Kela

Tyttäreni on muuttanut erilleen minusta kun hän oli alaikäinen ihan omilleen opiskelemaan toiseen paikkakuntaan, kela kuitenkin laskee hänet ruokakuntaan koska on alaikäinen. Nyt kun hän on jo täyttänyt 18 kela ei ota häntä pois ja pelkään että joudun maksamaan takaisin koska tyttärelläni on tuloja (n.1300e/kk) mutta toisaalta hän elättää juuri ja juuri itsensä. mitä tehdä? kellään kokemuksia?:(
797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kela tarvitsisi jonkin dokumentin jossa ilmenee että tyttärellä on oma osoite. Olen joskus joutunut kelaan todistamaan että asunnossani ei asu muita (vanhoja asukkaita) mutta paperin saatuaan ovat tyytyväisiä. Jos asut taloyhtiössä, saat isännöitsijältä talonkirjaotteen jossa selviää kaikki asukkaat.

Helpointa kun käyt paikan päällä kelassa juttelemassa, monet asiat silloin helpompia.

Äänestä

He tietävät että hän asuu toisella paikkakunnalla. Kaikki kirjat siirretty pois. He haluavat työsopimuksen hänen mutta en ymmärrä miksi ,hänkuuluu toisen paikkakunnan kelaan ja sieltä he laskuttavat jos hän tienaa yli. Tyttäreni ei ole kertonut ansaitsevansa koska 18- vuotiaalla onoikeu solla kertomatta vanhemmilleen koska rahat eivät kuulu minulle. Mitä he oikeen haluavat? Vai ihan tahalteenpitkittävät että joudun maksamaan?

Äänestä

Mutta jos sinulla on talonkirjaote isännöitsijältä josta ilmenee ettei asunnossasi asu muita? Silloin kelalla ei ole mahdollisuutta väittää muuta. En ymmärrä minkä takia välillä oikeasti tuntuu siltä että kelan tehtävä on vain juoksuttaa ja kiusata..
Ei sinun kuulu toimittaa mitään tyttäresi papereita kelaan, ne eivät kuulu sinulle.

Äänestä

Vanhemmilla on VASTUU elättää lapsensa 22-vuotiaiksi saakka (kun opiskelee). Itse olen kokenut ja nälkää nähnyt kun 16-vuotiaana pois kotoa muutin opiskelemaan.

Äänestä
  • Vanhemmilla on vastuu elättää alaikäinen tai opiskeleva nuori JOS hänellä ei ole omia tuloja, joilla elättää itsensä. Minäkin olen nälkää nähnyt, kun kotoa muutin 17-vuotiaana, mutta aika vaikea se on vanhemmilta mennä vaatimaan elatusta, kun kotoa on jo lähtenyt. No, selvitty on.

    Äänestä

Mutta eipä ollu töitä, opiskelin täysaikaisesti, isällä firma konkurssissa, sossusta/kelasta ei mitään... ja sossu olis auttanu vain jos olisi isä ollu velkajärjestelyssä. Isot pinot paperia vein että ettekö nyt tajua että ei niillä ole rahaa ja velikin alaikäinen, mut ei. 200mk kuussa tais olla maksimi sillon.

Äänestä

Kyllä se on niin, että 15 vuotiaana kakarat töihin!!! Ei kukaan maksele tuon ikäsille mitään!

Koulut kesken ja töihin, aina sitä jostain katujen lakaisijaa tai koiranulkoiluttajaa tarvitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruokajäsenmäärä kirjoitti:

Tyttäreni on muuttanut erilleen minusta kun hän oli alaikäinen ihan omilleen opiskelemaan toiseen paikkakuntaan, kela kuitenkin laskee hänet ruokakuntaan koska on alaikäinen. Nyt kun hän on jo täyttänyt 18 kela ei ota häntä pois ja pelkään että joudun maksamaan takaisin koska tyttärelläni on tuloja (n.1300e/kk) mutta toisaalta hän elättää juuri ja juuri itsensä. mitä tehdä? kellään kokemuksia?:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu