaan, vaikka rahaa eivät antaisikaan.

    Äänestä

  • uutta matoa koukkuun kirjoitti:

    ja seurakunnan diakonia työ voi auttaa, joskus jhan rahallakin, mutta ainakin ruoka-ostosasioissa moni seurakunta antaa joko ostokortteja kauppaan tai ihan ruoka-aineksia.

    Tärkein kumminkin olis päästä puhumaan sen sosiaalityöntekijän kanssa kasvotusten tilanteestanne, sillä vaikka paperilla näyttäisi siltä että ette olisi oikeutettuja tt-tukeen, hätätilanteessa voitte saada ns. ennaltaehkäisevää tai harkinnanvaraista tukea. Lisäksi myös sossuilla on mahdollisuus antaa maksusitoumus ruokakauppaan, vaikka rahaa eivät antaisikaan.

    Joo niin varmaan lukee paperilla, jossain ministeriön ohjeissa ja suosituksissa.

    Totuus on toinen. Turussa on pysyväisohjeena ja tiukasti onkin, että harkinnanvaraista tukea ei myönntä. Ennaltaehkäisevää ei ole olemassakaan. MItstä sitä voi etukäteen tietää, että joku voi olla tuen tarpeessa tulevaisuudessa? Ei mistään.

    Kaikkien pitää koko ajan pyrkiä siihen, että enää ensi kuussa ei tarvi olla sossun asiakkaana ollenkaan. Tähän kannustetaan joo.


    Suomen kunnista pienimmät menot harkinnanvaraisessa on Turussa. Siihen on helppo antaa selitys. Kun sitä ei myönnetä niin ei myönnetä. Jos joku kokematon virkailja on niin lepsu, että alkaa semmoisia ehdottelemaan, niin osastonjohtaja kyllä sen torppaa tehokkaasti.

    Äänestä

Mites saisitko oman kunnan / kaupungin Seurakunnan diakonian parista apua?

Klikkaa linkkiä:

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/6A58161BFFAE7F23C225731B00349627?openDocument&yp=y&lang=FI

yks toinenkin linkki:

http://leipajono.blogspot.com/p/ruoka-apua.html

Itselläni taas on Osuuspankin K-Plussa MasterCard luottokortti. Sen sai ilman avausmaksua. Siinä ei ole myöskään vuosimaksua. Luottokorttini
saldo on tällä hetkellä -1800 euroa, ja minimi kuukausilyhennys
on 60 euroa. Maksan koko lainani pois kunhan pääsen
taas elokuun lopulla töihin.

Äänestä

Lähtekää lasten kanssa kerjäämään. Iltalehden nuori toimittaja sai 30 euroa kahdessa tunnissa ja laski (netto)palkakseen 2250 euroa kuukaudessa. Kyllä pienten lasten kanssa kerjäävän luulisi pääsevän parempiin ansioihin, tosin tietysti aina on syytä varoa joutumista lastensuojelun hampaisiin. Mainio protesti se olisi kuitenkin käydä edes yksi iltapäivä osoittamassa mieltä ja samalla voisi kertoa juttelemaan pysähtyneille miten sossu teki oharin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071214045132_uu.shtml

Äänestä

En oikein saa tuota täsmäämään. Olitko lomalla koko kesäkuun? Silloinhan sait normaalin palkan, jolla pystyit maksamaan kesäkuun vuokran? Sitten sait lomarahat? Niillä pystyt varmaan maksamaan heinäkuun vuokran? Elokuusta saat puolen kuun palkan. Kyllä se näin äkkiä vaikuttaa siltä, että toimeentulotukinormien mukaan et ole oikeutettu toimeentulotukeen.

Äänestä

Aloittaja ei varmaaankaan tunne toimeentulotuen tasoa, sillä sehän on minimaalinen, eikä työssäkäyvät voi edes kuvitella tulevansa toimeen niin pienellä toimeentulotuesta saatavalla rahalla. Toimeentulotuella ei todellakaan eletä samalla tasolla kuten työssäkäydessä eleteään.

Äänestä

"Aloittaja ei varmaaankaan tunne toimeentulotuen tasoa, sillä sehän on minimaalinen, eikä työssäkäyvät voi edes kuvitella tulevansa toimeen niin pienellä toimeentulotuesta saatavalla rahalla. Toimeentulotuella ei todellakaan eletä samalla tasolla kuten työssäkäydessä eleteään. "

.Kyllä.Eikä voi sijoittaa rahoja moneksi kuukudeksi vuokriin ja mennä sosuussn vaan jokainen kuukausi eletään KERRALLAAN,haetaan asumistukea,työttömyystukia,sitten mennään sossuun ja haetaan toimeentulotukea KUUKAUSITTAIN.Ei niin että ensin laitetaan rahat suoraan vuoksiin ja oletetaan rahahanojen aukeavan.

Äänestä

Se on kyl niin totta, että kun aloittaja pohtii että 1000 riittäis elokuun puoleenväliin, niin oikea sossuäiti pärjäis kahden lapsen kanssa kyllä ihan satasilla...
Sitä kun kuules oot muutaman vuoden työmarkkinatuella tai sairaspäivärahalla parin lapsen kanssa, opit käymään leipäjonoissa ja muissa ja ostosreissut alkaa tarkoittamaan punaisten alennuslappujen metsästysreissuja itsekin käyn aina nämä kaikki 5 kauppaa läpi -30 -50 lappuja etsien ja kun löytyy niin jos rahaa on ostan ja laitan pakastimeen ja kaks kasvavaa poikaa ruokitaan tässäkin kodissa.
Mutta oon silti sitä mieltä että aloittaja tarvii jotain apua, onhan noi sen ikäisiä noi lapset että ei niitä voi nälässä pitää.

Äänestä

lomarahat vaan jemmaan ja maksat niillä vai joko ne tuhlattu muuhun. Laskelmienkin mukaan vaikka olisit reilun kk ilman palkkaa, edelliskuun eli kesäkuun palkan ja lomarahojen pitäisi tuokin aika korvata. ei sinne sossuun vaan marssita ja käsi ojossa oleteta että rahahanat aukeaa. niillä tiukat rajat milloin on tukeen oikeutettu ja voin sanoa näin vuosia siellä asiakkaan olleena, eivät hyväksy mitään yli 417 euron kuussa yhdeltä. leipäjonoon vaan niin saat ainakin jotain murkinaa perheellesi ja nyt jos koskaan opettele, että pienelläkin rahalla saa ruokaa pöytään kun hiukka on viitsiliäisyyttä ja sinulla sentäs kyse vaan reilusta kuukaudesta. monet joutuu elämään noin vuosia.

Äänestä

miksi olet palkattomalla vapaalla?ja mitä sitten tapahtuub kun koulut alkavat?eli irtisanouduitko tai saitko potkut vai kenellä se koulu alkaa syksyllä?poikien koulu tuskin sinun rahoihin liittyy..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sipulisydän44 kirjoitti:

Olen kahden lapsen leskeksi jäänyt yksinhuoltaja-äiti.Jäin kesälomalle työstäni kesäkuun alussa ja nyt olen palkattomalla vapaalla elokuun puoliväliin saakka kun koulut jälleen alkavat.Tuolle palkattomalle "lomalle" jouduin jäämään sen vuoksi kun en saanut lapsilleni järjestettyä kesäksi hoitoa.lapset ovat 7 ja 8 vuotiaita,joten kunta ei ollut enää velvollinen järjestämään kesän ajaksi lapsille hoitoa.Lomarahostani jouduin maksamaan koko kesän vuokrat(3kk) koska en saa seuraavan kerran palkkaa kun vasta elokuun lopussa.oletin että saisin kunnalta toimeentulotukea että pärjäisimme mutta sain kielteisen päätösen.he katsoivat ainoastaan sitä että olen saanut lomarahat,eikä heitä sen enempää kiinnostanut se että joduin niistä maksamaan 3 kuukauden vuokrat.Nyt olen sitten täysin pulassa.pankista en uskalla lainaa tätä varten hakea koska se vetäisi elämän liian tiukille.enkä muutenkaan haluaisi pankkilainaa joutua ruokaa varten ottamaan.onko kenelläkään tietoa/ideoita tähän ahdistavaan tilanteeseeni?mistä voisi saada apua,kun kyse ei ole kuitenkaan kun ruoka-menoista,eli noin 1000 eurosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu