Elokuun viimeinen viikko, onko pahin turistiruuhka ohi?

minä vain

Meidän olisi tarkoitus lähteä matkalle viikolla 35 eli mieluiten sunnuntaina 28.8 olisi lähtöpäivä. Matkaa ei vielä varattu, mutta niitä näyttää olevan kivasti tarjolla ja äkkilähtöjäkin löytynee.
Varsinaista matkakohdetta ei päätetty, mutta perus rantaloma esim. Mallorca, Rodos(massaturismi=D) tarkoituksella viettää.
Kuitenkin muu Eurooppa lomailee käytännössä kokonaan elokuussa ja ihan hirveästi ei kuitenkaan nappaisi kauhea "Brittiryysis".
Te joilla enemmän matkustamisesta kokemusta niin tiedättekö hiljeneekö jo tuolloin vai vieläkö on ruuhkaisaa rantalomakohteissa? Viimeksi muutama vuosi sitten oltiin syyskuussa ja silloin oli jo suhteellisen rauhallista ja rannallakaan ei pyyhepaikkaa tarvinnut etsiä.
Tällä kertaa tuo on ainoa ajankohta meidän lähteä reissuun.

1

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • summergirls

      Heippa ! Itse olin kolme vuotta sitten 29.8-5.9 mallorcalla. Ja ainakaan siellä missä olimme, ei ollut kauheaa ryysistä. Totta kai siellä nyt paljon ihmisiä oli, mutta esim. rannalle mahtui mainiosti eikä kaupoissakaan tarvinnut jonottaa. Ja iltaisin mahtui hyvin ravintoloihinkin syömään. Kolmessa vuodessa tietysti ehtii tapahtumaan paljon, joten nykyään tuokin paikka voi olla vielä elokuun lopussakin oikea turistirysä. Ja kyllähän se nyt vähän riippuu että mihin päin Mallorcaa tai muuta kohdetta menee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe