Esko Aho

Mahtaakohan miehellä olla ´puhtaat jauhot pussissa´, kun vaikutti kovin hätääntyneeltä tv-toimittajien kysymyksiin hiihtäjien dopingista. Hän oli johonkin maailma aikaan hiihtoliiton puheenjohtaja. Kuvaruudussa ei suostunut vastaamaan mihinkään muuhun kuin mitä hänen nykyinen roolinsa edellyttää.
1572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ymmärrän hyvin Ahoa, ettei hän suostunut puhumaan. Hänhän ilmeisesti ei alunperin tiennyt noista dopinginkäyttösysteemeistä. Hänkin uskoi näihin todistajiin, jotka nyt ovat syytteessä vääränvalan antamisesta.

Ahohan vaati 500.000 euroa, olikohan se henkisistä kärsimyksistä. Melko nolo juttuhan tuo on kaiken kaikkiaan. Eipä tuohon varmaankaan ollut halua puuttua.

Hänen pääteemanaan oli Nokia, miksi hänen olisi pitänyt alkaa toimittajien sensaatihakuisuutta ruokkimaan. Mielestäni toimittajat käyttäytyivät röyhkeästi.

Äänestä

Ihan oikeat sanat Aho laukoi noille herhiläisille.
-Ahon mukaan hän on kommentoinut dopingkohua riittävästi eli kerran, "paikassa, jossa ei voi antaa kuin suoria ja rehellisiä vastauksia."
- Eli tutkikaa ne, Aho tiuskaisi toimittajille ja viittasi näin dopingjutun oikeuskäsittelyyn.
Sopii palstallekin.

Äänestä

olisiko joidenkin mielestä sananvapautta rajoitettava ,ja tutkivaa journalismia varsinkin.
Oikeus valtiossa minun mielestäni näillä repottereilla on oikeus kysyä ,se on taas vastaajan oikeus mitä hän vastaa.

Äänestä
  • Aivan oikein, mutta älä sitten toisaalla vedä politiikkaasi mukaan vihjailuilla!

    Äänestä

  • Poju "yksjonknimeipysperäs"

    Hankippa ensin peruskoulun tiedot tule sitten uudestaan tänne ruikuttamaan,

    Äänestä

  • 98989 kirjoitti:

    Poju "yksjonknimeipysperäs"

    Hankippa ensin peruskoulun tiedot tule sitten uudestaan tänne ruikuttamaan,

    taas väärin --olen 77v enkä omista sitä mikä pojulla on housuissa.
    Koulutietojani olen kartuttanut koko ikäni --niin, että se siittä'
    Miksi ei politiikkaa --onko se kielletty aihe --ei ka .
    Olemmehan oikeusvaltiossa . Molemmat .

    Äänestä

Minäpä sanon, että Aho se vasta mokasi itsensä, kun ylimielisenä kuittasi keskustelun hiihtoliitosta. Hänhän oli hiihtoliiton pomo juuri tuolloin dopingkaudella ja yleensä yritysmaailmassa pomo kantaa vastuun. Jo ensinnäkin viimeaikaisen Myllylän ikävän kuolemantapauksen johdosta Ahon olisi pitänyt kasvonsa säilyttääkseen sanoa jotain asiasta medialle. Hän vain tylysti sysäsi asian pois ja sanoi olevansa Nokian tehtävissä (sekin on kuoleva Suomen yritys). Suoraan sanoen, on se hyvä ettei meillä ole Aho presidenttinä. Pitäisi ne hyvä tavat Ahonkin hallita.

Äänestä
  • Aika maltillisesti sentään hän suhtautui noin yllättävään hyökkäykseen!
    Vastaaminen vaatii paneutumista kysymykseen, asiallisesti hän minusta pitäytyi ohjelman puitteissa, johon oli kutsuttu!

    Tahditonta käytöstä toimittajaplantuilla joskus!

    Äänestä

  • hazardihommia

    "Minäpä sanon, että Aho se vasta mokasi itsensä, kun ylimielisenä kuittasi keskustelun hiihtoliitosta.

    Aivan asillisesti Aho käyttäytyi kieltäytyessään kommentoimasta vuosia sitten hoitamaansa tehtävää, jonka sotkut on erioikeus asteissakin käsitelty.

    "Hän vain tylysti sysäsi asian pois ja sanoi olevansa Nokian tehtävissä (sekin on kuoleva Suomen yritys). Suoraan sanoen, on se hyvä ettei meillä ole Aho presidenttinä. Pitäisi ne hyvä tavat Ahonkin

    Nokia ei ole aikoihin ollut Suomalaisten omistama yritys. Ehdottomasti Aho olisi ollut pätevämpi ja edustavampi presidentti kuin Halonen, joka on syrjäytetty monista tärkeistä kansainvälisistä päätöksiä tekevistä kokoiksista. Eikö syyttä, osaahan kuin itsekkin solmionsa oikaista.

    Mitä syytä on lähteä vetämään lokaan henkilöä joka on asiansa jo selvittänyt....

    Äänestä

huu taas edellisessä, aina olet noita kuppeja puolustamassa nuttura tutisten. Ota joskus selvää asioista ennen kuin möläyttelet, ei joka asiaan tarvita sinun mielipidettä

Äänestä
  • "patavanhoillisuus pu "

    meneppäs poju taas sinne mummosi hameen alle saamaan raitista ilmaa ja rauhoittumaan...

    Äänestä

Laritsa M

Mahtaako elämääsi sopia ainuttakaan ihmistä jota kohtaan et tuntisi katkeruutta ja piilovihaa, kun aina etsit ihmisiä joihin voit purkaa katkeruutesi ja piilevän vihasi.

Äänestä
  • Juu pahakolo, kyllä Laritsaa oksettaa ku koko mailma haisee paskalle eikä saa varastaa!

    Äänestä

Kukin ottaa oman osansa millä keinoin mitenkin. Mitäs muista, kun vaan minulla on kaunis koti, hyvä virka jossa ei tarvitse kuin konsultoida ja ilman vastuuta.

Äänestä
  • Kyllä virastaan täytyy vastata, tulee siihenkin toinen parempi jos lössiksi lyö, tai ei pärjää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laritsa M kirjoitti:

Mahtaakohan miehellä olla ´puhtaat jauhot pussissa´, kun vaikutti kovin hätääntyneeltä tv-toimittajien kysymyksiin hiihtäjien dopingista. Hän oli johonkin maailma aikaan hiihtoliiton puheenjohtaja. Kuvaruudussa ei suostunut vastaamaan mihinkään muuhun kuin mitä hänen nykyinen roolinsa edellyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu