Markka takaisin

Euroalueen velkakriisin syventyessä Suomi on joutumassa kantamaan kerta kaikkiaan kohtuutonta taakkaa muiden jäsenmaiden auttamisesta. Samalla itsenäisyytemme uhkaa kaventua, kun euroaluetta kehitetään ylikansallisen liittovaltion suuntaan.

Suomen onkin varauduttava irrottautumaan yhtenäisvaluutasta ja ottamaan sen rinnalla käyttöön oma kansallinen rahansa. Tällöin olisimme samassa asemassa kuin Ruotsi ja Tanska.

Euroalue on hajoamisen partaalla, kun osa pahimmin velkaantuneista jäsenmaista saattaa joutua luopumaan yhtenäisvaluutasta. Tällöin tulee pyrkiä siihen, että euroalueeseen jäisivät vain jotkut Keski-Euroopan maat, ja muut EU:n jäsenmaat käyttäisivät euroa yhteisenä rahana oman kansallisen valuuttansa rinnalla.

Johtavat talousasiantuntijat varoittivat ennakkoon laajaan rahaliittoon liittyvistä ongelmista. He huomauttivat, että EU:n jäsenmaat olivat keskenään liian erilaisia muodostaakseen ns. optimaalisen valuutta-alueen.

Niinpä johtavat Saksan kristillisdemokraattien talousasiantuntijat Karl Lamers ja Wolfgang Shäuble ehdottivat, että aluksi mukaan tulisi vain viisi valtiota - Ranska, Saksa ja BENELUX-maat. Ne olisivat edenneet myös poliittisessa yhdentymisessään muita pidemmälle ja muodostaneet unioniin ”kovan ytimen”. Tällöin euro olisi ollut viiden valtion yhtenäisvaluutta ja muut jäsenmaat olisivat voineet käyttää sitä yhteisenä valuuttana kansallisen rinnalla.

Suomella oli keskeinen rooli tämän hankkeen kaatamisessa. Suomen talous täytti hyvin EMU-kriteerit. Pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö halusivat viedä Suomen Euroopan ytimeen. Mukaan oli poliittisista syistä otettava myös sellaiset vanhemmat jäsenmaat, joiden talous ei ollut kunnossa.

Suomen liittymisestä euroalueeseen olisi tullut perustuslain mukaan päättää lailla, jonka hyväksymiseen olisi tarvittu määräenemmistö. Lisäksi olisi tarvittu neuvoa-antava kansanäänestys. Päätös tehtiin kuitenkin ilman kansanäänestystä ja eduskunnalle annetun tiedonannon muodossa.

Ruotsissa ja Tanskassa jäsenyys on hylätty kansanäänestyksissä. Ne eivät ole mukana euroalueen tukijärjestelyissä eivätkä vaarassa joutua osaksi sen puitteissa kehiteltäviä ylikansallisen liittovaltion rakenteita. Varsinkin vertailu Ruotsiin osoittaa, ettei jäsenyys ole ollut eduksi Suomelle tai maamme taloudelle.

Suomella tulee olla rohkeutta olla aloitteellinen myös tehdyn virheen korjaamisessa. Näin on käymässäkin, jos valtiovarainministeri Jutta Urpilainen pysyy vaatimuksessaan turvaavien vakuuksien saamiseksi Suomen mahdollisille lisävastuille kriisimaiden tukemisessa. Tällöin Suomi jäisi uusien tukien ulkopuolelle ja voisi aloittaa hallitun irrottautumisen euroalueesta.

Eroamiseen riittänee sama menettely, jolla euroalueeseen liityttiin: eduskunnalle annettava tiedonanto, jota edustajien enemmistö tukee.

Nykyistä suppeampi ja yhtenäisempi euroalue voisi jatkaa yhdentymistä EU:n liittovaltio-ytimeksi. Suomen irrottauduttua euroalueesta Pohjoismaat voisivat puolestaan tiivistää keskinäistä yhteistyötään kohti Pohjolan yhteisöä. Tällainen eriytyvä yhdentyminen on välttämätöntä nopeasti laajentuneessa ja edelleen laajentuvassa Euroopan unionissa.