Viime sunnuntaina istuskelin bussissa matkalla Helsingistä kotipaikkakunnalle. Muutaman kerran oon mennyt sen välin ennenkin kaverilla käydessä, täl kertaa olin siellä viikon. Huomasin kyllä viimesten päivien aikana että neito oli jo suht kyllästynyt minuun, mikä ei ollut kovin uutta, koska sitä sattuu oikeestaan aika usein. Mutta silti se sattuu, että ihminen voi niin helposti kyllästyä toiseen.
Bussissa sitten lähettelin viestejä muutamalle eri ihmiselle, mutt vastauksia ei oikeen tullut takasin. Puolen tunnin epätoivosen viestittämisen jälkeen vieressä istuva tyttö (jota en siis tuntenut) yhtäkkiä vaan kysyi, että missä minä asun. Ihan ihmeissäni otin kuulokkeet pois korvistani ja kysyin että ''puhutko sinä miulle?''. Hän nyökkäsi ja HYMYILI minulle! Vastasin vaan ja aattelin että se ainoastaan tietää missä kohtaa jään pois, että se saisi istua loppumatkan yksinään.
Seuraavaksi hän kysyi minun ikää, vastasin siihenkin ja kohteliaana tyttönä kysyin samaa. 19 vuotta. Kyseleminen johti sitten juttelemiseen ja nauramiseen, kunnes yhtäkkiä olikin 1,5 tuntia mennyt ja olin omalla pysäkillä. Sanoin että nyt minä jään pois, tyttö (jonka nimeä en muistanut kysyä........ harmittaa nyt jälkikäteen!) halasi minua ja kiitti seurasta.
Bussista kun astuin ulos jäädyin ihan kokonaan, mielessä vain pyöri lause ''Mitä äsken tapahtu?'' Oli älyttömän ihana tunne kun ihan ventovieras ihminen juttelee minulle kuin jollekkin ystävälleen, kun omat ystävätkään ei ikinä kaipaile.
Miksei tämmösiä ihmisiä voi olla lisää? Tuo 19-vuotias tyttö kirjaimellisesti pelasti minun päiväni. Kenelläkään kokemusta samankaltaisista tilanteista?
Bussissa sitten lähettelin viestejä muutamalle eri ihmiselle, mutt vastauksia ei oikeen tullut takasin. Puolen tunnin epätoivosen viestittämisen jälkeen vieressä istuva tyttö (jota en siis tuntenut) yhtäkkiä vaan kysyi, että missä minä asun. Ihan ihmeissäni otin kuulokkeet pois korvistani ja kysyin että ''puhutko sinä miulle?''. Hän nyökkäsi ja HYMYILI minulle! Vastasin vaan ja aattelin että se ainoastaan tietää missä kohtaa jään pois, että se saisi istua loppumatkan yksinään.
Seuraavaksi hän kysyi minun ikää, vastasin siihenkin ja kohteliaana tyttönä kysyin samaa. 19 vuotta. Kyseleminen johti sitten juttelemiseen ja nauramiseen, kunnes yhtäkkiä olikin 1,5 tuntia mennyt ja olin omalla pysäkillä. Sanoin että nyt minä jään pois, tyttö (jonka nimeä en muistanut kysyä........ harmittaa nyt jälkikäteen!) halasi minua ja kiitti seurasta.
Bussista kun astuin ulos jäädyin ihan kokonaan, mielessä vain pyöri lause ''Mitä äsken tapahtu?'' Oli älyttömän ihana tunne kun ihan ventovieras ihminen juttelee minulle kuin jollekkin ystävälleen, kun omat ystävätkään ei ikinä kaipaile.
Miksei tämmösiä ihmisiä voi olla lisää? Tuo 19-vuotias tyttö kirjaimellisesti pelasti minun päiväni. Kenelläkään kokemusta samankaltaisista tilanteista?
Vastaukset 13
Vanhimmat
eipä ole tullu vastaan vähään aikaan meikäläiselle. oon ite ujo ja arka yksinäinen mutta tykkään jutella ventovoeraiden kanssa.. syvemmälle en ole ikinä uusissa kaverisuhteessa lapsuuden ystäviä lukuunottamatta sitten päässyt.
Ei ikinä.
"Miksei tämmösiä ihmisiä voi olla lisää?" - Toivottavasti sinusta saatiin taas yksi lisää. Minulle ei ole koskaan käynyt mitään vastaavaa.
Onnellinen tapaus
Eipä ole tullut tuollaista tapausta vastaan, olen onnistunut välttelemään.
Minä en asu ruuhkasuomessa ja täällä ihmiset juttelevat suein tuntemattomatkin. sittten meille maalaistollukoille nauretaan kun menemme käymään pääkaupunkiseuduilla, vaattetkin ovat toppatakkia, lenkkareita ja villmyssyjä ym. Katselemme busseissa ja saatamme alkaa haastelemaankin vierustoverin kanssa. Te nauratte meille, mutta kärsitte yksinäisyydestä.
Eräskin isä kertoi, että kun menee tapamaan tytärtään Espooseen niin tytär aina valistaa: isä ei sitten tuijotella ja mainoslippikset unohda kotiin.
Me olemme tällaisia mutta emme niin yksinäisä-
Itsekin maalla syntyneenä ja kasvaneena olen huomannut tuon saman, ei täällä vieraalle ihmiselle jutteleminen ja ystävällinen hymy ole mikään kynnyskysymys...Asuin kymmenen vuotta pikkukaupungissa, jossa vähän katsottiin muualta muuttanutta kuin vierasta sikaa, eikä jurikaan jutusteltu, mutta suuremmissa kaupungeissa puhellaan varmaan vielä vähemmän. Enkä oikeastaan edes ymmärrä, miksi maalaisille naureskellaan, emmehän mekään ihmisiä kummempia ole.
Joo, ihan normaalia, että vieraat juttelee, mut tuo oli tietysti erityisen lämminhenkinen kohtaaminen, kun halattiinkin päätteeksi. Sitä nyt ei niin usein tuntemattomien kanssa tapahdu.
Ei ole koskaan tullut vastaan noin mukavaa ihmistä. Egyptissähän mennään mieluummin istumaan toisen viereen kuin yksin bussissa. Liittyy siihen, että suurin rangaistus Egyptissä on yhteisöstä karkoittaminen.
Ainoastaan naisille tapahtuu tuollaista, ketään ei kiinnosta jutella yksinäiselle miehelle.
Kaupan myyjä sanoo usein moi kun tulen kassalle ja kyselee bonus korttia jota mulla ei ole. Se on aina mun päivän tähti hetki yleensä.
Monelle paniikkihäiriöiselle se on päivän pahin hetki...
Yksinäisyys on omaa vapaa aikaa. Töissä työkaverit, omat lapset perheineen omissa kiireissään. Suurin osa ajasta menee siihen, mitä mukavaa nyt keksisin. Kaikkea on kokeiltu, kuntosalia, vesijumppaa, tv:n töllötystä, juttukaveria en oo löytänyt?!