Oli kuuma kesä päivä.
Illalla lähdin tansseihin. Jätin alushousut pois olisi viileämpää ja minulla oli housuhame ei kukaan huomaisi.
En laittanut myökään rintsuja olisi viileämpää.
Laitoin keltaisen puseron ja mustat sandaalit.
Tansseissa oli tunkua, ketään tuttuja ei näkynnyt ja vähän harmitti, kun en sopinnut kenenkään kanssa etukäteen.
Pari nuorukaista haki tansiin ja kappaleet oli ihan mukavia.
Nämä tanssilava "meinigit" oli ihan omanlaisiaa, maalaispojat jotenkin rehtejä.
Minua tuli hakemaan pitkä tummahiuksinen mies kappale oli hidas.
Kappaleiden välissä seisoimme nenät vastatusten nuorimies ei puhunnut mitään, en myöskään minä.
Siinä seisoessamme siirsi jalkaansa ja astui vasemman jalkani varpaille?
Kevyesti, hämmästyin se oli tahallista?
Katsoin nuoreen mieheen ja näin hänen kasvonsa punottivat ja varsinkin nenä keskivälistään.
Minua alkoi haluttaa pimpa kastu saman tien.
En siirtännyt jalkaani mietin, mitä?
Uusi kappale alkoi mies kumarsi otti tanssiotteen ja veti minut kiini itseensä tunsin kovan kalun.
Hän kuiskaili korvaani tanssiessamme.
"mennäänkö tuonne istuun lattian viereen otan Sinut sylissä?"
Ensin ajattelin laskee leikkiä
"mistäs tiesit ettei minulla ole alushousuja?"
"en tiennyt, sehän, vain helpottaa, hommaa"
"minä en syö pillereitä ja nyt on stärppi päivät"
"ei ongelma mulla Sultaanit mukana"
"ne on kyllä laatu tavaraa onkos yli-ikäisiä"
"kyllä ne on taatusti ehjiä"
"miten meinasit toimia"
"istut syliini hajareisin ja laitatat kortsun, ei kukaan huomaa, kun toimit meidän välissä"
"onnistuisikohan?"
"olisi kiva kokeilla ja mulla on tarve"
"okei mennään"
Mies kulki edellä siirsi tuolia vähän päähän seinästä istuutui sille.
Hänellä oli vaaleat väljät kesähousut, kangaspaita joka oli auki edestä.
En kyllä uskonnut mitä olin tekemässä, halutti ja olin utelias, toimiiko?
Mies siirsi minut kädestä eteensä istuin hajareisin hänen syliinsä.
Siirsin olkalaukkuni salin puoleiselle puolelle ja mies laittoi kortsun käteeni.
Kulli sojotti välissämme tanakkana suoraan ylöspäin.
Sultaani on tietääkseni suurin kortsumerkki ja nauratti on takki kalua myöten.
Hän alkoi suutelemaan kaulaani.
"oletko ennen pukennut veitikkaa?"
"en"
"avaa paketti ja laita keskelle kärkeen ja rullat vaan koko varteen ales asti"
"kyllä se onnisttuu"
Mies avasi puserostani ylimmän napin ja suuteli rintojeni väliä.
Sain kortsun paikalleen
"nouse vähän ja istu niin lähelle kun pääset"
nousin ja istuin mies siirsi toisella kädellä housuhameeni lahkeen ja toisella asetti kalun emättimeni suulle.
Kalu tuntui kovalta ja kumiselta.
Istuin ja kalu survahti sisääni.
Onneksi olin märkä.
" Mitäs nyt?"
"nautitaan sulla on hyvä pillu,
ollan ensin hetki näin"
Kalu täytti pilluni ja haluni kasvoi niin,
että vassa alkoi myllertää.
Tein lanteellani liiketä, vein vuoron perää lantioluustoa eteenpäin ja painoin pakarani suppuun.
Kulli tärisi sisälläni puristi koko alavatsaa, tuntui hyvältä mies otti nännin suuhunsa ja imi. Painoin pillua lähemmäksi ja otin kullin niin syvälle kun sain.
Järjestysmies kulki ohitse ja katsoi nostin miehen kasvot puserostani ja aloin suutelemaan.
"varo vahti"
"meni jo"
Mies otti toisen nännini ja jatkoi imemistä.
"siinä sinulla on koko komeus, tee työt"
kulli tärisi sisälläni,
liikutin lonkkiani ja puristin pakaroita ja alavatsaa.
Sain orku, suutelin miehen kaulaa.
"okei pistä jalat lattiaan ja tee liikettä ponnista jaloilla"
"en se näkyy"
painoin pakarat supussa pyllyä alas siirtelin lonkista ja puristin kuin pissiä pidättäen.
mies ynisi ja imi nänniäni lujempaa.
Hän siirsi jalkojaa pikkuisen erilleen sain aikaiseksi keinuliikkeen, siirsin häntäluuta alas ylös.
Nautinto kipunoi ja räiskyi kaikkialla.
Sain liukuvan orkun jatkoin kokoajan keinua, sitten alkoi nousta kunnon orkku mies laittoi oiken kätensä pakarani alle ja autoi keinuun voimaa.
Hän vinkahti tunsin kalun hyppivän, sain rajun orkasmin.
Henkitimme kiihkeesti pidin hätä kaulasta kuin syleillen.
Kalun vetäytyi hitaasti.
"ole paikallasi"
otin käsi laukusta nenäliinoja
"ota ja pista se tuohon"
Mies otti kortsun ja huomaamatta kiepautti nenäliinaan.
Hän laittoi käteeni toisen kortsun ihan pian saat uudelleen odota pyyhin kullia ensin.
Suutelimme hän otti rinnan käteesä puseroni sisällä ja imi nänniä.
Tunsin jälleen kalun välissämme isona kovana.
Rullasin kortsun päälle ja istuin se sisääni.
Kumi tuntui sisään menossa muutei sitten kovin enään.
"tee työ olit hyvä"
Niin aloin uudelleen, kulli hytkyi sisälläni ja tunsin sen joka solussani.
Keinuin meidät jällen yhteiseen orkasmiin.
Annoin hänelle viimeiset nenäliinat mitä minulla oli.
Hän veti vetokejunsa kiinni, meinasin nousta hän otti minut takaisin syliinsä.
"Käyn Lammella uimassa joka päivä klo 19 tule huomenna sinne niin jatketaan"
"huommena, ok"
Kalu oli taas osittain kovana.
"mulla tarve yleensä useampi kerta"
"okei nousen pois ettet kiihotu nähdään huomenna"
jatkui....
pika pikaan
Märkätyttö
3
9347
Vastaukset
- huomio..
en jaksanut loppuun lukea, kun virheitä
oli niin paljon. Pisteet olisi kannattanut tutkia.- haloo
vitun kusipää mitä vitun välii on jollai vitun pisteillä ja pilkuilla........... keskity olennaiseen eli lukemaan teksti sisältö on tärkein ei se miten oikei se on kirjoitettu mee johonki vitun äidinkieli sivuille tarkastamaan oikein kirjoitusta kusipää.
- reissari
todella hyvä juttu lisää tällaisia!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2282988Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1852617Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101237Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1381188- 701098
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2971095Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3701075Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21995Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808