Mulla on ihan hirveä vauvakuume mutta mua pelottaa odotus, synnytys ja äitinä oleminen ihan kauheasti ja siksi emme ole mieheni kanssa vielä yrittäneet lasta. Meillä ei ole vielä lapsia ja nyt elämäntilanteemme olisi sellainen että lapsi olisi tervetullut. Lisäksi miehelläni on vauvakuume (vaikka jotkut sanoo ettei miehillä ole vauvakuumeta) ja mulla itselläni on vauvakuume mutta pelko odotuksesta ja synnytyksestä vaivaa aivan kauheasti. Mä oikeastaan pelkään ihan kaikkea, mä pelkään odotuksessa sitä että tuleeko terve lapsi, tuleeko keskenmeno, pelkään ettei mun psyyke kestä esim. pahoivointia tai raskaudenaikaisia liitoskipuja sekä sitä miten mun keho muutuu raskauden aikana. Pelkään synnytystä ihan hirveästi, oikeastaan sitä miten hitos mä kestän sen kivun (yksi keskenmeno takana ja olin silloin todella kipeä joten jotain käsitystä synnytyssupistuksista on). Miten mä pärjään niiden kipujen kanssa niin kauan kunnes saan puudutuksen (sitä kun ei kuulemma heti saa) ja siis kaikkea. Lisäksi pelkään sitä että miten mä saan pidettyä sen lapsen hengis sitten kun se syntyy, osaanko ruokkia oikein, ja mitä jos mä kasvatankin siitä lapsesta jonku tyrannin.. Kuulostaa ehkä sairaalle mutta onko täälä ketään muita jolla on hirveä vauvakuume mutta pelko odotuksesta/synnytyksestä on niin voimakas ettei uskalla edes yrittää raskaaksi tulemista??? Voiko tästä päästä yli vai pitäisikö vain ottaa härkää sarvista kiinni ja katsoa mitä tapahtuu?
vauvakuume ja pelko...
pellepelokas...
3176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen siinä mielessä huono henkilö vastaamaan, etten halua lapsia, mutta itse pelkään aika lailla samoja asioita siinä kuin sinä.
Ehdottaisin että menisit juttelemaan jollekkin lääkärille/psykologille/kenelle ikinä tällaisesta tilanteesta pitäisikään puhua. Sen lisäksi että jo asiasta puhuminen voi helpottaa pelkoa, saatat saada apua niiden asioiden suhteen, joita pelkäät. Kuulin esimerkiksi jostain, että tosissaan synnytystä pelkäävä nainen voi saada keisasinleikkauksen jos ei uskalla synnyttää luonnollisella tavalla, vaikkei leikkaukselle mitään muuta tarvetta olisi.
Kannattaa hyödyntää psykologiaa kasvatuksessa. Kaverini opiskeli lähihoitajaksi ja oppi paljon hyödyllisiä asioita lasten kasvatuksesta.
Jos silti tuntuu, ettet halua synnyttää niin haluaisitteko miehesi kanssa adoptoida lapsen?
Minulla oli aikoinaan samat pelot. No vauvakuume on valtava joten lasta aloimme yrittämään. Ja yritystä on edelleen. Vuosi sitten jätimme ehkäisyn pois eikä lasta vain kuulu. Nyt ainoana pelkona on se etten saakaan koskaan omaa lasta. Ja suru on valtava. Pelko on siis muuttunut. haluan kokea raskauden, synnytyksen ja äitiyden. Ota siis härkää sarvista ja jättäkää ehkäisy. Toivottavasti tulet raskaaksi ja kaikki menee hyvin. Tätä tilannetta missä itse olen en toivo pahimmallekaan vihamiehelle. Lapsettomuushoidot on siis edessä. Jotkut varmasti lukevat viestini ja toteavat " vasta vuosi". Mutta se vuosi on ollut pitkä ja piinaava.
Se, että et ole hätiköiden perhettä jo perustanut on erittäin hyvä merkki. Raskauteen, odotukseen ja vanhemmuuteen voi ja pitääkin jossakin määrin valmistauutua. Ja tämä pohdintasi on juuri sitä! Onhan se iso asia. Raskaus ja synnytys on aika iso mullistus naiselle. joillakin helpompaa kuin toisilla.. Mutta ennenkaikkea; vauvan syntymän jälkeen koko elämä muuttuu peruuttamattomasti. Kahden sijasta teitä on kolme. Olet äiti aina ja ikuisesti kun saat lapsen. Se on ihanaa, mutta sattuu välillä. :) Olen 8kk tytön äiti ja vauvakuumeilin ennen tätä esikoistamme todella kauan; 6-7v. Ja minua pelotti IHAN sairaasti. Olen elänyt itse alkoholistiperheessä ja kärsinyt masennuksesta. Ja lisäksi tiesin etukäteen, että raskaus on sekä minulle että vauvalle fyysisesti melkoinen riskiraskaus. Olin jo lähes luopunut toiveesta, että minun kannattaisi hankkia lapsia millään tavalla... Kaikki meni kuitenkin onneksi loppujen lopuksi hyvin. Terve tyttö syntyi ja minäkin vielä elävien kirjoissa. :D Eniten minua pelotti etukäteen se, että osaanko olla rakastava, hyvä, äiti, kun minulla ei sellaisesta oikein mallia ollut. Mutta enää en epäile; jokapäiväisistä nauruista ja hymyistä (ja järkyttävästä eroahdistuksesta!) päätellen olen onnistunut ihan RIITTÄVÄN hyvin.
Kukaan ei voi taata sinulle ongelmatonta raskautta, normaalia synnytystä, ja tervettä lasta; ei vaikka kuinka olisit 24v, huipputerve, urheilullinen jne. Alkuraskauden keskenmenot ovat yllättävän tavallisia (ja johtuvat useinmiten sikiön kromosomihäiriöstä tai muusta syystä johon ei voi vaikuttaa). Jokunen promille sikiöistä kokee kohtukuolenan ihan loppumetreillä ja joskus vastasyntynyt kuolee kätkytkuoleman. Elämässä on pakko oppia sietämään epävarmuutta. Ja vanhemmuus on pitkälti juuri tuota epätietoisuuden sietämistä. Jatkuvaa pohtimista; että teinkö nyt oikein.. Tärkein opetus äitiydessä on minulle ollut se, että parhaansa pitää aina tehdä lapsensa suojelemiseski jo alkuvaiheessa, mutta siltikin ikäviä asioita voi tapahtua.