Olipa eilen päivä

Menin eilen oman kuntani TK:n ottamaa sovitusti etoposidi tipusta klo13 aikoihin.Siinä aikani odoteltua tuli päivystävähoitaja sanomaan että minun pitää lähteä OYS:siin taksilla ottamaan tiputus sillä he ovat unohtaneet tilata lääkkeet minulle TK:n. Ensimmäinen ajatus oli ei hemmetti voi olla totta ja meinaavatko että kerkiä sinne klo 15 aikoihin ku Klo on jo yli puoli kaks. Nooh pitihän se vaan lähtee sit painattamaan OYS:sia kohti,mutta omalla kyydillä menin ku isäntä on lomilla ja klo 15.20 olin perillä. Tiputus aloitettiin heti ja kesti ½h , isäntä meni sillä aikaan viemään lapset MacDonaldsiin syömään. Meinasivat vielä että tänäänkin pitäs mennä OYS:siin ,mutta onneksi saivat järjestettyä niin että lääkkeet saan omassa TK:ssa tänään.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä että asiat järjestyi.

Äänestä

No niin mullekkin kävi aluesairaalassa, kun menin sinne tiputukselle, tulivatkin sanomaan, et olisko mulla asiaa kaupungille, kun he ovat unohtaneet tilata keskussairaalalta lääkkeen. Et taksi lähtee sieltä tuomaan lääkettä aluesairaalaan.

No minä ihmettelemään, miksi ihmeessä taksilla, kun mulla on tämän jälkeen aika keskussairaalan polilla, niin sopikoot että keskussairaala tiputtaa sen lääkkeen.

No eihän se käynyt. Takilla vaan lääke ja minä tiputuksen jälkeen ajan keskussairaalan polille. Aivan älytön homma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


C37 kirjoitti:

Menin eilen oman kuntani TK:n ottamaa sovitusti etoposidi tipusta klo13 aikoihin.Siinä aikani odoteltua tuli päivystävähoitaja sanomaan että minun pitää lähteä OYS:siin taksilla ottamaan tiputus sillä he ovat unohtaneet tilata lääkkeet minulle TK:n. Ensimmäinen ajatus oli ei hemmetti voi olla totta ja meinaavatko että kerkiä sinne klo 15 aikoihin ku Klo on jo yli puoli kaks. Nooh pitihän se vaan lähtee sit painattamaan OYS:sia kohti,mutta omalla kyydillä menin ku isäntä on lomilla ja klo 15.20 olin perillä. Tiputus aloitettiin heti ja kesti ½h , isäntä meni sillä aikaan viemään lapset MacDonaldsiin syömään. Meinasivat vielä että tänäänkin pitäs mennä OYS:siin ,mutta onneksi saivat järjestettyä niin että lääkkeet saan omassa TK:ssa tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu