Olemme alle 20 vuotias pariskunta. Olemme seurustelleet 5 vuotta, joista 1,5 vuotta olemme asuneet yhdessä ja 2 vuotta olleet kihloissa. ''Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan'', mutta tiedämme kuitenkin suhteellisen hyvin, mitä elämältämme tahdomme. Olemme kokeilleet asua erillään, pohtineet tahdommeko oikeasti olla vain toistemme kanssa ja kaikki muutkin elämän toiveet ja käänteet ollaan pohdittu ja pyöritelty ja yhdessä paljon koettu. Toiveemme elämältä ovat hyvin samankaltaiset.
Omasta mielestäni kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta, vaikka onkin ehkä nykypäivänä jokseenkin menettänyt tätä merkitystä. Ajattelin kuitenkin kysyä, onko joku muu mennyt yhtä nuorena naimisiin, onko ollut kannattava valinta...? Myös muut (asialliset) mielipiteet ovat tervetulleita. Lisäksi olisin kiinnostunut tietämään mahdollisilta samassa tilanteessa olevilta tai nuorten ihmisten vanhemmilta, kuinka vanhemmat ovat suhtautuneet avioliittoon nuorella iällä? Oma vanhempieni suhtautuminen hiukan jännittää, vaikka he tulevatkin mainiosti toimeen kihlattuni kanssa.
Omasta mielestäni kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta, vaikka onkin ehkä nykypäivänä jokseenkin menettänyt tätä merkitystä. Ajattelin kuitenkin kysyä, onko joku muu mennyt yhtä nuorena naimisiin, onko ollut kannattava valinta...? Myös muut (asialliset) mielipiteet ovat tervetulleita. Lisäksi olisin kiinnostunut tietämään mahdollisilta samassa tilanteessa olevilta tai nuorten ihmisten vanhemmilta, kuinka vanhemmat ovat suhtautuneet avioliittoon nuorella iällä? Oma vanhempieni suhtautuminen hiukan jännittää, vaikka he tulevatkin mainiosti toimeen kihlattuni kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vanhempani saivat slaagin, kun kihlauduin melko lyhyen tuttavuuden perusteella 19-vuotiaana. No, olemme edelleen seitsemän vuoden jälkeen yhdessä, mutta naimisiin emme ole vieläkään menneet. En tiedä, olisimmeko menneet, jos vanhempani olisivat suhtautuneet hieman lempeämmin. Nyt ei avioituminen tunnu enää niin tärkeältä (paitsi juridisessa mielessä) kuin silloin 19-vuotiaana, koska olen todennut, että jos ukko on roikkunut mukana jo näinkin kauan ilman avioliiton kahleita, roikkuu se hieman kauemminkin.
Mitä tulee yhteisiin toiveisiin yms. juttuihin, olen huomannut, ettei ihminen ole sama teini-ikäisenä ja aikuisena. Kihlautuessamme kuvittelin kokeneeni jo paljon kaikenlaista, mutta elämä on (valitettavasti) osoittanut, etten oikeastaan ollut kokenut vielä mitään. Olemme molemmat muuttuneet melko paljon siitä, mitä olimme alle parikymppisinä. No, ihmisethän kai muuttuvat kaiken aikaa, joten tuskin kasvaminen/muuttuminen/kehittyminen on vain nuorina tavanneiden ongelma.
Miksi vanhempasi muuten suhtautuisivat huonosti tulevaan avioliittoon, jos ovat kuitenkin antaneet teidän kihlautua noin nuorina, vai oletteko ns. salakihloissa?
Noh ensin täytyy mainita, että omatkin elämän kokemuksemme eivät ole olleet pelkkää positiivista, vaan todella rankkoja ja ikäviäkin elämän vaiheita ollaan yhdessä koettu... Ihminen ei tosiaan koskaan ole liian viisas tai liikaa kokenut, joten en usko olevani valmiimpi vanhempanakaan, kuin olen nyt, ainahan sitä tulee mietittyä, että mitä sitä on jäänyt huomaamatta tai kokematta ja onko tämä nyt oikea ratkaisu. Itse on pakko myös mainita, että olimme siis tunteneet ja seurustelleet vuosia ennen kihlautumista.
Vanhempani tietävät kyllä kihlauksesta, mutta suhtautuminen ei kuitenkaan ollut toivomani. Mieheni vanhemmat olivat iloisia ja selvästi onneallisia, mutta omani olivat lähinnä järkyttyneitä ja päiväilivät että näinköhän tuosta mitään tulee. Nyt pelkään, että mikäli pamauttaisin ilmoille ilmoituksen meneväni naimisiin, olisi suhtautuminen taas yhtä masentava ja kuiva, jolloin itselläänkin menee vain maku koko asiasta ja mieleni vain pahoitan...
Tuota noin, tuttava pariskunta meni vuosi sitten naimisiin, he olivat 20-vuotiaita silloin. Heillä oli ennestään jo yksi lapsi ja pian heille syntyy toinen. He ovat kyllä onnellisia, tai ainakin vaikuttavat olevan, aina kun heidät näen. Mielestäni he etenivät liian nopeasti, vaikka olivat jo muutaman vuoden seurustelleet. Mutta se on vain minun mielipide.
Sinuna odottaisin vielä pari vuotta. Olen itse nyt 21-vuotias ja seurustellut mieheni kanssa 6½ vuotta, avoliitossa ollaan oltu melkein 2 vuotta enkä siltikään ihan vielä menisi naimisiin (no ei olla kyllä vielä kihloissakaan, mutta kuitenkin). Kunhan koet päätöksesi oikeaksi, niin eiköhän se merkitse eniten. :)
Luulisin, että todennäköisemmin kaduttaa naimisiin meneminen liian nuorena kuin se, että odottaisi vielä pari vuotta. Vaikka mistäs sitä tietää.
Et ole kertonut, miksi haluaisitte naimisiin. Painavatko käytännönsyyt vai romanttiset mielikuvat? Jos kyse on vain romantiikasta, jättäisin väliin.
No olemme harkinneet tarkkaan haluammeko tosiaan elää yhdessä. Eroaminen tuntuu jo nyt kaikinpuolin mahdottomalta vaihtoehdolta, joten en usko että katuisin naimisiin menoa.
Syynä on sekä romantiikka, että käytännön syyt. Minulle on jokatapauksessa selvää, että haluan naimisiin ennen kuin lapsia esimerkiksi hankin... joten mikäli pysymme yhdessä, menemme naimisiin jossain vaiheessa jokatapauksessa.