Mikkelin sairaalan toiminta

AnonymousN

Tiedustelisinkin näin (vielä) pohjois-savolaisena Mikkelin sairaalan toimintaa. Kertoisitteko plussia ja miinuksia, omat kokemukset ja mielipiteet? Varsinkin erikoislääkäritoiminta ja synnytyspuolen toiminta kiinnostavat. (Olen muuttamassa mahdollisesti Etelä-Savoon, siksi asiaa tiedustelen, kun Mikkeli olisi sitten sairaala jossa mahdollisesti asiointia)

28

3377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veikko Kalevi Lintu

      Elä muuta! Juankoski on ihan OK. Jos muutat niin muuta Lapinlahdelle.

    • Kyösti Rotta

      Älä muuta!

    • juulia tuulia

      Ihan hyvät kokemukset parin vuoden takaa. Kun ensin olin saanut omasta pyynnöstäni vaihtaa pois virolaisen lääkärin leikkausjonosta kotimaisen vastaavan jonoon. Virolaisella oli mielestäni paha asenneongelma joka olisi lopulta voinut estää kokonaan leikkaukseen pääsyni.
      Pääsin kuitenkin ja kaikki onnistui loistavasti. Sain tekonivelen polveen ja asiallisen hoidon.
      Iso kiitos kuuluu myös jonohoitajalle joka jaksoi rohkaista minua eikä suostunut poistamaan minua jonosta virolaisen käskystä huolimatta.
      Tuo koemus opetti taas sen että on pidettävä puoliaan.

      • just merried...j

        Onkohan virolasilla aääkäreillä oli ne sitten miehiä tai naisia jonkinlainen asenneongelma.

        He kohtelevät suomalaistakin naista samalla lailla, kuin virolaista naista.

        Meille suomalasille naisille ei ole rikkaan mihen iskeminen kaikkein tärkein asia elämässä..

        Suomalainen nainen tulee toimeen yksinkin. Suomalainen nainen on vaatimattomampi. Ei me tarvita muiden (sukujen) rahoja, jos ei ole omaa rahaa, niin sitten ollaan ilman.

        Suomalaisen naisen ylpeys on jotain aivan muuta kuin ulkonäköasia, siis toisinkuin virolasilla naisilla.
        Virolainen satsaa ulkonäköön, ja sen avulla iskee rikkaita miehiä.,

        RAKKAUS ENSIN SITTEN VASTA RIKKAUS.


    • kokemuksesta...

      Juulia tuuulialle...
      Virolainen lääkäri tuhosi elämäni.... Ei uskonut minua sairaaksi ,vaan oletti olevan miehenkipeä, kunnes ... jne.
      Ensimmäinen ksysymys polilla virolaiselta lääkäriltä Olitko humalassa..
      Teki mieli sanoa, että v....uako se vieraille kuuluu...

      Henk. koht en edes mene mikkeliläiseen sairaalaan, ainakaan toistaiseksi.
      Odottelen, että sieltä lähtee muutama lääkäri eläkkeelle.
      2-5 vuotaa, niin sairaala putsaantuu vanhan ajan lääkäreistä.

      • Hoituri kakkonen

        Hirven vai karhun vuotaa! Vuotako sen sairaalan putsaa?
        Ja jos lääkäri kysyy humalatilaa, se ei todellakaan kuulu vieraille vaan LÄÄKÄRILLE!


      • lukihäiriöinenkö?
        Hoituri kakkonen kirjoitti:

        Hirven vai karhun vuotaa! Vuotako sen sairaalan putsaa?
        Ja jos lääkäri kysyy humalatilaa, se ei todellakaan kuulu vieraille vaan LÄÄKÄRILLE!

        Hoitsu kakkoselle...

        Olet tyypillinen yksinkertainen näsäviisas mikkeliläinen ...

        Ymmärsit varmaan että tarkoitin vuotta... sormeni ovat reumaiset ja sojottaa
        sinne tänne, niin välillä en osu oikeaan kirjaimeen.... ja en korjata.

        Jokainen aikuinen näkeea asiayhteydestä mitä virheellisessäkin tekstissä tarkoitetaan.
        Aikuinen katsoo sanan ja vain lapsi, ja sanoisko kehitusvammainen lukee jokaisen kirjaimen.


      • Anonyymi

        Ettei vaan viina tuhonnut? Katoppa kuule peiliin ja ole rehellinen rentukka. Ei kannata muita haukkua jos ongelma omassa päässä!!


    • Kyllä perushoitoa sa

      Mikkelin sairaala ei vastaa yliopisitopaikkakuntien sairaalaa. Mielestäni Kuopioon viedään joskus. Esim. sydänsairairaiden lasten hoito on aivan retuperällä, ennen kaikki kävivät Helsingissä lastenklinikalla, jossa on kaikkein perehtyneimmät lääkärit. Nyt heitä ei sinne laiteta, kun on joku jollakin tapaa perehtynyt lääkäri otettu tänne, mutta ei tietääkseni vastaa lastenklinikan lääkäreiden tasoa.

      Raha on se ratkiseva tekijä ja kunnanpäättäjät tavallaan päättävät ketä hoidetaan ja ketä ei. Luullakseni heillä ei kuitenkaan ole lääketieteen koulutusta. Uskoisin lääkäreiden toiminnan tästä jopa kärsivän ja näin tänne ei edes hakeudu parhaimman koulutuksen saaneet lääkärit, jäävät yliopisto sairaaloihin.

    • Kaksi onnellista synnytystä takana ja silloin ainakin kaikki toimi ihan ok. Nuorin on jo murrosiässä, joten tästä on vähän aikaa...
      Perheemme on tarvinnut silmäpuolen erikoislääkäripalveluja tässä vuosien varrella. Hyvin olemme apua saaneet.
      Muutin Mikkeliin noin 20 vuotta sitten Kuopiosta. Hengissä olen selvinnyt eikä Kuopioon tai Helsinkiin ole paha matka, jos tarvitsee jotain erityistä palvelua.
      Olen oppinut tuntemaan monia fiksuja ja päteviä lääkäreitä sekä sairaanhoitajia, mikkeliläisiä. Kai täältä pois pääsee, jos ei viihdy?

      • ,,,, ,,,, ,,,,

        Kyllä pikkujutuissa saa apua, mutaa sairastuppa tässä kaupungissa vähänkin erikoiseen sairauteen, johon tarvitaan yliopistotasoita hoitoa, niin sairaala kieltäytyy hoitamasta,
        Varsinkin siinä tapauksesa jos potilas on ns. huno veronmaksaja.
        Veronmaksukyvyllä on iso merktys siinä ketä hoidetaan ja ketä ei.

        Tehdään vääriä diaknoseja ja kun paljastutaan, niin sanotaan, kuin minun
        tuttavalleni ylimielisesti, että mennäään oikeuteen muuten en muuta diaknosia.
        (kysymys oli syövästä)


    • SairasVääns

      Sairaalan hommat varsinkin poliklinikat ok. Kompetenssi riittää ihan kiitettävästi - tekevät hommia täysillä.
      Perusterveydenhuolto imaisee verorahat kuin kankkulan kaivoon. Palvelu usein ihan luokatonta ja ammattitaito olematonta. On jos jonkin sorttista asiantuntijaa ja projektipäällikköä. Herrojen rouville on useinkin järjestetty kivat työpaikat, joissa ei tarvitse käsiään paskaan työntää. Tuijottelevaat tietokoneita ja touhottavat ihan huuhaata. Mikä on esimerkiksi seniorsenntteri? Paljonko sinne uppoaa verorahoja ihan turhaan touhuun.
      Herrojen rouvatkin vois suorittaa semmosen vuoden kahden asennetestijakson jossakin kroonikkoosastolla! Letkusyöttöä, perseenpesua ja vaipanvaihtoa. Taitasvat vaihtaa alaa äkkiä!

    • doctor who

      Valitseeko joku asuinpaikkansa sairaalan perusteella?

      • - ,

        Sairaalan työntekijä tietenkin.


    • -

      Millainen työilmapiiri ko,sairalassa on?

      • koettu on

        Erittäin "infektoitunut"! En suosittele:(


    • -

      ja onko eroja esim,eri osastojen välillä tai verrattuna Jyväskylän tai Kuopion vast? :)

    • yritys hyvä 10

      En suosittele mikkeliä jos on vaihtoehtoja.
      Esim. terveydenhuollon piirissä on mm. helpointa esim. tappaa ihminen jäämättä siitä kiinni, puhumattakaan vääristä diagnooseista yms.
      Konstit on monet, mikkelissä..

      • Anonyymi

        Tämähän se. Niin likaista ja syöpäistä touhua ettei uskois jos ei näkis.


    • ss

      sammoo mieltä, tää sairaala on ihan kauhee. varsinkin naistentautien poliklinikalla on unohdettu että naisella on yläpääkin....

    • No joo joo joo...

      Mikkelin keskussairaalassa työilmapiiri ok muuten mitä nyt hoitsut juoksevat tumman ja tulisen lääkärin perässä.Hoitasvat työnsä eikä vokottelis työkaveriaan joka selvästi osoittanut ettei ole kiinnostunut.Miehen kipeitä hoitajia ei sairaalaan tarvita.!!!!

    • Potilas x

      Heh, Sairaalan toiminnasta kertonee jotain facebookissa perustettu ryhmä joss jo n 300 jäsent. HOITOVIRHEET KURIIN

    • Anonyymi

      mikkelin,keskusairaala,,tekee, hoitovirheitä.antaa,opiskelijoitten,osallistua,vaativiin
      suukirungisiin,impanlinntti.leikkauksiin .jakukaan.ei,ota,vastuutta,seurauksista,
      aika,torkeetävalvonta,puutuu

      • Anonyymi

        Ei mikkelissä kannata lääkäriin mennä. Luulis tietävän


    • Anonyymi

      Lehdessä kerrottiin, että Mikkelin sairaalassa on hienoa ja uudenaikaista. Kalliit koneet, joilla operoidaan jne. Syvissä kansan riveissä taas sanotaan, että siellä missä koneet ovat kalliita, on ihminen halpa.

    • Anonyymi

      Kävin juuri katsomassa ystävääni osasto nelosella. Liikuntakyvytön ihminen, pää pelaa. Tapasin kaksi hoitajaa, yhden apulaisen ja lääkärin. Tympeitä, auttamishaluttomia, ylimielisiä. Vain juuri iltavuoroon tullut sairaanhoitajapoika hymyili päästessään meidät osastolta ulos. Huono käytös ei tarkoita automaattisesti huonoa hoitoa, mutta ei se hyvääkään edistä.

      • Anonyymi

        Eikai vaan ollut Viron lahjoja suomalaiselle terveydenhuollolle


    • Anonyymi

      Samanlaista fasistista lahtausta se on kuin aina ennenkin, sinällään mikään ei ole muuttunut. Varmasti ns. Puhdistaminen on yksi asia mistä puoskareille maksetaan. Se on vaan hyvä asia tietää ennenkuin näiden pellejen vastaanotolle menee

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      191
      6522
    2. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      213
      3836
    3. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      21
      3316
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      60
      2957
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      96
      2676
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      4
      2569
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      33
      2297
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      38
      2054
    9. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      75
      1955
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      60
      1837
    Aihe