Käy

Myös Keskiverto&Köyhän on huolestunut jenkkien taloudenhoidosta.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Jo kaksi luottoluokittajaa varoittanut Yhdysvaltoja/1135267792881
794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yhdysvaltoja tulisi tukea sillä olemme heille paljon velkaa siitä, että he pyytettömästi pitävät maailmanrauhasta huoltoa.

USA:lla palaa rahaa kun he taistelevat diktaattoreita vastaan, kommunisteja vastaan ja terrorismia vastaan. Jos Yhdysvallat ei pitäisi maailmasta huolta olisimme hirmuhallitsijoiden ja terroristien armoilla. USA on velkaantunut hyväntahtoisuutensa ja pyytettömyytensä takia auttaakseen maailman demokraattisia valtioita selviytymään.

Nytkin USA:n joukot valvovat eripuolilla maailmaa ihmiskunnan turvallisuutta, kalliiksi se tulee.

Äänestä
  • Itse olisin valmis antamaan puolet palkasta Steve Ballmerille.

    Äänestä

  • Vai että pyyteettömästi. Eiköhän USA ole Irakissakin vain öljyn vuoksi. Vain niissä maissa jossa on öljyä, Usa turvaa maailmaa. Onneksi Suomesta ei ole löytynyt öljyä. Muuten me olisimme jo Usan miehittämä tai vähintään Naton jäsenmaa kuten Norja. Ameriikkalaiset öljy-yhtiöt veisivät tuotot ja me saisimme vain ympäristöongelmat.

    Äänestä

  • Usa siis taistelee diktaattoreja vastaan jotka se on itse nostanut valtaan. Terrorismikin on USA:n itse aloittama ilmiö. USA rahoitti ja koulutti Al-Qaidan taistelijat toimintaan kommunisteja vastaan, jonka jälkeen CIA:n oma ase karkasi käsistä. Osama Bin Laden julistikin sodan USA:lle.

    USA on velkaantunut siksi, että se hoitaa taloutensa löperösti ja sotii ulkomailla sotia jotka eivät edes oikeasti USA:lle kuulu. Suomeksi sanottuna jenkki pellet sotivat öljystä.

    Terroristit ovat asiassaan ihan oikeassa. Myös muslimeilla on oikeus elää islamilaisella tavalla ilman länsimaisia vaikutteita jos he niin haluavat. Muutenkin USA:n tulisi vetäytyä muslimialueilta pois ja lopettaa Israelin hävytön tukeminen. Israel on muutenkin olemassa toisten alueella ja laina-ajalla. Israelille tulee loppu. Sillä on vain vihaisia arabeja ympärillään.

    Demokratialla ei kovin hyvin mene. EU on käytännössä konkurssissa ja USA:n tilanne on kohta sama. Toimivaa tämä länsimainen demokraattinen kapitalismi joka itse asiassa perustuu toisten riistämiseen.

    USA ei ole maailmanrauhan eteen tehnyt yhtään mitään vaan on ollut sytyttämässä sotia ideologisista syistä. USA vihaa kommunisteja niin paljon, että sitä vastaan on taisteltu jopa salamurhia tekemällä ja Al-Qaidan kaltaisia terroristijoukkoja perustamalla. Entäs kun se ase lähteekin käsistä? Koraani ei tee eroa kommunistin ja jenkin välillä, kumpikin ovat islamin vihollisia jota vastaan Koraanin miekkajakeet käskevät taistelemaan. Al-Qaida siis noudattaa kirjaimellisesti Koraania. Samoin muuten Hamas ja kaikki muutkin terroristijärjestöt. USA ei ole ymmärtänyt, että leikkiminen islamin kanssa on vaarallista kaikille.

    Se on kaikille helpotus kun USA romahtaa ja menee konkurssiin. Se joutuu pysymään omalla mantereellaan ja terrorismi muita länsimaita vastaan loppuu kun arabien ei tarvitse vihata enää kaikkia valkoihoisia siksi, että USA sotii muslimien alueella.

    Terrorismi on muuten köyhän miehen armeija. Muslimeillakin on minun nähdäkseni oikeus taistella USA:ta vastaan kun USA on ryöväämässä öljyä ja pakottamassa demokratiaan maita joiden perinteisiin demokratia ei kuulu. Islamilaisten maiden normaali hallintomalli on kalifaatti. Vittuako niille pitää länsimaista demokratiaa pakottaa pommittamalla siviilejä?


    USA on kaikessa väärässä mitä se tekee.

    Äänestä

  • Enpä saa selvää, onko tekstissä kyse sarkasmista vai naivismista.

    Äänestä

  • "USA:lla palaa rahaa kun he taistelevat diktaattoreita vastaan, kommunisteja vastaan ja terrorismia vastaan."

    ennemminkin tuo kuuluisi "jenkkien öljy".

    Äänestä

>...sillä olemme heille paljon velkaa...

:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalliiksi kirjoitti:

Myös Keskiverto&Köyhän on huolestunut jenkkien taloudenhoidosta.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Jo kaksi luottoluokittajaa varoittanut Yhdysvaltoja/1135267792881

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu