Kymmenen vuotta sitten asuin omakotitalossa naisen kanssa ja olin MIES, ainakin kaikkien mielestä. Töihin kuljin bussilla viisi kilometriä.
Tänään asun kahdeksan perheen talossa ja työpaikkani on samassa talossa, työmatkaa viisi metriä ,asun miehen kanssa ja olen NAINEN, ainakin kaikkien mielestä ja myös väestörekisterin mielestä, josta ei löydy edes minkäänlaista passiivista miehen hetua. Yhdeksän vuoden hormonit ja operaatiot ovat täyttäneet tehtävänsä kiitettävästi, samoin ääniterapia.
Kaikki on muuttunut paitsi syntymäaikani ja sukunimeni. Muuttunut parempaan suuntaan. Tätä voisi nimittää elämänhallinnaksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
On se passiivinen hetu siellä, et vain saanut sitä löydettyä itse. Älä pelkää, kyllä tarvittaessa se kaivetaan esiin viranomaisten toimesta. Samoin vanha etunimesi löytyy kun oikeat tahot kaivaa.
Valitan, mutta näin asiat vain ovat. Muu on luulottelua.
Mutta onnea vain elämään, hienosti on asiat menneet sinulla.
Ei pidä paikkaansa tuo hetuväitteesi kohdallani. Olen poikkeus.
Ellet ole käynyt asumassa välillä ulkomailla ja ottanut kyseisen maan kansalaisuutta ja sitten palannut Suomeen, pasiivinen hetu ja nimesi on väestörekisterissä. TS-leimaa ei ole, koska olet ilmeisesti jo vuosia sitten vahvistanut uuden sukupuolen. Pankkikorttitunnuksilla voit katsella osaa omia tietojasi väestörekisteristä, mutta kaikkia historiatietojasi et näe sieltä. Enemmän tietoja (mm. vanhan nimen ja hetun) saat nähtäväksi kun pyydät virkatodistuksen historiatiedoilla. Joskus tarvitsee sellaistakin jotta nykyinen henkilö voidaan yhdistää vanhoihin tietoihinsa. Normaalitilanteissa vanhat tiedot eivät yleensä tule esiin, terveydenhoidossa ne kulkevat mukana koko ajan.
Minä en välitä siitä että jossain putkahtaa nuo historiatiedotkin esiin, elän naisen elämää muiden joukossa tekemättä siitä erityistä numeroa. Taustaani en salaa jos se joskus tulee jossain esiin.
En puhunut Suomen väestörekisteristä vaan kotimaani väestörekisteristä. Kotimaani viranomaisilla ei ole mitään syytä tai kiinnostusta urkkia Suomesta lisätietoja, joista heillä ei ole aavistustakaan.
Kunhan elät kiltisti nykyisessä asuinmaassasi etkä tee mitään rikoksia, tietosi säilyy salassa. Mutta jos asuinmaasi poliisi kiinnostuu sinusta, he saavat tiedot Suomesta.