Word 2003

Hei !
Office Word 2003: olin tehnyt albumin sukumme kuvista muutama vuosi sitten, silloin tulostin sivut kuvineen ja teksteineen. ok.
Nyt niitä olisi tarve tulostaa samanlaisia lisää, mutta eipä onnistukaa vain tekstit näkyvät esikatselussa kuvat eivät.
Eivät edes tällä vanhallakaan ohjelmalla, mistähän johtuu ja mikä avuksi.
Kuvat kyllä näkyvät ja toimivat sekä vanhassa että uudemmassa ohjelmassa näytössä mutta eivät sitten enää esikatselussa, eivätkä myöskään tulostettaessa, vain tekstit näkyvä ja tulostuvat.
En kai joudu tekemään enää koko albumia uudelleen, olisi suuri homma.
Sukumme vanhimmat jäsenet kun nimenomaan haluavat katsella kuvia albumista eikä tietokoneen ruudulta.
toivon neuvoja , MaKe!
2213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kannata tulostella ollenkaan. Turhaa paperin haaskausta. Kannattaa katsoa kuvat joko läppäriltä, älypuhelimesta tai tabletti-pc:stä. Paperiton toimisto ja koti ovat viihtyisiä ja hermoja lepuuttavia.

Äänestä

katsopa sieltä Word 2003 Työkalut - Asetukset - Tulosta Sisällytä asiakirjaan -kohta, onko sulla Piirrosobjektit ruksattuna.
Kokeilin itse juuri, lisäsin tiedotosta jpg-kuvan wordiin, ei ollut ruksattuna tuo kohta, niin esikatselussa ei kuvaa näkynyt, vaan kun ruksasin, rupesi näkymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Make I1 kirjoitti:

Hei !
Office Word 2003: olin tehnyt albumin sukumme kuvista muutama vuosi sitten, silloin tulostin sivut kuvineen ja teksteineen. ok.
Nyt niitä olisi tarve tulostaa samanlaisia lisää, mutta eipä onnistukaa vain tekstit näkyvät esikatselussa kuvat eivät.
Eivät edes tällä vanhallakaan ohjelmalla, mistähän johtuu ja mikä avuksi.
Kuvat kyllä näkyvät ja toimivat sekä vanhassa että uudemmassa ohjelmassa näytössä mutta eivät sitten enää esikatselussa, eivätkä myöskään tulostettaessa, vain tekstit näkyvä ja tulostuvat.
En kai joudu tekemään enää koko albumia uudelleen, olisi suuri homma.
Sukumme vanhimmat jäsenet kun nimenomaan haluavat katsella kuvia albumista eikä tietokoneen ruudulta.
toivon neuvoja , MaKe!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu