Yritin etsiä googlen avulla keskustelua mutta en löytänyt sopivaa joten päätin itse kirjoittaa. Koirani (border-lk-collie sekoitus 1v) on aloittanut "laulamisen" yksinolessaan, ulvonnan joka kuulostaa lähinnä kissan mouruamiselta. Koira aloittaa melun äänen pitämisen n. 5min jälkeen lähdöstäni.
Olen nauhoittanut koiraa koko työpäiväni ajan ja sen perusteella tiedän myös koiran lopettavan äänen noin tunnin kuluessa. ääni on säännöllistä muutaman minuutin välein sen tunnin ajan. Sen jälkeen on hiljaa.
Kysymys onkin mitä teen tämän kanssa? En halua koirani häiriköivän enkä valituksia naapureilta. Koira on tähän asti saanut nukkua makuuhuoneessa ja on todella kiinni minussa kotona ollessani. Eilen ensimmäisen kerran jätin makuuhuoneen oven taakse nukkumaan, ei vikissyt pahemmin.
Eroahdistustako?
2
173
Vastaukset 2
- ohmycollie
Ei ole sen kummempaa kokemusta kuin että meillä joskus kun kaverit tulevat ovelta "hakemaan" ja koira sekoaa ilosta, niin sen jälkeen kun lähdetäänkin ja ovi sulkeutuu, saattaa sieltä kuulua surkeaa haukkumista. Kauaa tämä ei kestä ja johtuu ainoastaan kavereistani. Minun ja isännän lähtöön ei noin suhtauduta, ollaan jo tylsä juttu :)
Mitkä ovat lähtörituaalisi? Paijaatko ja puheletko koiralle paljon ennen lähtöäsi? Leikitätkö vetoleikkejä tai muuta innostavaa?
Meillä taattu turvantukkija on kongi täynnä makkaraa. Tekemistä riittää ainakin tunniksi kun tunkee oikein tiukkaan. - neuvo
Aktivoi riittävästi, se purkaa tuollain turhautunutta energiaansa. Pelkkä hihnalenkki tai koirapuistoilu ei vielä riitä. Älykkäät ja tekeväiset rodut taustalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641780Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16859- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92595- 45528
- 47505