vauvakuume ja pelko...

Olen siinä mielessä huono henkilö vastaamaan, etten halua lapsia, mutta itse pelkään aika lailla samoja asioita siinä kuin sinä.
Ehdottaisin että menisit juttelemaan jollekkin lääkärille/psykologille/kenelle ikinä tällaisesta tilanteesta pitäisikään puhua. Sen lisäksi että jo asiasta puhuminen voi helpottaa pelkoa, saatat saada apua niiden asioiden suhteen, joita pelkäät. Kuulin esimerkiksi jostain, että tosissaan synnytystä pelkäävä nainen voi saada keisasinleikkauksen jos ei uskalla synnyttää luonnollisella tavalla, vaikkei leikkaukselle mitään muuta tarvetta olisi.

Kannattaa hyödyntää psykologiaa kasvatuksessa. Kaverini opiskeli lähihoitajaksi ja oppi paljon hyödyllisiä asioita lasten kasvatuksesta.

Jos silti tuntuu, ettet halua synnyttää niin haluaisitteko miehesi kanssa adoptoida lapsen?

Se, että et ole hätiköiden perhettä jo perustanut on erittäin hyvä merkki. Raskauteen, odotukseen ja vanhemmuuteen voi ja pitääkin jossakin määrin valmistauutua. Ja tämä pohdintasi on juuri sitä! Onhan se iso asia. Raskaus ja synnytys on aika iso mullistus naiselle. joillakin helpompaa kuin toisilla.. Mutta ennenkaikkea; vauvan syntymän jälkeen koko elämä muuttuu peruuttamattomasti. Kahden sijasta teitä on kolme. Olet äiti aina ja ikuisesti kun saat lapsen. Se on ihanaa, mutta sattuu välillä. :) Olen 8kk tytön äiti ja vauvakuumeilin ennen tätä esikoistamme todella kauan; 6-7v. Ja minua pelotti IHAN sairaasti. Olen elänyt itse alkoholistiperheessä ja kärsinyt masennuksesta. Ja lisäksi tiesin etukäteen, että raskaus on sekä minulle että vauvalle fyysisesti melkoinen riskiraskaus. Olin jo lähes luopunut toiveesta, että minun kannattaisi hankkia lapsia millään tavalla... Kaikki meni kuitenkin onneksi loppujen lopuksi hyvin. Terve tyttö syntyi ja minäkin vielä elävien kirjoissa. :D Eniten minua pelotti etukäteen se, että osaanko olla rakastava, hyvä, äiti, kun minulla ei sellaisesta oikein mallia ollut. Mutta enää en epäile; jokapäiväisistä nauruista ja hymyistä (ja järkyttävästä eroahdistuksesta!) päätellen olen onnistunut ihan RIITTÄVÄN hyvin.
Kukaan ei voi taata sinulle ongelmatonta raskautta, normaalia synnytystä, ja tervettä lasta; ei vaikka kuinka olisit 24v, huipputerve, urheilullinen jne. Alkuraskauden keskenmenot ovat yllättävän tavallisia (ja johtuvat useinmiten sikiön kromosomihäiriöstä tai muusta syystä johon ei voi vaikuttaa). Jokunen promille sikiöistä kokee kohtukuolenan ihan loppumetreillä ja joskus vastasyntynyt kuolee kätkytkuoleman. Elämässä on pakko oppia sietämään epävarmuutta. Ja vanhemmuus on pitkälti juuri tuota epätietoisuuden sietämistä. Jatkuvaa pohtimista; että teinkö nyt oikein.. Tärkein opetus äitiydessä on minulle ollut se, että parhaansa pitää aina tehdä lapsensa suojelemiseski jo alkuvaiheessa, mutta siltikin ikäviä asioita voi tapahtua.