Vaimoni isoäiti kuoli muutamia vuosia sitten. Hänen kuolinpesänsä, jonka varat pesänselvityksessä todettiin olevan 30000€ jätettiin silloin jakamatta.
Vainajalta jäi yksi rintaperillinen, vaimoni isä.
Isoäiti oli mennyt jo kauan sitten uusiin naimisiin ja hänen leskensä ei siis ole kuolleen isoäidin rintaperillisen isä (siis vaimoni isän).
Seuraavaksi kuoli sitten vaimoni isä. Hänen perunkirjoituksensa hoidettiin ja todettiin, että on olemassa vielä tuo jakamaton isoäidin kuolinpesä, jota ei kuitenkaan vieläkään haluttu jakaa.
Tänä talvena menehtyi sitten isoäidin leski. Hänen sukulaisensa (yksi sisar ja jo kuolleiden sisarusten lapsia, hänellä ei ollut omia lapsia) perivät hänet. Nyt kuitenkin tuntuu olevan epäselvyyttä siitä, että mitä tuolle isoäidin jakamattomalle pesälle tapahtuu.
Minun ymmärrykseni mukaan se kuuluu kokonaisuudessaan vaimolleni ja hänen veljelleen, jotka ovat kuolleen isänsä jälkeen seuraavat perimisjärjestyksessä. Eli nyt otetaan ensin ns. päältä pois tuo jakamaton pesä ja sen jälkeen lesken sukulaiset perivät sen mitä lesken osuudeksi jäi.
Olenko täysin hakoteillä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
>>Eli nyt otetaan ensin ns. päältä pois tuo jakamaton pesä ja sen jälkeen lesken sukulaiset perivät sen mitä lesken osuudeksi jäi.>Minun ymmärrykseni mukaan se kuuluu kokonaisuudessaan vaimolleni ja hänen veljelleen, jotka ovat kuolleen isänsä jälkeen seuraavat perimisjärjestyksessä ½), on velvollinen antamaan omastaan toiselle osapuolelle tasinkoa sen verran, että puntit sen jälkeen ovat tasan.
Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla avioliiton purkauduttua toisen puolison kuoleman vuoksi; tällainen omaisuus jää osituksen ulkopuolelle.
Peliin.
Omakohtaisella kokemuksella voin kertoa että ei kannata ajatella liian monimutkaisesti asioita.
Avitin eräitä kuolinpesiä jaossa, siinä oli ongelma että asianosaiset olivat tehneet liian monimutkaiseksi asiat ja yrittivät jakaa 2 pesää yhdellä kertaa ja osakkaana oli vielä kuolinpesä ja tietenkin lisäksi alaikäisiä.
Pesiä oli yritetty jakaa jo usean vuoden ajan ja aina se oli kaatunut maistraattiin.
Edes alaikäisille ei oltu huomattu hakea tarpeeksi laajoilla valtuuksilla olevaa väliaikaista edunvalvojaa.
Kun minä aloin auttamaan tilanteessa niin hain 3 pesään edunvalvojan tehtävään (tai siis muut hakivat minua) ja aloin selvitellä missä mennään.
Lähdin liikkeelle alhaalta ylöspäin, eli ensin ositettiin ja jaettiin nuorin kuolinpesä, sen jälkeen vanhin.
Kaikkista nuorimman pesän jako oli annettu asianajajan hoidettavaksi.
Tällä tavalla jokainen pesä ja jokainen vaihe tuli selvitettyä tarkalleen siten että maistraattikin hyväksyi esityksen yhdellä tarkistussoitolla.
Kun etenee vaihe vaiheelta niin tulee kaikille selväksi että missä ominaisuudessa kukin on kuolinpesässä.
Tarkentaisitko, miten onnistuit osittamaan nuorimman ensin tietämättä mitä vanhimmista pesistä poikii?