Kaarle Kustaan pukeutuminen huvitti - "Kuin roskasäkkejä"

Itsekin jo huomasi

Sää ei suosinut kuninkaallista perhettä Victorian 34-vuotissynttäreillä.
Kaatosateessa juhlinut kruununprinsessa kertoi arvostavansa sitä, että niin monet saapuivat paikalle sateesta huolimatta.

Suuri osa paikalle saapuneesta yleisöstä piiloutui sadetakkien ja sateenvarjojen alle, mutta kuningasperhettä kaatosade ei tuntunut häiritsevän.

Perheen ainoa mustaa sadeponchoa käyttänyt oli kuningas. Näky aiheutti Victoriassa ja Madeleinessa valtavan naurukohtauksen.

- Muu perhe ei luultavasti halunnut käyttää ponchojaan, sillä ne olivat älyttömän rumia, kuin roskasäkkejä, kertoi hoviekspertti Roger Lundgren Aftonbladet-lehdelle.

Hänen mukaansa Victorian syntymäpäivänä ei ole satanut lähes koskaan, joten kuningasperhe ja muut järjestäjät olivat laskeneet hyvän sään varaan.

Lundgrenin mielestä kuninkaan päälle olisi kuitenkin pitänyt löytyä tyylikkäämpi sadesuoja kuin "roskasäkki". Kuninkaan "roskasäkin" näet täältä (Aftonbladet).

Järjestäjän mukaan Victorian syntymäpäivänä ei ole satanut 33 vuoteen.

- Sateesta huolimatta niin kuningasperheellä kuin yleisölläkin oli hauskaa. Onneksi kuningas osaa nauraa itselleen.
IS

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        277
        17834
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        24
        5701
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        124
        2651
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        2178
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1800
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1051
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        976
      8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        950
      9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        948
      Aihe