Muutimme tähän ylimmän kerroksen asuntoon kesällä 2007 ja jo samana syksynä huomasimme, että kylpyhuoneessa haisee ajoittain suoraan sanottuna ihan paskalle. Joskus harvoin haisi myös kellarille ja välillä muuten vaan ummehtuneelle. Yleensä kuitenkin sille, että joku olisi käynyt kakalla ja haju tulisi jotenkin putkia/viemäriä pitkin takaisin kylpyhuoneeseen. Välillä tuota hajua oli viikonkin putkeen ja välillä saattoi olla pari kuukautta ilman mitään hajuja (yleensä tuota hajutonta aikaa oli kesällä).
Otimme yhteyttä taloyhtiön silloiseen talonmieheen, joka kävi tiivistämässä vessanpöntön alaosaa, mutta hajuongelma jatkui ja jatkuu edelleen. Vessan hajua on käynyt ihmettelemässä mm. isännöitsijä, nykyisen huoltofirman eri työntekijät, putkimies jne. Yksi sanoo, että haju johtuu pöntöstä ja toinen sanoo, että haju johtuu kylpyhuoneen kalusteista. Oma nenä haistaa hajun tulevan vessanpöntön sisältä tai sen juuresta. Hajuun ei vaikuta millään tavalla se, koska pönttö on viimeksi pesty. Pahimmillaan haju on ollut niin voimakasta, että se on haissut rappukäytävään asti, jos huoneiston ovi on auki.
Isännöitsijän kehoituksesta maksoimme kylpyhuoneen sisäilman mittauksen (366 €) ja koska ainoa paperi, jonka siitä saimme, oli lasku, oletan, ettei mitään häikkää niissä mittauksissa näkynyt.
Taloyhtiöön on tulossa putkiremontti (perinteisellä menetelmällä) ja kiinnostaisi tietää, löytyykö mahdollinen kosteus- tai homevaurio, kun kylpyhuone puretaan? Kukaan ei tunnu kyllä tietävän, voiko tuo kakan haju edes tulla mahdollisesta kosteusvauriosta. Suurin osa on ollut sitä mieltä, että haju liittyy jotenkin vessanpönttöön tai viemäriin.
Toinen kysymykseni koskee asunnon kattoa, jossa on maalissa lohkeilua ainakin keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneen alueella. En muista yhtään, koska olemme lohkeilut huomanneet, mutta luultavasti niitä ei ollut silloin, kun ostimme asunnon, koska olisimme varmasti kiinnittäneet niihin huomiota. Ei kai tuossa katossa ole kosteusvauriota? Vai voiko katon maali alkaa halkeilemaan ihan muistakin syistä (jos niin mistä?)?
Kolmas kysymys koskee keittiön lattiaa astianpesukoneen alta. Ostaessamme asunnon, asunnossa oli astianpesukone valmiina. Vuosi sitten ostimme uuden astianpesukoneen ja kun vanha otettiin paikoiltaan pois, löytyi lattiasta sen alta joku vanha kosteusvaurio. Yksi tuttavani, joka on rakennusalan ihmisiä, sanoi jäljet nähtyään, ettei haittaa, kun se on jo kuiva!? Keittiössä ei ole minkäänlaista homeen hajua, mutta pitäiskö tuolle asialle tehdä jotain? Tässä kuvia
http://aijaa.com/v.php?i=008018307967.jpg
Kysymyksiä kerrostaloasunnon mahdollisista kosteusvaurioista!
12
1889
Vastaukset
- mietityttää
Löysin Hengitysliiton sivuilta seuraavan tekstin koskien sisäilman mittausta:
"Sisäilmasta voidaan yrittää mitata homeita, mutta se on vaikeaa. Rakennuksessa voi olla vakavakin vaurio, mutta homeitiöitä ei silti saada kiinni mittaamalla. Usein sisäilman homeiden mittaaminen kääntyykin mittausta pyytänyttä, oireilevaa ihmistä vastaan. Kiinteistön omistaja vetoaa mittaustulokseen väittäen, että talossa ei ole ongelmaa, koska mittauksilla sisäilmasta ei löytynyt hometta.
Hometta ja sen aineenvaihduntatuotteita voi kuitenkin esiintyä rakennuksessa vaikka 15 minuuttia kestävän mittausjakson aikana ei juuri sillä kertaa tapahtunut homeiden itiöimistä tai ilmavuotoja homehtuneen
rakenneosan läpi."
Eli vaikka niissä mittauksissa ei (ilmeisesti) mitään löytynyt, ei se tarkoita sitä, etteikö kylpyhuoneessa voisi kosteusvaurio tai hometta olla =(
Unohdin tuosta ekasta viestistäni sen oleellisen seikan, että me emme ole tehneet asunnossa yhtään remonttia ja esim. kylpyhuoneen on remontoinut meitä edeltäviä edeltävät asukkaat.
Kylpyhuoneen ilmanvaihdon pitäisi kuulemma olla normaali, vaikka siellä on yleensä aika kostea ilma. - espoon kruunu sucks
Onko Espoon kruunun eli espoon kaupungin kämppä? Ne on tosi huonosti rakennettuja
- mietityttää
Jostain syystä ekasta viestistä jäi toinen kuva pois.
http://aijaa.com/v.php?i=003318308135.jpg
Ja vielä lisäyksenä se, että kukaan perheestämme ei oireile oikeastaan mitenkään. Lapsilla on pientä nuhaa aina välillä ja itselläni on usein kurkku kipeä, mutta niin on ollut myös aikaisemmissa asunnoissa asuessamme. - h o m e
Ei paskanhaju homeeseen taida mitenkään liittyä, eiköhän siellä joku tiiviste tai tiivistys vuoda ja kaasut tulee viemäristä ulos?
- jokuvuan
Meillä haisee vessassa viemäri väärin toimivan ilmanvaihdon takia; kylppärin poisto on liian lyhyt ja se on liian lähellä viemärin tuuletusputkea. Tämän vuoksi viemärin hajua esiintyy varsinkin vessassa/suihkussa käynnin jälkeen, muuten ei juurikaan.
Usein tuollaisen hajun syyksi paljastuu huono tiivistys, väärä/puutteellinen ilmanvaihto tai toimimattomat hajulukot.
Ja nuo homevauriot kuuluu korjata, taloyhtiön laskuun. - mietityttää
Ei ole Espoon Kruunun asunto, vaan ihan omistusasunto Helsingissä.
- hippi helsingistä
Minäkin löysin kph:n seinän takaa homeelta haisevan "läntin" tai oikeastaan kaksi ,toinen ylempänmä, toinen alempana. ilmeisesti vanhassa kt:ssa on huonot vesieristykset jos noin seinän läpi menee, asaunto muutenklin alkuperäiskuntoinen eli remppaan menee..
Kalliiksi taitaa jokatapauksessa tulla noi kosteusvauriokorjaukset? Onklo kenelläkään vastaavasta kokemusta, miten menetellä ym.? - .
.
- Vesivahinkomestari
1. Todennäköisesti wc-pöntön tai lattiakaivon vesilukossa(hajulukko) onkelmia kun paska(viemäri) haisee. Hajulukko voi olla väärin asennettu, rikki tms.
2. Voi olla että on yläpohjan kosteusvauriota jonka takia maali lohkeilee, voi johtua myös esim. siitä että on maalattu märälle pinnalle tai käytetty muuten vain vääriä maaleja.
3. APK tai putkien liittimet vuotanu vettä parketille, sokkelilevytki on näköjään ottanut osumaa jonkun verran. Jos oikeen haluaa prassailla niin ois ihan hyvä saada PKM(pätevöitynyt kosteudenmittaaja paikalle tutkimaan vahingon laajuutta. Silmämääräisesti on paha sanoa onko alapuolinen rakenne kuiva vai ei ja että millä jatkotoimenpiteillä pitäisi edetä.- Vesivahinkomestari
Tuohon kakoseen vielä, että näkyykö katossa ns. valumajälkiä maalien halkeiluiden ympärillä. Niistäkin voi jo jotain päätellä.
- Suhteellista
Meilläkin kun teetettii 5 vuotis kuntotarkistus/suunnitema. Tuli ilmi yhdessä asunnossa. Lavuaari irti seinästä ja hajulukko tuhannen solmussa. Vessanpönttö irti. Lattiakaivon tiivisterengas irti (ollut vuosia). Suihkusekoittaja riipuu putkien varassa. Heillä ongelmana kylppärin liian "matala" kynnys (3cm, 1,2 metrin päässä suihkukaapista!, vesi tulee eteiseen, hah) Kaakeleita halki vuonna 51 rakennettu täystiilitalo???) Ei pitäis paljon seinät elää. Lattiakaivo ei vedä ja vesi jää lattialle.
Herää vaan kysymys. Mikä kaiken rikkoo yhdessä asunnossa.
Nää uusavuttomat nus***ii lavuaarin päällä ja sitten ihmetellään kun se putosi seinältä. - MF35
Meillä sattui kerran (kaiketi huonon pöntönputsauksen vuoksi) pääsemään jokin pöpö vessapöntön vesisäiliöön. Pahalle haisi vaikka ei ihan paskalle haissutkaan. Ja moneen kertaan oli desinfioitava ja huuhdeltava. Ei todellakaan pari ensimmäistä kertaa tehonnut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931