Huomasin tuossa koirani kynisä leikatessa, että kannuskynnen ydin on esillä ja itse kynsi lohkeilee., mutta sitä siinä vielä jonkin verran on.
Paljonko mahtanee maksaa tämä operaatio? noin?
koiran kannuskynnen poisto
5
10264
Vastaukset 5
- 2 koiran omistaja
Suomen eläinsuojelulain mukaan kannusten poistaminen Suomessa on KIELLETTY vaikka rotumääritelmä poistamista vaatisikin.Tämä kyseinen lause löytyy myös Koiramme-lehdestä (maaliskuu 2011) sivulta 20: Kannuksien poisto lainvastaista.Jos itselläsi ei ole kyseistä Koiramme-lehteä,lainaa kaverilta,tutulta tai kirjastosta.
- Vanhan koiran emäntä
Ymmärsin alkuperäisestä viestistä että kynsi on revennyt ja silloin lienee järkevintä poistaa koko kynsi.Kynttä kannattaa käydä näyttämässä eläinlääkärillä..
Minulla oli parikymmentä vuotta sitten pinseri,
jolla oli ns.verikorvat ja siltä jouduttiin lopulta typistämään korvat, vaikka typistäminen oli jo tuolloin Suomessa ehdottomasti kielletty.Koiran elämänlaatu parani huomattavasti. - No johan taas on.
Mieti ennen kuin lauot tyhmyyksiä.
Kannuskynnen poistattaminen, korvien ja hännän typistäminen saattaa olla lainvastaista, mutta niin on myös ihmisen jalan tai käden poisleikkaaminen. Kuitenkin jos terveydellinen tilanne tätä vaatii, miksi sitä ei saisi tehdä? Amputoidaan ihmisiltäkin vaikka mitä ruumiin osia kuoleman tai vakavan sairauden paossa!
Mieti tosiaan.... - Anonyymi
Kysy eläinlääkäriltä eikä Koieamme- lehdestä.
- poistettu..uusi tuli
Aikanaan oli koiraltamme kannuskynsi halki ja sen tyveen tullut märkivä patti. Kynsi poistettiin (olisiko maksanut reilun satasen tuo operaatio). Tilalle kasvoi uusi kynsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571900Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.44718Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514