Mopot perkele..!!!!!!!

kuolema observointi

Eiks noille mopille voi tehdä mitään perustavaa? Tänäänkin Kaukaan risteyksessä kait 5 mopoa painoi täysin sukkana sen risteyksen läpi ennen valintataloa, Tirilään päin. MINKÄÄNLAISTA hidastusta tää porukka ei tehnyt siinä..niillä oli kaksi päällä ja vauhtia arviolta 80km/h. Katoin..kukaan niistä ei edes vikaissut tuleeks ketään.
Niin paljon huhutaan siitä että nistä menee kilvet ja 2 t onnia sakko tulee ja muuta höpöhöpöä. mutta mistä noita kimalaisia riittää? Todella siistin näköisiiäkin isommalla rahalla laitettuja vehkeitä näkee ja pokemon-poika keikkuu ohjaimissa, kaveri kyydissä kypärärn hihna auki lepattaen. auton perässä metrin päässä ja useasti änkeää vielä ohi.
Nuo vehkeet on tarvinnu isän kättä, yhdessä on pojan laite laitettu LIIKKUMAAN, kun kaikilla muillakin on vastavaa.
Pari kertaa on ollut aivan senteistä kiini tei oo tullut yhteentörmäystä. Tuttavan takalasiin tällanen pikuperkele on kajahtanut jo kaksi kertaa.
Toinen on sitten satapiikit, niillä mennä jo 150 km /h kaupunkialuella ja keula nostetaan siellä täällä. Tossa ABC:n suoralla näkee aivan apinamaista menoa.

51

1113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • linkkupete

      Vanhemmat ei pysty valvomaan niitä. Vakiomopolla ei aja kukaan, se on urpon merkki.
      Siinä pitäs olla selkeet säännöt kaikkien tiedossa mitä käy jos palaa viritetyllä ajamisesta. Nyt niitä ei tunnu tietävän kukaan. Eikö se ole 45Km/h se laillinen raja? Jos menee 60, mitä tulee? MIstä nopeudesta se sakko tulee?

      • Mobooo

        Toivotaan että evoluution korjaa omansa.

        Jos mopo kulkee yli sen 45 km/h se luokitellaan jo kevytmoottoripyöräksi. Tietysti jos se nyt aavistuksen verran enemmän kulkee niin on ihan poliisin käsissä että viekö asian eteenpäin. Varmaankin jos se alkaa yli 50 km/h ottamaan, niin luultavasti ei enää puheella selviä ja tulee sakkoa monestakin asiasta. Jos kyse on ihan perusmoposta eikä kuskilla ole vähintään kevarikorttia katsotaan että siinä ei ole asianmukaista vakuutusta, sitä ei ole katsastettu ja kuljettaja ajaa ilman ajo-oikeutta. Lisäksi tulee ajoneuvovero maksettavaksi


      • eptrogyr¨åptolh¨åprd
        Mobooo kirjoitti:

        Toivotaan että evoluution korjaa omansa.

        Jos mopo kulkee yli sen 45 km/h se luokitellaan jo kevytmoottoripyöräksi. Tietysti jos se nyt aavistuksen verran enemmän kulkee niin on ihan poliisin käsissä että viekö asian eteenpäin. Varmaankin jos se alkaa yli 50 km/h ottamaan, niin luultavasti ei enää puheella selviä ja tulee sakkoa monestakin asiasta. Jos kyse on ihan perusmoposta eikä kuskilla ole vähintään kevarikorttia katsotaan että siinä ei ole asianmukaista vakuutusta, sitä ei ole katsastettu ja kuljettaja ajaa ilman ajo-oikeutta. Lisäksi tulee ajoneuvovero maksettavaksi

        65 on se raja että tulee mp verot, ja kortti lähtee (ellei omista mp korttia)

        ja jo 46 nopeudesta voidaan periaatteessa sakottaa mut käytännössä ei


      • tyyräkki
        Mobooo kirjoitti:

        Toivotaan että evoluution korjaa omansa.

        Jos mopo kulkee yli sen 45 km/h se luokitellaan jo kevytmoottoripyöräksi. Tietysti jos se nyt aavistuksen verran enemmän kulkee niin on ihan poliisin käsissä että viekö asian eteenpäin. Varmaankin jos se alkaa yli 50 km/h ottamaan, niin luultavasti ei enää puheella selviä ja tulee sakkoa monestakin asiasta. Jos kyse on ihan perusmoposta eikä kuskilla ole vähintään kevarikorttia katsotaan että siinä ei ole asianmukaista vakuutusta, sitä ei ole katsastettu ja kuljettaja ajaa ilman ajo-oikeutta. Lisäksi tulee ajoneuvovero maksettavaksi

        Korjaa se.. onneksi.

        Itse näin tuon saman lauman hieman aiemmin kaupunkiin päin menossa, suunnilleen samassa kohdassa mitä aloittaja kertoi.

        En voinut kuin ihmetellä, miten ei pennuilla yhtään järki päätä pakota, ehkä ei, jos sitä ei ole.Surutonta ja kuolemaa halveksuvaa touhua. Ei edes halvaantumisen pelko väiky mielessä kun mennään rinnakkain, huudellaan jotain takana istuvalle, jolloin ei mitenkään voi nähdä, mitä edessä tapahtuu. Vauhtia enemmän mitä autoilijat ajavat tuossa paikassa.

        On se vaan niin coolia olla skootterin kyydissä. Jumankekka, mie pelkään jo katsoakin moista. Neidit pikkukengissä ja minihameissa. Siitä kun luiskahtaa, niin vähintään nahkat on rutussa. Pikkuherrat suut vaahdossa vauhdin hurmasta.

        Ihan on siitä vaan kiinni, ennättääkö muut tiellä liikkujat väistää. Harvoin nuo sankarit ovat liikenteessä "oikeassa", joten jos alle tulevat, voi voi.Toisin kuin näyttävät luulevan, kypärä ei säästä ketään, etenkään, jos se ei ole kiinni, ja vaikka olisikin, ei se mikään kuolemattomaksi/loukkaantumattomaksi tekevät taikakalu ole.

        Aikuiset ei voi mitään, niinkö? Onko nämä niitä samoja pentuja, joiten vanhemmat eivät jaksa enää välittää, samoja jotka eivät luokassa pysy paikoillaan, käyvät terapioissa ja syövät Concertaa. Kohta niistä tulee uusia isiä ja äitejä! Kusipäisyys on valitettavasti periytyvää.

        Ihan turha sitten itkeä, jos kolahtaa. Luoja vaan viimein korjaa virheensä.


      • siirakki
        tyyräkki kirjoitti:

        Korjaa se.. onneksi.

        Itse näin tuon saman lauman hieman aiemmin kaupunkiin päin menossa, suunnilleen samassa kohdassa mitä aloittaja kertoi.

        En voinut kuin ihmetellä, miten ei pennuilla yhtään järki päätä pakota, ehkä ei, jos sitä ei ole.Surutonta ja kuolemaa halveksuvaa touhua. Ei edes halvaantumisen pelko väiky mielessä kun mennään rinnakkain, huudellaan jotain takana istuvalle, jolloin ei mitenkään voi nähdä, mitä edessä tapahtuu. Vauhtia enemmän mitä autoilijat ajavat tuossa paikassa.

        On se vaan niin coolia olla skootterin kyydissä. Jumankekka, mie pelkään jo katsoakin moista. Neidit pikkukengissä ja minihameissa. Siitä kun luiskahtaa, niin vähintään nahkat on rutussa. Pikkuherrat suut vaahdossa vauhdin hurmasta.

        Ihan on siitä vaan kiinni, ennättääkö muut tiellä liikkujat väistää. Harvoin nuo sankarit ovat liikenteessä "oikeassa", joten jos alle tulevat, voi voi.Toisin kuin näyttävät luulevan, kypärä ei säästä ketään, etenkään, jos se ei ole kiinni, ja vaikka olisikin, ei se mikään kuolemattomaksi/loukkaantumattomaksi tekevät taikakalu ole.

        Aikuiset ei voi mitään, niinkö? Onko nämä niitä samoja pentuja, joiten vanhemmat eivät jaksa enää välittää, samoja jotka eivät luokassa pysy paikoillaan, käyvät terapioissa ja syövät Concertaa. Kohta niistä tulee uusia isiä ja äitejä! Kusipäisyys on valitettavasti periytyvää.

        Ihan turha sitten itkeä, jos kolahtaa. Luoja vaan viimein korjaa virheensä.

        Tyyräkin kirjoitus oli niin hyvä ja valaiseva myös paikkansa pitävä, että minulla ei ole mitään lisättävää.


    • enska valvoo

      Kunpa nuo poliisit ratsais noita kilpa ajajia kunnolla,on sen ver hulvatonta ja vaarallista menoa joka päivä tuolla liikenteessä!
      Yhtenä päivänä näin hurjaa revittelyä autojen seassa takapyörällä ajaen.
      Vahinko etten ehtinyt saada kuvaa tai rekisteriä ylös.

    • Ärsyyntynyt

      Jokainen ketä ärsyttää ni käypi irrottamas naapurin kakaroitten ja miks ei muittenkin mopoista tulpan. :) Mie oon tehny näin joka paikas missä ruvennu ärsyttää jos mopoi huudatetaa turhaa yms. Ehkä hieman kollektiivinen kosto mut... hetken rauha edes. :)

      • kyrsiintynyt

        nii joo.. ja kohta olet itse syytettyjen penkillä, kun menet toisen omaisuutteen puuttumaan. Ei ihan viksu vaihtoehto tuokaan, etenkään, kun se ei noita puusilmiä hillitse millään tavalla. Jos järki ei tule ajan kanssa, hiekkahoito on aika tehokas noille kaistapäille. Tietysti jonkun asteinen inviliditeettikin rauhoittaa menoa.


      • egjosegoisegesrgersg

        sunlaisilta vandaaleilta pitäs katkoo jalat


      • Mopo Sport Rally

        Pistä sokeria bensatankkiin, ja sitten täytä pakoputki uretaanivaahdolla.
        On siistit äänet.


    • vituttaa nuo mopot

      minä en ainakaan väistä jos tulee risteyksessä vastaan punasia päin! oppikoot kantapään kautta prkl

    • aikuismopoilija78

      itse aikuisena mopoilijana kiroan noita ketkä huutaa että mee tielle ajamaan vaikka mopoilu on pyörätiellä sallittu mikä tarkottaa sitä että mopolla ei saa ajaa autotiellä vaan pitää ajaa pyörätiellä mut sitä ei tunnu moni tietävän,ja ihan vakiolla hiljaisella nelitahtimopolla ajelen et ei pitäs mitää meluhaittaakaan olla

    • Pappa mopoilija
      • aikuismopoilija78

        no tonhan nyt kaikki tietää,sitä tarkotinkin et jos mopoilu on sallittu niin sillon pitää myös ajaa pyörätiellä

        ja kuulemma jotku on huitassu sauvakävelykepillä tai jollain muulla mopoilijaa vaikka on ollu kyltti että mopoilu sallittu ja satun tuntee tän ihmisen ketä huitastiin ni se,pysähty ja soitti poliisit paikalle ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta nousi syyte sauvakävelymummolle ja siinä oli kuulemma se pariskunta aika ihmeissään :),ja toi viipurintien pyörätie on se kaikkein pahin paikka missä näitä valopäitä riittää


    • muutenkin

      Muutenkin, ne sakit leiriytyy riehumaan milloin minnekin leikkikentälle. Sikaillaan, revitetään ja ruovitellaan, tööttäillään pilailumielessä äänimerkillä, pääasia että joku häiriintyy siitä. Olen soittanut joskus poliisille ko. asiasta. Suhtautuminen heillä on flegmattista, lähes halveksivaa. Poliisi totesi kerrankin: "näähän on lapsia.." Jumalauta!
      Ei kai ne aikuisia ole jos ne tollasta tekee, sellanen muodin mukanen superystävällinen puhuttelu, kehottelu.. jossa tenavat väitti yhteen ääneen "emme myö, ne toiset jo lähti"..ja jeparit lähti muodikkaasti kätä nostellen siitä.
      Puoli tuntia ja saatana sama ralli päällä. Kukaa ei ottanut mitään rekkareita ylös, nimiä tms. vittu tätä leväperäisyyttä!
      Tuo on totta, että myös concerta-jengi ajaa mopoilla, virittelee ja on aivan helvetin paljon vailla valvontaa. Jos ihmiset seurais niitä koulussa, tai sen ajan kun siellä pidetään, ei tulis mieleenkään päästää niitä liikenteeseen. Yöt ne kattoo jotain Travis Pastranaa joka hyppi kanjonin yli crissipyörällä, viikonloput "yöpyy" kaverilla, eli ABC.lla, energiajuomaa menee 5 litraa viikossa. Sitten vedetään roppia lääkärin määräyksestä, välillä mopoillaan iskän virittämällä mopolla.
      Lastensuojelu ja sossut, aivan munatonta jengiä. Hommia pompotellaan toiselta toiselle, ymmärretään, odotetaan että jotain satuu.Miksei kukaan tee mitään konkreettista? Sellasta kummallista hyssyttelyä, auvoista hymistelyä, paskanhajuista meininkiä.
      Ja joo, jos meet vaikka repäseen joltain loputtomkiin tööttäilijältä leikkipuistossa piuhat irti mopon töötistä, oot itse oikeudessa, ja syytelistaa riittä.
      Tää on fakta.

      • Yhteisvastuu

        Tähänkin vs.kyläpoliisi-meininki. Se vaatis vanhemmilta järkeä, jonkinlaista yhtä pitämiostä, että iha sopis että meid'n nassikka ei viritä sitä mopoa. Mut puupäitä riittää: "meillä tehdään nin meillä tehdän ,turpa kii, pidä huoli vaan omastas", Tähän samaan törmää vaikka kiusaamisessa, se lähtee vanhemmista, jos on urpo, on urpo.
        Isommat tunukset noihin kullanmurujen vehkeisiin , REKkARIT, ja ilmoituksia kehiin, tarkistuksia ja laakista poikki: palaa kerran ja ei enää ajella sitten.
        Poliisien toiminta on joskus todella löysää, on tullut nähtyä.
        Enemmän pitä olla vanhempiin yhteydessä, ja vaatia!!! Samoin vastuutua, että se kapakassa istuksija saisi jotain konkreettista palautetta siitä mitä pentu tekee ilman mitään valvontaa.
        Lopulta se on silti poliitikoista kiini, ei osata tehdä päätöksiä.


    • pärrytttttttt

      Yks mikä näissä saatanan mopopelleissä ärsyttää on se kun ne roikkuu niillä viritetyillä paskoilla aivan takapuskurissa kiinni. Yks päivä tuli mopomiehelle vähän kiire kun tempasin äkkijarrutuksen jostain 65 kmh vauhdista. Tais mennä poitsulla kalsarit vaihtoon kun sai sen helvetinmoisen sätkyttelyn jälkeen kurvattua sinne linjaautopysäkille eikä pakettiauton persiseen. Samaa metodia aion käyttää jatkossakin.

      • pimpelipompeli99

        tohon perässäroikkumiseen on selityksenä se että 2 pyöräsen perässä näkee paremmin eteen ku istutaan korkeemmalla ku autossa,samal taval ku pakettiauto ja rekkakuskitkin ajaa perässä kiinni,mutta ärsyttävää se on


      • tyyräkki
        pimpelipompeli99 kirjoitti:

        tohon perässäroikkumiseen on selityksenä se että 2 pyöräsen perässä näkee paremmin eteen ku istutaan korkeemmalla ku autossa,samal taval ku pakettiauto ja rekkakuskitkin ajaa perässä kiinni,mutta ärsyttävää se on

        Enemmin kuin ärsyttävää, niin se on vaarallista. Pitäisi tajuta, että jos ei läheltä näe eteensä, on liian lähellä, pitää jättää välimatkaa sen verran, että näkee.

        On sanonta, että tieliikenteessä pitää vauhdin olla sellainen, että pystyy tarvittaessa tien näkyvällä osuudella pysäyttämään laitteensa. Jos mopolla ja edessä ajavalla on välimatkaa alle metri ja vauhtia sen minkä laite kulkee, ei mitenkään voi laitettaan hallita.

        Asiaa voi pohtia, jos kykenee, että sen edessä ajavan auton edessä saattaa tapahtua jotain yllättävää ja arvaamatonta, jota ei kukaan, ei edellä ajava eikä siinä mopon sarvissa ennalta edes aavista; voi joutua syystä tai toisesta jarruttamaan äkkiä, ja silloin se takana roikkunut mopoilija on välittömästi takaluukun päällä. Ei mahda mitään. Itse esimerkiksi annan suojatien reunassa tien ylipyrkiville mahdollisuuden mennä, kun liikennesäännöissä niin sanotaan. Se että joku puusilmä ajaa takapuskurissa kiinni,tekee tilanteesta todella vaarallisen.
        Jokainen voi kuvitella vaaratilanteita lisää, minusta nämä ovat jo riittävän pelottavia. Juu, naurakaa vaan pennut,te ette ole kuolemattomia, teissäkin elää pelko, itsesuojeluvaisto, vaikkette sitä kunnioitakaan. Ja epistolan lopuksi: tyhmyydestä sakotetaan, vieläkin.


    • Ent. rattaanvaihtaja

      Mahtaskohan tässä vanhempien ja poliisien lepsuilussa olla millään tavalla motiivina se, että itsekin tehtiin samassa iässä samalla tavalla. Siihen aikaan vaan ei saanut mopoista yhtä helpolla samanlaisia suorituskykyjä irti. En halua todellakaan puolustella tätä tosi hulvatonta menoa muulla, kuin että näillä nuorilla on hiukka nopeampi reaktiokyky meihin kaikkitietäviin kalkkiksiin verrattuna. Muuten on vaikeaa keksiä syytä siihen, miksi näitä kolareita ei tapahdu useammin.

      • Muta kun se..

        Ei ole vain niistä kiinni. Esim. iäkkäämmät autpoilijat tai liikentesssä liikkujat voi tehdä jotain hätäistä tollsen kaahauksen johdosta. jas muutenkin: häiriökäyttäytymiset sun mut, ei nissä oo mitään ppuolustamista..
        Ykskin kunnon onettomuus riittää pitkäksi aikaa hävikiksi..turhaski jutuksi..ja se on tulossa, jos ei tänään nin se tulee silti tolla menolla.


    • siperia opettais

      Jos kriminaalit pennut voisi laittaa kesäksi jonnekin Suursaimaan saareen, kuten lampaat ennen. Rylläisivät siellä, ei häiritsisi kuin lähi luodon lokkeja, niin kauan kuin bensaa tankeissa riittäisi. Sitten saisivat miettiä,mistä ja miten sapuskaa, kun lähimpään mäkkäriin on matkaa enemmän kuin mieli ymmärtää. Alkutalvesta elossa selvinneet kakarat voisi yrittää jäitä pitkin takaisin paluuta.

      No mutta eihän meidän ingariittaa eikä pikkuteemua voi tuolleen kohdella, niitähän pitää pitää kuin kukkaa kämmenellä. Ja meidän lissu on isin pikku prinsessa, jolle pitää antaa kaikkein parasta vaikkei siihen oikeasti ole varaakaan. Pitäähän se nyt jollain korvata, että otti eron sen äidistä ja jätti kasvamaan keskenään äitinsä kanssa.

      • ostetaan keltainen

        ..skootteri. takapaksiin mahtuu siiderit , tupakat ja kortsut.


      • 16+16
        ostetaan keltainen kirjoitti:

        ..skootteri. takapaksiin mahtuu siiderit , tupakat ja kortsut.

        se on hyvä et mopopojat on oppinu käyttämää kortsua toisia peppuun vedellessä ja siideriä lipitellessä


    • hömmp

      Noooh, eiköhän jokanen niistä opi siin vaihees ku sattuu. Ja paremmin oppii vielä jos sattuu toiselle pahasti. Puhuen omalla kokemuksella. Tai no ite ajanu autolla joskus juuri kortin saaneena iha reikä päässä ja sitten yhtenä kauniina päivänä lähti lapasesta ja kaveril oli enkeli matkas ku oli järettömän pienest kiinne etten sitä tappanu, ni onpahan tullu ajettua ihan asiallisesti siitä päiväst lähtien.
      Mut mitää järkee ei oo puollustella niitten häiriökäytöstä kyllä. Iha järetöntä ku sotkevat puistot ja pitävät meinkin naapurustos hirveetä meteliä vissii iha tahallaan, yritä siinä sitten lapsia nukuttaa.
      Ihmetyttää miks ei poliisit puutu tohon toimintaan sen suuremmin, ku ohan kuitenkin kyseessä kaikkien tiellä liikkujien turvallisuus.

    • goodhoprit

      Kyl mää sanon noist mopoilijoist sen verran, et jotain käytöstä pitää olla liikenteessä.Pahimmiksi mopoilijoiksi luokittelen mopoilijat jotka kurvaavat ihan helvetin äänekkäissä masiinoissa. Meinaa korvat mennä jos pärrää ohi mopo jossa on niin sanottu tehoputki joka antaa nopeutta noin 30% enemmän kuin vakiomopo.Sit on myös mopoilijoita jotka pitävät turvavälin, noudattavat liikennesääntöjä, katsovat oikeaan ja vasempaan etc etc.Ei kaikki mopoilijat ole
      niin sanottuja huligaaneja tai rauhanrikkojia mut järki käteen ja raitille se sanon.

      • Tuo on totta myös

        On niitä kunnon mopoilijoitakin, tai siis niitä jotka osaa olla ihmisiksi paikassa kuin paikassa.


      • hyvä kommentti

        ..goodhoprit.. Totta, on niitä kunnollisiakn, mut ne kuisipäät pilaa kaikkien maineen


      • hope goodpritt
        hyvä kommentti kirjoitti:

        ..goodhoprit.. Totta, on niitä kunnollisiakn, mut ne kuisipäät pilaa kaikkien maineen

        Goodhoprit on oikeassa..ei pidä kaikkia leimata. Se olis tärkeetä ihmisten tajuta.


      • goodhoprit
        hyvä kommentti kirjoitti:

        ..goodhoprit.. Totta, on niitä kunnollisiakn, mut ne kuisipäät pilaa kaikkien maineen

        Tosi kuin vesi ajaisivat kunnolla vaan siel liikenteessä eikä mitään sika liikkeitä


    • näkijä silmin

      Tuolla Kuormaajankadulla, siinä YIT:n pihassa ja siinä kadulla nämä apinat pyörivät niiden mopojensa kanssa.
      Yksi ilta oli yksi apina jäädä alle, kun siitä kurvasi etupyörä ylhäällä matkantekoon eteeni. Onneksi osasin varautua tilanteeseen, sillä hetken kuluttua etupyörä maahan, ja samantien käännös vasemmalle kadun poikki. Ellen olisi osannut varautua tilanteeseen, niin se apina olisi ollut ns. entinen, eli alle olisi jäänyt.
      Ihmetyttää, että näillä vanhemmilla riittää rahaa noihin mopoihin ja niiden virittelyyn, mutta sitten muista asioista aina valittavat, mitän kallista kaikki on.
      Samoin nämä mönkijät. Kuka sellaista oikeasti tarvitsee? Tuolla sivummalla kaupungista niillä ajellaan mielettömästi yleisillä teillä, vaikka mönkijät eivät ole rekisteröity tieliikennekäyttöön.

      • Pappa Tunturi

        Tänään oli hieno meininki kun oli 47 kpl vanhaa tunturia matkalla Taavetista Lappeenrannan satamaan. Paljon hymyileviä kasvoja matkalla.


      • solifer vs 50
        Pappa Tunturi kirjoitti:

        Tänään oli hieno meininki kun oli 47 kpl vanhaa tunturia matkalla Taavetista Lappeenrannan satamaan. Paljon hymyileviä kasvoja matkalla.

        Minäkin huomasin ne mopot olivat hyvin tyylikkäitä eikä niitä oltu viritelty, niissä on sitä mitä ei ole näissä nykyisissä mopoissa.


      • aapiskukko12345
        Pappa Tunturi kirjoitti:

        Tänään oli hieno meininki kun oli 47 kpl vanhaa tunturia matkalla Taavetista Lappeenrannan satamaan. Paljon hymyileviä kasvoja matkalla.

        mutta käry oli sanoinkuvaamaton toisin kun näissä nykyaikaisissa nelitahtisissa ja tuorevoitelulla varustetuissa 2tahtimopoissa


    • jeap 11

      Näin!

    • Joko?

      Oli kolahtanu nyt jossain satamasa..lanssit sun muut paikalla.

      • goodhoprit

        Kyllä oli tärähtänyt mut nyt oli skootteri tytöt asialla että näin nyt.


    • pahempia

      Ne on vileä pahempia..ei mitään otetta siiihen räpättimeen,

    • tietukkeen kulj.

      Itse mopoilijana olen sitä mieltä, että mopojen tulisi laillisesti kulkea se 60km/h mihin ne on suunniteltu. Liikenteessä ajetaan sääntöjen mukaan mutta valitettavasti eräät idiootit pilaavat mopoilijoiden maineen ajamalla viritetyillä mopoilla taajamassa reilua ylinopeutta välittämättä muista! On niitäkin jotka ajavat liikennesääntöjen ja rajoitusten mukaan vaikka onkin viritetty mopo alla, etuna viritetyissä on se ettei tule niin paljoa vaarallisia ohituksia tms.
      Valittajien ja nopeuden noston vastustajien pitäisi itse ensin ajella vuosi mopolla ja sanoa sitten kumpi onkaan vaarallisempaa, ajaa liikennevirran mukana laillisesti vai madella tientukkona ja pelätä että auto ajaa päälle kun ohittaa läheltä!
      Ja rangaistukset voisivat olla silloin kovempia, laillisesti 60km/h, sen yli mennessä sakkoja ja 65 kevariraja jonka rangaistuksia voisi koventaa entisestään, ehkä tämä rajoittaisi virittämistä paremmin.

      Anteeksi jos aiheutin jollekkin vittuuntuneisuutta, tämä on vain oma mielipiteeni asiasta! Sanokoon muut mitä haluaa.

    • marianne_25

      Ajan itse aikuisiällä skootterilla ja haluan nyt puolustaa myös mopoilijoitakin.. Kun skootterilla ajetaan autotiellä, mikä on joskus pakko, niin autoilijatkin voisi miettiä missä mennä skootterin ohi ja kuinka läheltä. Skootterilla ei kuitenkaan aivan reunaan voi mennä ajamaan, muuten lähtee rengas luisuun.
      Ja pyörätielä ajamisesta sen verran, että siellä on vain joskus ajettava. Koulussa minulle ainakin opetettiin että kävele reunassa, että pääsee muutkin ohi. Yleensä on vallattu koko jalkakäytävän leveys ja sitten kun yrittää mennä skootterilla ohi, ihmiset suuttuu ja käyvät huutamaan.
      Nämä oli vain esimerkkejä..
      Että on sitä muissakin vika kuin mopoilijoissa..

      • skootterimamma

        Sama juttu. Ajelen aikuisiällä skootterilla välillä työmatkoja. Ei ne autoiljatkaan aina niin hyvin toimi. Usein vilkkua ei käytetä. Ja autoilijat ne myös roikkuvat perseessä eivätkä noudata liikennesääntöjä silloin kun pyöräilen. Olen joskus tasavertainen mutta hengestä pääsee jos luottaa omaan etuajo-oikeuteen.
        En puolusta tuota "huligaanilaumaa", mutta pitäisi muistaa että itsekin oltu nuoria. Vai eikö ollu mopoa? Olen naisihminen joten ajelen varmasti rauhallisemmin kuin 15v poika. Ei kuitenkaan yleistetä. Menkää venäjälle autoilemaan niin tää on pientä :) eikä ihan viipuriin


    • nomes

      katellu näitä kirjotiuksia! mopo on mopo pojat pärää ja friidyyd flykääää sillein ku enne vanhaa---- vai eikö? koneet on muuttunutu minäkii ylitte 60v tehtiii just kaikki pahat mist enite saatii kiksejä. tämämääää on tosi ku vesi vaiko kossu?

    • turku.mies

      Hetikö perskele saan rahaa ostan hayabysan laitan siihen turbon ja modaan sen kunno kyttä magneetiks en rekisteröi sitä maalautan sen kokonaan mustaks laitan täysin mustat ajovarusteeks ja alan suomen "Ghost Rideriks" Ruotsalaisen kaverini esimerkki (;

      http://www.youtube.com/watch?v=E_PsCFj9bDw&feature=related

    • pentusaa terrorisoid

      Näillä on joku terrorisointioikeus ja poliisit löperöitä.

      Lisätään edellisiin vielä se että nämä mopot ovat laittoman äänekkäitä, ne ylittävät usein sallitut desibelit.
      Poliisit ei välitä siitä että nämä terorisoi ihmisiä tahallaan ja tarkoitushakuisesti, onko nämä jotain poliisien poikia vai mitä ???

      Koska asiat ei tunnu korjautuvan poliisien taholta, rekkarit ylös ja haaste käräjäoikeuteen,kyllä siellä 16 vuotiaallekin lakia luetaan ja varsinkin vanhemmille, syita löytyy.

    • timonmbk

      kyl kelpaa ajella pitkin kaupunkia kilvettömällä hussella hytti pystys

    • Iskä,..,

      Mikä on maahantuojan vastuu, kun mopo kulkee,kaupasta ostettuna, 70km/h alamäessä ja 55km/h suoralla. Ei riitä poliisin tokaisu, että kuljettaja vastaa moposta, kun taitoa on vain ajaa, eikä koulutus ole mekaanikon koulutus. Nostan nimittäin sellaisen metelin,. että kuuluu, jos joku räppää virityksestä sakot, kun sitä ei ole tehty. Ylinopeudesta sakot saa antaa, koska liikenne vaatii vastuuta kaikilta, myös skootteristeilta.

      • dsfgdsfgsdfgsdg

        variaattorivetoset vehkeet menee aina alamäessä lujempaa mitä muute,ja mittariki näyttää usein reilusti liikaa, oikeet lukemat varmaa 60 ja 50


      • exmopedisti

        "Mopo kulkee", ihan kuin siinä olisi vain kaksi nopeusasetusta; 0 ja 100%.
        Kaasukahvassa on myös ääretön määrä niitä väliasentoja, joilla nopeuden voi sovittaa rajoituksen ja järkevyyden mukaan.

        Käytännössähän nuo reikäpäät ajavat aina hana auki. Ainakin Karhuvuoren ongelmanuoret, mutta eiköhän niitä riitä muihinkin kaupunginosiin.


      • mopedisti17
        exmopedisti kirjoitti:

        "Mopo kulkee", ihan kuin siinä olisi vain kaksi nopeusasetusta; 0 ja 100%.
        Kaasukahvassa on myös ääretön määrä niitä väliasentoja, joilla nopeuden voi sovittaa rajoituksen ja järkevyyden mukaan.

        Käytännössähän nuo reikäpäät ajavat aina hana auki. Ainakin Karhuvuoren ongelmanuoret, mutta eiköhän niitä riitä muihinkin kaupunginosiin.

        Niinhän tuo valitettavasti menee, ei sillä ole väliä kulkeeko 40 vai 80, kaasu on olemassa ja sen mukaisesti myös tilannenopeudet...

        Ja näille ketjun mopoilijoiden haukkujille tiedoksi: KAIKKI EIVÄT OLE MOKOMIA IDIOOTTEJA, vaikka mopo kulkee 60-70km/h, se ei tarkoita että sillä niin kovaa ajettaisiin? Ihan hyvin voisi suurimman nopeuden nostaa kuuteenkymppiin, ja samalla koventaa rangaistuksia ylinopeuksista ja piittaamattomasta ajosta mopoille.


    • mopaz

      Mites se kun aikusväki huutaa kerrostalon alla baarista tullessaan? :) Ei sekään ihan mitään mukavaa kuunneltavaa ole.

    • konstit on monet

      Jauhosokeripaketti autoon, jos mopon tankki tupsahtaa liian lähelle häiriköimaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe