Miksi nuoret naiset palvelualoilla ovat niin vitun tyhmiä?

dfjhdjgdkj

Alkaa vituttaa noi esim. kauppakeskuksissa palvelualoilla työskentelevät ihmiset ja etenkin nuoret naiset, joilla ei näyttäisi olevan mitään ammattitaitoa tai ylipäätänsäkään mitään järkeä päässä, vaikka he kuinka yrittävät tehdä töitä kuin ohjelmoidut robotit. Esimerkiksi vähän aikaa sitten ollessani Cittarissa asioimassa ja kun laitan ostoksia liukuhihnalle, kassaneiti täräyttää "ovatko nämä täältä ostettuja?" Tai esim. he tulevat kysymään papereita jos käyt ostamassa tupakkaa armeija-vaatteet päällä ja kysyvät vielä 2min päästä uudestaan jos menet samalla pelaamaan pelikonetta. Kerran satuin olemaan myös Fenniassa tyhjä muovipullo mukana, kassan huutaessa "Omia juomia ei juoda ravintolassa!" Tai sitten he vain ovat erittäin vittumaisilta, huutavat ettei kaupassa saa kuvata vaikka saisi, et saa istua kauppakeskuksen yleisille paikoille pakkaamaan reppuasi puoleksi minuutiksi tai et voi marssia parturiin puolta minuuttia ennen sen avaamista jos sinulle on varattu parturiaika juuri avaamishetkeksi. Ja monesti he eivät osaa antaa oikeaa summaa rahaa takaisin, varmaan tämänkin vuoden aikana kassa on antanut varmaan yli 20 kertaa väärän summan takaisin! Ja aina kyseessä on ollut joku nuori nainen!

Miksi näitä tällaisia tyhmiä akkoja edes palkataan jonnekin kauppakeskuksiin töihin? Tyhmä tyhmän palkkaa.. Olisi kiva nähdä näiden kassojen työhaastattelijat. Säälitäänkö heitä jotenkin antamalla jollekin perseennuoleskelijalle paska työpaikka, joka kelpaa vakituiseksi vain luuserille ja joita älykkäämmät yksilöt eivät ehkä kelpuuta vai vituttaako heitä joku kassatyö niin paljon, että se pitää purkaa asiakkaisiin? Vai myydäänkö niitä tuotteita hyvällä ulkonäöllä, jos ei järjellä? Ja ettei femakot pillastu niin voin kyllä sanoa, etten kyllä ole mikään seksisti, kaikki nämä tarinat mitä sanoin on 100% faktaa.

31

1363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhjhfghgf

      Ei olis ensimmäinen kerta kun pikkuveli lainaa isoveljen armeijakamppeita ja yrittää ostaa ikarajavalvottuja tuotteita. Henkilöiltä, jotka vaikuttavat alle 23-vuotialta kysytään paperit. Omaan silmään monet armeijapojat eivät vaikuta niin vanhoilta.

      • hehhehehee

        Jos isoveli antaa lainaa omia inttivaatteitaan niin miksi hän ei samantien menisi ostamaan hänelle tupakkaa? Kai sitä on nyt helpompiakin keinoja alaikäsen saada röökiä.. Eriasia on jos henkilö näyttää (huom) selvästi alaikäiseltä, tyyliin 15v.. Tiesin, että joku tulee tuosta valittamaan.. Osuiko kritiikkini kenties juuri sinuun? :) Eikä tuo edes ollut se pelkkä pointti vaan se, että myyjä kysyy samalla kerralla toistamiseen papereita kun menen pelaamaan pelikonetta, vaikka olin ne jo 1-2minuuttia sitten näyttänyt..

        No koitappa löytää vielä perustelut noihin muihinkin kohtiin niin ehkä voin hiukan muuttaa käsitystäni nuorista naismyyjistä..

      • asdasdasdasdasd
        hehhehehee kirjoitti:

        joittenkin kauppojen ohjeistus on se että paperit kysytään aina, vaikka sama henkilö tulisi kassalle hetkeä myöhemmin, sillä se näyttää muiden asiakkaiden silmään huonolta jos ikärajoja ei valvota... tiedän ehkä rasittavaa, mutta se on heidän työtä. Jos parturinliike avataan tasalta niin se avataan tasalta... hra. maailmannapa ei voi marssia sinne aikaisemmin, liikkeiden avaamis ja sulkemis aikojakin koskevat säännökset ja niihin ei tehdä poikkeuksia (et taida itsekkään olla ihan kirkkaimmalla lampulla varustettu). Julkisilla paikoilla kuvaaminen on sallittu, Kaupat ja liikkeet eivät ole julkisia paikkoja, siksi ne "vittumaiset ämmät" huutavat että ei saa kuvata...
        Sulla taitaa olla jonkin asteisia itsetunto ongelmia kun olet ottanut kaiken noin henkilökohtaisesti, suosittelen hankkimaan ammattiapua niin helpottuu tuo kaupassa asioiminenkin huomattavasti.

    • ...

      - Cittarissa olet ilmeisesti törmännyt tyhmään myyjään :)

      - Ehkä isoveli on vain kääntynyt kotona vaihtamassa vaatteet ja lähtenyt omiin menoihinsa tai ei halua ostaa alaikäiselle... Ja tosiaan laki määrää kysymään papereita kaikilta niiltä, jotka vaikuttavat alle 23-vuotialta. Jos myyt alaikäiselle ja jäät kiinni, saat henkilökohtaisesti sakkoja ja kauppa voi menettää kyseisen tuoteryhmän myyntiluvan määräajaksi. Joten parempi kysyä niitä papereita kuin katua.

      - Siinä kassalla ollessa ei pysty millään pitämään kirjaa siitä keneltä kaikilta on kysynyt henkkareita mihinkin tuotteeseen jos on hirveä ryysis ja iso kasa samanikäistä porukkaa, jotka tuppaavat vielä pukeutumaan saamaan tyyliin.

      - Miksi pitää raahata tyhjä muovipullo mukaan ravintolaan? Laita vaikka kassiin piiloon tai käy palauttamassa se kauppaan tai jätä pullonkerääjälle. Vesipullosta ei välttämättä huomaa onko siellä vettä/viinaa, koska aine on "läpinäkyvää", varsinkin jos on pimeää.

      - Kaikissa kaupoissa ei tosiaan saa kuvata ilman lupaa. Kaupat ovat yksityisaluita, ja jos siellä halutaan kuvata, niin sitten pitää olla lupa. (Kauppakeskuksessa kai eri asia)

      - Jos saat väärin rahaa takaisin, voit siitä ystävällisesti huomattaa, niin tilanne tarkistetaan. Tai voit maksaa kortilla, niin ei tarvi valittaa et saisit väärin takasin rahaa.

      • fhsdgfhsdfgs

        1. Kyse ei ollutkaan nyt asian pyörittelystä "Jos veli on vaihtanut vaatteet ja ne ovat juuri sattumalta sopivan kokoiset voi alaikäinen mennä ostamaan hänen inttivaatteissaan tupakkaa" vaan asian melko pienestä tod.näköisyydestä. Yhtä todennäköistä minusta on kysyä kaikilta alle 23v. näyttäviltä tupakkaa ja myydä vahingossa alaikäiselle. Esimerkkinä: Minulla on eräs kaveri, joka on jo 16-vuotiaasta asti pystynyt ostamaan jopa väkeviä juomia alkosta, koska hän näyttää aivan 25-30-vuotiaalta (ulkomaalainen), eikä häneltä lähes koskaan kysytä papereita. Miksei samantien sitten kaikilta alle 30-v näyttäviltä kysytä papereita? Koettaisiinko se vittuiluksi? Parempi kysyä kuin katua? Tod. näköisyys molemmissa on kuitenkin lähes sama.

        2. Taas tällaista asian pyörittelyä. Voiko ihmisellä todella olla niin lyhyt muisti, jos olet 1-2 minuuttia sitten kysynyt papereita, nähnyt hänen kuvankin henkkareista, ja joka on ainoa kassalta hyvin muistettavissa oleva (armeija-vaatteiden takia) henkilö, et enää minuutin päästä "muistakaan" että kysyit häneltä papereita, jos olet vieläpä sama myyjä? Täyttä myyjän typeryyttä, ei voi muuta sanoa.

        3. Onko sillä nyt edes mitään väliä mitä tavaraa minä ravintolaan sattumalta raahaan mukanani ellei nyt huumeista ym. kielletystä ole kysymys? Samanlainen tavara se muovipullo nyt onkin kuin vaikkapa joku reppu, molemmissa kun säilytetään jotakin. Mutta jos välttämättä haluat tietää, niin olin juuri palauttamassa kyseistä pulloa kauppaan ja matkalla satuin piipahtamaan Fenniassa, eikä minulla mitään laukkua siinä tilanteessa mukana ollutkaan. Silti kassaneiti tulee asiasta valittamaan senkin jälkeen vaikka myöhemmin sanoin hänelle että pullo on täysin tyhjä. Hänestä siis "tyhjä muovipullo" tarkoittaa samaa kuin täysi 0.5 litran Coca-Cola = juotava juoma. Jaa että mitäköhän minä sieltä tyhjästä muovipullosta joisin? Ilmaa? Korkkikin oli kiinni kokoajan joten enhän minä edes ilmaa sieltä pystynyt suuhuni pistämään. Ymmärtäisin toki asian mikäli pullossa olisi jotain nestettä ollut, ja säännöissä lukisi "Omia juomia ei juoda" sijasta "Ei omia juomia ravintolaan". Tällöinhän kiellettäisiin juomien tuonti Fenniaan eikä siellä juomista. Tosin tällöinkin kokisin tilanteen lähinnä ärsyttäväksi vittuiluksi ja pilkunnussimiseksi jos ei sitten silkaksi tyhmyydeksi (joka tosin on yhtä ärsyttävää kuin pilkunnussiminen), kuten 90% kaikissa näissä tapauksissa. Selityksiä kyllä löytyy, mutta vaikka säännöt on olemassa, ei se saisi estää tervettä järjenkäyttöä.

        4. Tässä kohtaa menit kyllä hyvä tyttö nyt täysin metsään. Mistä lähtien kaupat ovat olleet yksityisalueita? Kaupat saavat toki valita asiakkaansa ja häätää häiritsevästi käyttäytyvän asiakkaan, mutta kuvaamista he eivät voi mitenkään kieltää, koska kauppa on julkinen paikka siinä missä joku kauppakeskus tai juna-asema. Tämä liittyy täysin yleiseen sananvapauteen eikä mikään kauppa voi siksi hyppiä sen yli vaikka kuinka kauppojen järjestyssäännöissä lukisi "ei saa kuvata". Julkisen paikan tunnistaa siitä, että sinne on lähes kenellä vain vapaa pääsy. Lähes kaikilla on vapaa pääsy kauppaan joten se on julkinen paikka. Voisin muuten linkittää pari mielenkiintoista videoita liittyen aiheeseen:

        http://www.youtube.com/watch?v=xYwgllzGl9A (huomioikaa taas kassa)
        http://www.youtube.com/watch?v=5thnIQ1SNUM&feature=related

        Että jos jotain Pasi Viherahon videistä on oppinut niin ainakin sen, että kaupassa todella SAA kuvata.

        5. Siis minun pitäisi vain ryhtyä nöyristelemään siksi, koska myyjät eivät toistuvasti osaa antaa oikeaa rahasummaa takaisin? Tuohan jo selvästi osoittaa myyjien ammattitaidon puutteen. Kyllä suurin osa ihmisistä osaa peruslaskutoimitukset, niin kuinka se nyt näillä on niin vaikeaa? Ymmärtäisin, jos tällaisia tapauksia tulisi vain muutama vuodessa, mutta jos niitä tulee lähes 50 kpl vuosittain niin eiköhän se osoita kuinka huolimattomia myyjät ovat, eikä siihen mitkään huonot tekosyyt enää auta. Tosin jos kassa antaa minulle liikaa rahaa takaisin, en minä siitä ainakaan ryhdy huomauttamaan, saavatpahan myyjät kärsiä silkasta typeryydestään, jospa he vaikka joskus ottaisivat itseään niskasta kiinni ja ryhtyisivät oikeasti opettelemaan sitä kertotaulua.

      • Hedonistibotti
        fhsdgfhsdfgs kirjoitti:

        No johan on!
        Olen itse kaupassa työskentelevä nuori nainen, ja voin kertoa että ainakin suurin osa tarinastasi on täyttä skeidaa. Esimerkkejä:
        -meillä miesmyyjät ovat suurena enemmistönä antamassa väärin rahoista takaisin (Kyllä, jokainen kassaero tutkitaan ja ilmoitetaan kys myyjälle) Veikkaanpa, ettei kauppamme tilanne ole täysin tavaton.
        -kaupoissa ei saa kuvata. Kuvaamiseen pitää olla erikseen lupa kauppiaalta. Näin lukee mm työhöntulokansion materiaaleissa jne. Ole hyvä ja ota selvää ennen kuin tulet pätemään.

        Loput kohdat ovat niin hölmöjä etten viitsi edes kommentoida. Ihan kuin miehet muka olisivat jotain älyn jumalia joka iikka. Joo ei todellakaan!

    • Hymyä :))

      Minulla on ainakin henkilökohtaisesti pelkkiä hyviä kokemuksia nuorista myyjistä oli ne sitten miehiä tai naisia :) Minusta ovat aina niin reippaita, hyväntuulisia ja jos nyt sattuu rahan kanssa pikku kömmähdys (tätä käy myös vanhemmilla myyjillä!) niin toki voi ystävällisesti asiasta ilmoittaa ja varmasti asia korjaantuu. Sellainen on mielestäni ihan inhimillinen erhe. Ja todentotta ne paperit tulee kysyä KAIKILTA, jotka näyttävät alle 23v., jotka ostavat alkoholia tai tupakkaa ja se on ihan myyjän velvollisuus.

      Työhönsä kyllästyneen näköisiä on minusta juurikin niissä vanhemmissa naisissa, jotka ovat tyyliin ikänsä istunut kassalla. Aina ei tervehditä - murahdetaan vaan ja toimitaan robotteina. Mutta on toki vanhemmissakin myyjissä paljon ystävällisiä ja pirteitä myyjiä! :)

      Jotenkin tuntuu, että aloittaja on jotenkin häiriintynyt...

    • Zazaxaxa

      Aloittaja, menepä itse asiakaspalveluhommiin vaikka pariksi vuodeksi, niin yllätytkin, kas ne onkin asiakkaat jotka ovat tyhmiä! Ja ilkeitä!

      Ja juuri armeijapukuiselta pitääkin kysyä paperit, sillä ne on kysyttävä kaikilta alle 23-vuotiailta. Kyllä asiakaspalvelutyössä pitää tehdä niin kuin ylemmältä tasolta määrätään, eli ohjeistettuja robotteja ollaan, ei saa alkaa sooloilemaan. Tupakanmyymisestä alaikäiselle saattaa nykyisin saada jopa vankeutta! Ja jymy-ylläripylläri, kaupassa käy muitakin asiakkaita kuin SINÄ! Ei sitä muista keneltä on kysynyt paperit ja vaikka muistaisikin, niin ohjeiden mukaan ne pitää kysyä uudestaan, sillä vieressä voi olla täti joka sitten kirjoittaa palautteen että “teillä ei myyjät tarkista papereita nuorennäköisiltä henkilöiltä”. Itselläni on myös huono kasvomuisti, ehkäpä se tekee minut myös tyhmäksi. Onneksi kuitenkin pärjään elämässä tästä tyhmyydestä huolimatta, ja osaan monia muita asioita joita olen oppinut kun olen koko ikäni opiskellut esim. klassisen musiikin koulutuksen ja pari muuta koulutusta. Tai sitten tyhmyys on katsojan silmissä. Mielestäni aloittaja itse vaikuttaa lapselliselta ja oman navan ympärillä pyörivältä, ei osaa kuvitella miltä toisen asemassa tuntuu, ehkä sellainenkin voisi olla eräänlaista tyhmyyttä. Voin kyllä sanoa että yleensä tuon ikäiset miehet ovat mukavimpia asiakkaita, kohteliaita ja fiksuja! Mutta ap näyttää olevan poikkeus.

      Eikä kaupoissa todellakaan saa kuvata! Enkä varsinkaan tykkää siitä kun v****maiset asiakkaat haluavat kuvata minua videolle, mitä ****** he niille tekevät, laittavat youtubeen vai? Ai näköjään juuri sinne! Voi hirveä, tuo on juuri pahimman laadun työpaikkakiusaaja tuo youtubekuvaaja, mitkä hänen motiivinsa on kiusata muita ihmisiä töissänsä! Onko tuollaisella ihmisellä niin huono itsetunto että pitää väkisin nostattaa itsensä jumalan asemaan vaikka ainoa saavutus on toisten kiusaaminen ja rec-napin painaminen, tulee tosi paha mieli…minulla oli kerran noin paha asiakas vaikka en ollut yhtään mitään tehnyt. Onneksi noin pahoja ihmisiä on kuitenkin harvassa.

      Miksi et itse mene kassalle töihin jos olet kerran niin ylivertainen?

      Itse kun olin sittarissa töissä, niin kaikki kassat olivat yliopisto-opiskelijoita, ja luulen että kaikilla oli esim. ollut laaja matikka. Monet lähtivät opiskeluvuosien jälkeen ihan muihin töihin, esim. opettajiksi.

      En olisi itsekään uskonut ennen kassalle töihinmenoa miten raskasta ja *****maista se työ on. Kokeile itsekin niin osaat sen jälkeen arvostaa toisten ihmisten työpanosta.

      Kassatkin ovat kuitenkin ihmisiä. Joskus sattuu virheitä. Kassalla käy useita satoja ihmisiä, se on liukuhihnatyötä, rasituksesta kipeä käsi voi osua väärään numeroon joskus ja silloin tulee väärä summa takaisinannettavaksi. Myös mieli voi herpaantua välillä, esim. jos tekee väsyneenä tai kipeänä töitä, tai jos vaikka perheenjäsen on juuri samalla hetkellä vakavassa leikkauksessa tai jos perheenjäsen on juuri kuollut. Ei silloin aina pysty keskittymään. Itselleni noita sattuu noin kerran neljässä kuukaudessa. Työ itsessään vaatii mielestäni kovaa huolellisuutta, joten en ole huolissani omasta huolimattomuudestani, sillä eiköhän tuo liene ihan inhimillistä. Koko ajan pitää pitää huolta monesta asiasta, mitä ei ehkä ymmärrä jos ei ole itse tehnyt samaa työtä ikinä.

      Itse jos saan liikaa rahaa takaisin asiakkaana ollessani niin totta kai heti korjaan asian. Miksei sellaista voisi tehdä, siitä tulee vaan hyvä mieli. Täytyy olla aika härski luonne että viitsii laittaa rahat vaan huomauttamatta taskuunsa. Itse opin kertotaulun jo 5 vuotiaana.

      Monien kannattaisi hakeutua vähäksi aikaa asiakaspalveluammattiin, karisisi liika itsekkyys ja ilkeys.

      Ja anteeksi jos vaikutan joskus robotilta, mutta esim. eilen minulla oli töissä kylmälaitteista aiheutuva hirveä keuhkokipu ja kaularauhaset turvonneet niin että kaikki puhuminen sattui hirveästi! Ei siinä tuskissaan voi muuta kuin yrittää juuri ja juuri hieman hymyillä ja sanoa pakollisimmat kuten hei, summa, kiitos, ole hyvä ja kiitos hei. Oli ihan hirveä olo, 9 tunnin päivä ja jatkuva asiakasvirta ja ei voi muuta kuin laskea minuutteja että pääsee kotiin. Se on sellaista se liukuhihnatyö, siinä oikeasti turtuu monesti niin että ei jaksa kuin olla se robotti.

      • sfghdsgf

        "Aloittaja, menepä itse asiakaspalveluhommiin vaikka pariksi vuodeksi, niin yllätytkin, kas ne onkin asiakkaat jotka ovat tyhmiä! Ja ilkeitä!"

        Etkö ole kuullut koskaan sanontaa "asiakas on aina oikeassa?" Tiedätkö yhtään, MIKSI tällainen sanonta on olemassa?

        Voin kertoa, että olen muutaman viikon ollut tämän kaltaisessa työssä
        työharjoittelijana, valitettavasti en tunaroinut kertaakaan yhtä pahasti kuin nämä kaikkitietävät opiskelijahipit joista puhun.. Ja jos asiakkailta saa palautetta, koitetaan siitä ottaa jotakin opikseen, ellei nyt kyse ole sitten jostain vittuilijasta. Ja jos sinulla on sattumalta huono päivä, voit siis purkaa sen kiukun asiakkaihin jos työ on niin vittumaista tai jos asiakkaat ovat sinulle vittumaisia? Hieno logiikka. Niitä asiakkaitahan nyt täytyy kuunnella, jos olet teinipissis ja ryhdyt väittämään asiasta vastaan, saat tod näköisesti vain huonon kuvan itsestäsi ja kaupasta.. Ajattele silloin myös tätä: tuskinpa mikään kauppa pyörii ilman asiakkaita? Siksi asiakkaita ei siis olekaan varaa häätää, ellet ole sitten jossain hypermarketilla töissä.

        "Ja juuri armeijapukuiselta pitääkin kysyä paperit, sillä ne on kysyttävä kaikilta alle 23-vuotiailta. Kyllä asiakaspalvelutyössä pitää tehdä niin kuin ylemmältä tasolta määrätään, eli ohjeistettuja robotteja ollaan, ei saa alkaa sooloilemaan.. ...Ei sitä muista keneltä on kysynyt paperit ja vaikka muistaisikin, niin ohjeiden mukaan ne pitää kysyä uudestaan, sillä vieressä voi olla täti joka sitten kirjoittaa palautteen että..."

        Tarkoittaako terveen järjen käyttö sinusta todella samaa kuin "sooloilu"?

        Edelleen tästä tapauksesta oli vain kyse sen todennäköisyydestä. Yhtä todennäköistä on myydä yli 25v näyttävälle tupakkaa kuin 20v näyttävälle inttivaatteissa. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että KAIKILTA alle 23v näyttäviltä pitäisi olla kysymättä papereita. Ei näitä tapauksia tarvitse ylipäätänsä alkaa analysoimaan juuri siksi että suurin osa niistä on vain yksittäistapauksia (tai jos ei ollut, niin saatiinpahan sitten siihenkin sinulta vastaus, jossa sotket ulkopuolisia mukaan asiaan), ja aika erikoisia sellaisia. En esim. oikein jaksa uskoa esimerkissäni esim. sitä, että myyjän "kasvomuisti" tunnistettavaan henkilöön kestää alle minuutin. Jos nämä tilanteet eivät olisi yksittäistapauksia, en kai minä olisi muuten niistä maininnutkaan.

        "Onneksi kuitenkin pärjään elämässä tästä tyhmyydestä huolimatta, ja osaan monia muita asioita joita olen oppinut kun olen koko ikäni opiskellut esim. klassisen musiikin koulutuksen ja pari muuta koulutusta."

        Hehheh, tiedätkö miksi suurin osa naisista pärjää elämässsä riippumatta siitä, kuinka älykkäitä he ovat? Koska he omaavat pimpin, ja sillähän tunnetusti elämässä pärjää. Miehet tekevät mitä vaan saadakseen sitä, uhraavat vaikka koko elämänsä hemmotellakseen naista saadakseen sitä, mutta ompahan heillä pillunsaanti ainakin turvattu koko elämäksi. Ja useimmat naiset eivät näitä todellisia motiiveja edes tajua. Onneksi sentään olet itsekriittinen, jos kerta osaat luokitella itsesi tyhmäksi (jos nyt oletetaan, ettei tuo ollut sarkasmia?)

        Aika viileitä opiskeluaiheita sulla. Itse olen lähinnä sitä mieltä, että taitelijat ym. ovat lähinnä yhteiskunnalle turhia haaveilijoita, jotka pitäisi heittää veneen yli ensimmäisten joukossa, mikäli yhteiskunnassa alkaisi olla jotain vikaa.. Taiteilijat eivät nimittäin ylläpidä mitään elämälle tai yhteiskunnalle pakollisia juttuja. (ja klassinen musiikkihan ei tunnetusti kiinnosta ketään joten harvalle se edes tuottaa mielihyvää). Tuskin yhtään kitaraa tai viulua oltaisiin tehty ilman puuseppää, tuskin saisit mistään ruokasi ilman maanviljelijää, tuskin saisit kattoa pääsi päälle ilman rakennusinsinööriä tai saisit mistään turvaa ilman toimivaa poliisijärjestelmää. Kassaneiditkin ovat paljon hyödyllisempiä mielestäni kuin taiteilijat.

      • hdsgfhssf

        "Tai sitten tyhmyys on katsojan silmissä. Mielestäni aloittaja itse vaikuttaa lapselliselta ja oman navan ympärillä pyörivältä, ei osaa kuvitella miltä toisen asemassa tuntuu, ehkä sellainenkin voisi olla eräänlaista tyhmyyttä."

        Kiitos kohteliaisuudesta. Vielä kun kertoisit, että miksi olen tällaisen häiriintyneen lapsen tittelin saanut niin olisin enemmän kiitollinen.. Siksi, koska olen törmännyt useasti naismyyjien typerään asiakaspalveluun ja nostan aiheesta pienen provon kun taas sinä haluat osoittaa kokemukseni vääriksi analysoimalla yksittäistapauksia? Minulla nyt vain on tapana sanoa asiat suoraan miten ne ovatkin.. Mutta tästä asiasta vatvomoninen ei nyt olekaan tämän ketjun se oleellinen pointti. En minäkään ryhdy sinusta tai kenestäkään muusta postaajasta tekemään mitään tiivistelmää muutaman viestin perusteella.

        "Eikä kaupoissa todellakaan saa kuvata! Enkä varsinkaan tykkää siitä kun v****maiset asiakkaat haluavat kuvata minua videolle, mitä..."

        Eipä tuolla sinun kitinälläsi juuri mitään merkitystä ole. "Kaupassa ei saa kuvata!" näköjään ton videon pointti meni vähän ohi.. Voithan sinä toki sanoa mitä ikinä haluatkin mutta eriasia on sitten se mitä laissa lukee.. Ja valitettavasti lain pykälät ovat hiukan erilaisia kuin omat mielipiteesi.. Tuosta työpaikkakiusaamisesta vielä: Pullanpalaako tuo videon kuvaaja tuossa kiusasi? Vai ketä? Voiko jonkun asiakkaan kuvaaminen häiritä jotain lidlin kassan akkaa niin paljon, että siitä pitää yöunetkin menettää? No osuipa tieto arkaan paikkaan :) Ketään ei tuossa videossa ryhdytty "kiusaamaan" kunhan kuvaaja vain yritti informoida vartijaa sekä kassaa heidän tietämättömyydestään. Valitettavasti he eivät haluneet edes ymmärtää koko asiaa. Niinkuin et sinäkään nähtävästi halua ymmärtää tätä keskustelua, jos kerta laitat tunnepohjalta jotain litinää miksi olen niin lapsellinen.

        "Miksi et itse mene kassalle töihin jos olet kerran niin ylivertainen?"

        Valitettavasti minulla on sen verran paljon enemmän kunnianhimoa, ettei mikään Prisman tai Cittarin kassa jaksa oikein innostaa edes opiskelu-aikoina: Annetaan sitten tyhmien työt tyhmille ja fiksun työt fiksulle, mikäli joku Cittarin kassantyö näyttää olevan pelkästään vajaa-älyisten ammatti. Tiedän kyllä suurin piirtein, millaista tuo työ on, vaikka kokemus minulla onkin vain parin viikon harjoitteleminen..

        "Itse kun olin sittarissa töissä, niin kaikki kassat olivat yliopisto-opiskelijoita, ja luulen että kaikilla oli esim. ollut laaja matikka. Monet lähtivät opiskeluvuosien jälkeen ihan muihin töihin, esim. opettajiksi"

        Pitkä matikka? Eipä se missään näy. Ja se, että olisitpa kirjoittanut vaikka
        8 laudaturia, ei kerro sitä, kuinka paljon omaat käytännön elämän järkeä.
        Kuulin jostain että jopa Johanna Tukiainen on kirjoittanut yo-kirjoituksissa 4
        laudaturia. Näkyykö se jotenkin käytännön elämässä? Ei mitenkään.

        "Kassalla käy useita satoja ihmisiä, se on liukuhihnatyötä, rasituksesta kipeä käsi voi osua väärään numeroon joskus ja silloin tulee väärä summa takaisinannettavaksi."

        Kerroit, että itsellesi käy noita "huonoja päiviä" kerran neljässä kuukaudessa. Jos olet sen pystynyt noin tarkkaan laskemaan, niin tällaisia tapauksia pitäisi olla vain 3 per vuosi. Minä joudun kärsimään kassojen typeryydestä useita kymmeniä kertoja vuodessa? Voisiko tällekin löytyä joku muu selitys kuin kipeä selkä tai herpaantuminen? Vai onko minulla vain niin helvetin huono tuuri että valitsen aina väärän kassan? Luulisi tuon olevan niin rutiininomaista, että harvoin siinä ehtii mitään vihreitä tulla, jos olet jo pari vuotta ammatissa ollut. Selityksiä kyllä aina löytyy, eikä noita syitä voi aina selittää henkilökohtaisuuksiin asti, jos minulta kuolisi joku perheenjäsen en luultavasti kävisi silloin töissä muutamaan viikkoon.

        "Itse jos saan liikaa rahaa takaisin asiakkaana ollessani niin totta kai heti korjaan asian. Miksei sellaista voisi tehdä, siitä tulee vaan hyvä mieli."

        Suurin osa ihmisistä on valitettavasti oman edun tavoittelijoita. Niin minäkin. Varsinkin silloin jos joku tyhmyyttään antaa minulle liikaa rahaa sillä tyhmyydestä sakotetaan. Usein se kyllä olen ollut minä joka sitä rahaa on kassalla menettänyt, yleensä on tullut liian vähän rahaa takaisin, ja yleensä olen tarkistanut asian vasta liian myöhään, esim. kotona. Pitää nähtävästi tarkistaa asia nykyisin heti kassalla..

    • Boeki

      Öööh, mikähän sinun ongelmasi on?

      Se kaupoissa kuvaaminen on kielletty monestakin syystä, yksi on sen takia, että myymälävarkaat kuvaavat valvontakameroiden sijainteja. Ja tietääkseni yhdelläkään työpaikalla ei yrityssalaisuuksien ja teollisuusvakoilun vuoksi ole sallittua kuvata. Miksi ihmeessä edes tahtoisit kuvata kaupassa...?

      Ja muovipullosta ei kuule kamalan helposti näe, onko se täynnä vai ei. Ravintoloissa varmasti saa monta kertaa päivässä tapella asiakkaiden kanssa siitä, että omia juomia ei saa tuoda, joten varmasti siihen kyrpiintyneellä kassaneidillä on kehittynyt nopea reagointikyky. Ei siinä mistään tyhmyydestä ole kyse, päin vastoin, vaan työntekijä voi joutua vaikeuksiin jos ei vahdi tarpeeksi tarkkaan.

      Ja tuo "pikkuveli vetää isoveikan armeijavaatteet päälle" on aika vanha kikka, ja aina ei armeijavaatteita asiasta tietämätön erota esimerkiksi metsästysvaatteista, joissa on samat kurkkusalaattikuviot. Meillä ainakin on PAKKO kysyä kaikilta nuoren näköiseltä paperit vaikka olisi alasti ja esittelisi munakarvoja. Muuten tulee räksytystä esimiehiltä. Henkkareiksi lasketaan ajokortti, passi ja kuvallinen henkilöllisyyskortti, ei inttivaatteita, partaa tai tatuointeja! Mikä ihmeen vaikeus siinä muutenkin näillä 19-vuotiailla pojilla on näyttää niitä henkkareita? Olisivat vain ylpeitä, etteivät ole mitään räkänokkia.

      Ja kassallekin sattuu virheitä, tuo 20 kertaa taitaa olla oikeasti 2 kertaa.. Jos palvelee 1000 ihmistä päivässä ja sinä käyt keskimäärin joka toinen päivä kaupassa, on inhimillistä että kiireessä puuttuu yksi tai kaksi kolikkoa vaihtorahoista. Kaupoissa vaihtuvuus on suuri, joten usein kassalla on vasta aloittaneita nuoria tyttöjä jotka hermostuksissaan laskevat vaihtorahat väärin.

      Tietäisitpä mistä kaikesta kassat vastaavat ja mitä saavat sietää! Ei taitaisi sinunkaltaisella vellihousulla kantti kestää kun ensimmäinen kiukkuinen asiakas tulee tiskille. Jättikö kassalla työskentelevä tyttöystävä vai mikä sitä peppua pistelee?

      • dumbääs

        No voi.

        Taisi mennä kaikki ihan ohi mitä aloittaja tuossa kirjoitti.. Että kannattaisi lukea tuo vuodatus vielä kerran läpi uudestaan ajatuksen kanssa, ihan vinkiksi vaan.

      • dfgdfh

        "Öööh, mikähän sinun ongelmasi on?"

        Sinä se tästä ongelman näköjään teet, kun vedät provoistani herneen nenään ja et halua ymmärtää, mistä tässä asiassa on todella kyse (oletan siis että olet sama postaaja kuin aiemminkin). Ei ainakaan asioiden pyörittelystä/henkilökohtaisuuksiin menemisestä, joita sinä varmaan neljännen kerran tässä keskustelussa jankkaat (ja joihin vastauksen voit lukea edellisistä viesteistä).. Edelleen, suurin osa näistä tapauksista on YKSITTÄISTAPAUKSIA, et ollut valitettavasti paikalla kun ne tapahtuivat, joten turha alkaa analysoimaan niitä. Vähän sama juttu jos itse kirjottelisit kuinka olet tullut jossain kadulla raiskatuksi, minun pyöritellessä asiaa jossain suomi24:ssä mennen joka helvetin yksityiskohtaan kuinka tapauksesi ei täytäkään raiskauksen kriteerejä, kun en mikään poliisikaan ole. Mutta jos vieläkin haluat asiaa pyöritellä, niin anna palaa. Sen taas näkee vaivaudunko minä enää viesteihisi kommentoimaan. Hyvin usein vain joutuu tilanteeseen, jossa vastaväittelijänä on joku teini (tai ainakin sille tasolle jäänyt), joka ei vaan voi tunnustaa olevansa väärässä, vaan torjuu kaikki viestit laittamalla itse jotain ininää tunnepohjalta. Vähän sama asia kuin selittää uskovaiselle että jumalaa ei olisi olemassa. Eihän siitä mitään järkevää keskustelua tule! En voi ymmärtää miten tämä asia voi olla näin hankala käsiteltäväksi.. Koska kritiikkini osuu juuri sinuun? En minä missään vaiheessa ole sanonut, että KAIKKI kassaneidit ovat vajaa-älyisiä, mutta valitettavasti suuri osa joihin olen törmännyt, näyttäisi olevan jotenkin ongelmallisia kassalla.

        Onneksi täällä tuli sentään jotain asiallisiakin vastauksia (esim. nimimerkki Sallaliisa, pisteet hänelle!). Mutta okei, mikäli porukat täällä suosittelevat, niin voisin jopa kokeilla opiskelujeni jälkeen/ohessa kokeilla myös hiukan kassatyötä, vaikkakaan "tee ite" argumenttia en oikein arvostakaan, koska sillä pyritään yleensä vain sivuuttamaan se oleellinen kritiikki (eihän elokuvakriitikoitakaan pyydetä tekemään "itse" parempi elokuva). Tulen sitten kertomaan kuinka kävi. Ja tuosta keskittymiskyvystä vielä: Niinkuin sanoin, ymmärrän toki, jos jollain on huono päivä, ja ei sen takia ole täysin skarppina, silloin sen voi pistää vielä pienen huolimattomuusvirheen piikkiin, mutta mikäli sama homma jatkuu useita kertoja, on minusta kyllä jokin vialla, enkä jaksa uskoa, että joka ikinen kerta kun minulla on tullut ongelmia kassan kanssa (paperit kysytään minuutin välein, kassasta väärä rahasumma takaisin yms.) niin se voitaisiin laittaa aina huolimattomuuden piikkiin (ellei nyt kyseessä ole joku uusi kassamyyjä), tällöin voi kyse olla myös ihan ammattitaidottomuudesta. Mikäli tämä huolimattomuus johtuisi taas vaikeasta elämäntilanteesta tai muusta, fiksuna työntekijänä kannattaa silloin ottaa vapaata tai sanoa asiasta edes esimiehellesi, joka kyllä voi sinut laittaa kevyempiin töihin tai sopia kanssasi esim. työaikojen lyhentämisestä. Ja fiksu esimieshän ei luultavasti ole mikään pilkunnussija joka puhutellessa pakottaisi myyjät toimimaan kuin ohjelmoidut robotit vaan luultavasti hänkin toimii terveen järjen mukaisesti ;) Ei tarvitse olla edes kassamyyjän asiassa ymmärtääkseen näistä asioita edes jotain.

      • Boike
        dfgdfh kirjoitti:

        "Hyvin usein vain joutuu tilanteeseen, jossa vastaväittelijänä on joku teini (tai ainakin sille tasolle jäänyt), joka ei vaan voi tunnustaa olevansa väärässä, vaan torjuu kaikki viestit laittamalla itse jotain ininää tunnepohjalta"

        Totta, todistit sen juuri itse :D Aika katkeraa vuodatusta, etenkin kun ylikulunut himouskovainen-argumentti vedetään mukaan. Kuinka paljon vaihtorahat sitten heittävät? Ymmärrän vitutuksen jos se on jo muutamia euroja, mutta jos se tuntuu olevan jotain 10-20 senttiä, niin ettet vain olisi itse hukkaillut rahojasi.. Itse en ikinä ole saanut kaupassa vaihtorahoja väärin takaisin paitsi yhden kerran muutaman sentin liikaa, ja yli 20 vuotta tässä on kaupassakäyntiä harrastettu. Kiireessä helposti sekoittaa 20-senttisen 50-senttiseen tai euron 2-euroseen, tai ottaa vahingossa viereisestä kolikkolaarista.

    • SallaLiisa

      Mun mielestä aloittajalla ei todellakaan ole kokemusta siitä kuumotuksesta, mitä tulee niiltä esimiehiltä. Voi myös olla, että nuoria naisia kuumotetaan enemmän näistä kaikenlaisten sääntöjen noudattamisista. Eli tapaukset, joissa asiakkaat odottavat myyjän "käyttävän omaa järkeään" eivät välttämättä ole mahdollisia, koska seurauksena voi olla huomautus tai esimiehen puhuttelu. Juuri hyvä esimerkki on tuo, että paperit on kysytty kahteen kertaan. Kassatyö on sen verran pakkotahtista, että on ihan hyvin mahdollista unohtaa henkilö, jonka kanssa on asioinut 2 minuuttia sitten.

      Itselläni on ainakin sellaisia päiviä, että keskittymiskyky ei ole huippua. Jos aloittaja on ollut 2 viikkoa kassatyössä, tuskin on kokemusta pidemmän päälle 8 tunnin päivistä kassalla, jolloin siis pitäisi olla tarkka ja skarppi jokaikinen minuutti. Kuulostaako siltä, että jokainen ihminen voisi olla? No ei todellakaan.

      Sokerina pohjalla tein joskus aikaista aamua, jolloin heräsin viideltä aamulla työhön. Koska en koskaan saanut nukuttua kunnolla näitä aamuherätyksiä varten, siinä puolen päivän aikaan ei ollut enää aivotoimintaa jäljellä ja tein todella tyhmiä virheitä, joista asiakkaat todennäköisesti ajattelivat, että kuinka tyhmiä ihmisiä tänne palkataan:D

      Eli suosittelen alkuperäiselle myös kokemusta kassatyöstä, pitkiä päiviä ja vajaita yöunia. Aloita kassatyö vaikkapa kun sinulla on pieni lapsi kotona, joka herää joka yö. Tyytyväiset asiakkaat taattu.:D

    • jokuvaa..

      Eiköhän tuo nuorten naisten osuus kassalla hölmöilemisestä selity suurilta osin sillä, että enemmistö näillä aloilla työskentelevistä on juurikin noita nuoria naisia, eikä sillä, että ryhdytään selittelemään yksipuolisesti jokaista tilannetta tyyliin "kassalla on huono päivä" tai "aloittajalla ei ole kokemusta asiakaspalvelusta" kun nurkan takaa löytyy ihan matemaattinenkin vastaus kysymykseen. Ainakin täällä päin varmaan yli 70% kassalla työskentelevistä on juurikin alle kolmekymppisiä naisia. Mitä taas tulee tähän toistuviin asiakaspalveluhölmöilyihin, niin siihen en tiedä vastausta. Voi olla, että asiaa liioitellaan, mutta valitettavasti olen itsekin törmännyt useasti esimerkiksi kassalla ammattitaidottomaan naismyyjään, esimerkkinä kerran kassamyyjä halusi syyttä väkisin tarkistaa kaikki henkilökohtaiset tavarani epäillen minua myymälävarkaudesta, ja kassallahan ei ole minkäänlaisia oikeuksia tarkistuttaa omia tavaroitani - Se on ihan vartijan homma.

    • huohhh

      Lain mukaan alle 23-vuotiaalta vaikuttavalta henkilöltä on kysyttävä paperit. Tässä ei mikään 'oma järjenkäyttö' auta. Mikä vaikeus on siinä lappujen esittelyssä? Ne on kysyttävä joka kerta vaikka kassaneiti olisi äitisi, sen takia että näin annetaan kuva muille asiakkaille (ja mahdollisille tarkastajille), että täällä välitetään ikärajoista ja toimitaan lain mukaan. Todella pissismäistä käytöstä piipittää ko. asiasta, työtä siellä koitetaan tehdä eikä ketään kiusata. Tutustu Suomen lakiin ennenkuin kirjoittelet älyttömyyksiä.

      Sitten asian vierestä - joku totesi että tavaroiden penkominen on vartijoiden puuhaa. Ei pidä paikkaansa, ainoastaan poliisi saa 'väkisin' tutkia henkilön tavaroita. Vartijalla ei juuri sen kummempia oikeuksia ole kuin myyjällä tai normi ihmisellä. Tästä pääsee kuitenkin sitten asiakkaan järjenkäyttöön. Helpompi varmaan näyttää se kassin sisältö kuin jäädä tunneiksi vartoomaan poliisia. Erittäin harvoin ketään syyttä epäillään, ja jos näin käy niin se on elämää ja helpommalla pääsee jos kiltisti tekee niinkuin sanotaan.

      Kaupoissa ei todellakaan saa kuvata, miksi kukaan edes haluaisi? Ammattivarkaat kuvaavat turvakameroiden sijainteja ja suuntia, ja kauppias tietenkin haluaa moisen toiminnan estää. Mikä helvetin hinku kellään niitä purkkeja siellä hyllyssä on kuvata?

      "Tyhmiä akkoja" varmaan palkataan ko. työhön siksi että se ei muille kelpaa. Kaupan kassa on yksi aliarvostetuimmista töistä mitä löytyy, ja palkka sen mukainen. 8e/h ei todellakaan motivoi ketään laittamaan 100% osaamistaan peliin, eihän noilla palkoilla saa edes vuokraa maksuun tänä päivänä. "Vaihda duunia" on jotenkin absurdi argumentti näinä aikoina, kun nuorisotyöttömyys on huipussaan. Ei yksinkertaisesti ole muuta työtä, ja kun tilallesi on 1000 tulijaa jonossa, on niillä aseilla aika huono lähteä palkankorotuksia peräämään.
      Ammattitaidon arvostus on myös alalla minimissään, 8v palvelleen täysillä ikälisillä varustetun henkilön palkka on vissiin euron parempi kun justiin koulunpenkiltä päässeen. Kyseinen palkkapolitiikka ei motivoi ketään mihinkään, ja töissä käydään siksi että työttömänä hajoaa nuppi. Raha on melkein sama, kävi sitten töissä tai ei.

      Koko aloitus oli niin uskomatonta tietämättömyyttä, että itsekin ihmettelen miksi siihen vastasin. Toivon, että tämä oli täysi provo, eikä tuolla asenteella liikkuvia ihmisiä olisi oikeasti olemassa. Toiveeksi taitaa jäädä, kun päivästä toiseen katselen ylimielisiä asiakkaita vaatimassa palvelua, josta eivät ole valmiita senttiäkään maksamaan.

      Kaikille ihmisille tulisi saada pakolliseksi vuoden duuni kaupan kassalla, sairaanhoitajana ja poliisina, niin tulisi vähän perspektiiviä elämiseen. Ihmiset ovat niin kusipäisiä nykyään, että jos asiakaspalvelija on vittumainen ja ynseä, johtuu se 99% varmuudella siitä että joku on hänet minuuttia aikaisemmin haukkunut pataluhaksi jostain typerästä asiasta mihin ei perus kassantäti voi millään tavalla edes vaikuttaa.

      • Ryömikää edessäni

        Kaupassa on orjat työssä ja asiakas maksaa palkan. Eli TURPA KIINNI!

      • ...

        Vartija saa tutkia asiakkaan tavarat ja taskut mutta tietenkin vasta sen jälkeen, kun asiakas on todistettavasti tehnyt kaupassa rikkeen.

    • voi parkoja

      Tuntuu että otetaan vaan kokemattomia, nuoria jotka saadaan halvalla.
      Palvelusta viis.

    • 4+20

      - Joskus on helpompi koulia "tyhjästä taulusta" hyvä työntekijä kuin yrittää muuttaa kokeneen työntekijän rutiineita, jotka eivät välttämättä kohtaa tavoitteen kanssa.
      - Kaupassa ei kuvata. Piste.
      - Kaikki inttijätkät näyttää samalta.
      - Suurinta osaa työhakemuksen lähettäjistä ei edes viitsi harkita ottavansa haastatteluun. Meidän kaupan tilanne: kesätyöpaikkoja tarjolla 3, hakemuksia satoja, haastatteluun 10-15 ihmistä.
      - "Kaikille ihmisille tulisi saada pakolliseksi vuoden duuni kaupan kassalla, sairaanhoitajana ja poliisina, niin tulisi vähän perspektiiviä elämiseen." Peesi tälle.
      - Pasi Viheraho on idiootti. Mitä hän yrittää saavutta käytöksellään?

      • kiellot lakiin perus

        Kaupassa ei kuvata. Piste.

        Kuvataanpas. Jos kaupassa on joku kuvauskielto sillä ei ole mitään lainvoimaa ja voi ihan hyvin kuvata. Mitään lakeja ei riko jos kuvaa kaupassa vaikka myyjä kieltää.. Jos energiajuomat ovat kielletty alle 15v, silläkään ei ole mitään lainvoimaa. Mitään lakeja ei rikota jos 14v ostaa enrgiajuomaa. On se kumma kun tehdään kieltoja jotka ei ole laissa kielletty. Kaikki kiellot tulee olla lakiin perustuvia.

    • Joko tajuat?

      2. Taas tällaista asian pyörittelyä. Voiko ihmisellä todella olla niin lyhyt muisti, jos olet 1-2 minuuttia sitten kysynyt papereita, nähnyt hänen kuvankin henkkareista, ja joka on ainoa kassalta hyvin muistettavissa oleva (armeija-vaatteiden takia) henkilö, et enää minuutin päästä "muistakaan" että kysyit häneltä papereita, jos olet vieläpä sama myyjä? Täyttä myyjän typeryyttä, ei voi muuta sanoa.

      Tarkoittaako terveen järjen käyttö sinusta todella samaa kuin "sooloilu"?

      Vaikka kävisit viisi kertaa peräkkäin ostamassa tupakkaa ja näytät alle 23-vuotiaalta, sinulta on joka kerta kysyttävä paperit. Ensinnäkään muut eivät tiedä, että juuri kävit ja juuri on kysytty henkkarit. Seuraava jonossa saattaa olla tarkastaja, joka kirjaa ylös että henkkareita ei kysytty ja sanktiota seuraa. Tämä ei todellakaan ole myyjän veemäisyyttä tai aivottomuutta. Helpottaisit paljon myyjän työtä jos esittäisit henkkarit kysymättä.

    • Rumat pois

      Vain rumat ovat vihaisia. Heitä ärsyttää, kun kukaan ei halua jutella heidän kanssa ja he eivät ole saaneet panoa. Rumillehan kukaan ei anna. Samasta syystä vanhat ämmät ovat kiukkuisia, koska ainoa kuka heihin koskee on oma käsi.

    • Ilsigggg

      Aloittaja elää omassa maailmassaan jossa on omat säännöt. Todellisuudentaju arkielämästä ei ole vielä kehittynyt. Juuri siksi suosittelin sinulle kassantyötä. Vaikka halveksit sitä niin siinä oppii monia asioita. Koko maailma ei pyöri sinun säännöilläsi. Esim. jos joku läheinen on kuolemansairaana letkuissa sairaalassa, niin kaikilla työpaikoilla ei voi vaan ottaa vapaata tai pyytää siirtoa toisiin hommiin. Ja meillä ostoskeskuksessa lukee pylväissä että kuvaaminen on kielletty ja myös vartijat seuraavat että sitä noudatetaan. Itse kysyn paperit lähes 30-v. ihmisiltä. Parempi niin kuin saada sakot, potkut tai hommata alkomyyntikielto koko liikkeeseen. Ja eikös sitä vankilaankin voi tupakanmyynnistä nykyään mennä.

      On kyllä hankala ihminen tuo aloittaja. Ei osaa yhtään asettua muiden asemaan. Hyökkää toisten ihmisten kimppuun siksi että noudattavat sääntöjä tai tekevät inhimillisiä virheitä. Onneksi en tunne yhtään tuollaista. Mieluummin olen kassalla töissä kuin jossain huipputyöpaikassa jos siellä on tuollaisia töissä. Itse arvostan enemmän sellaisia ihmisiä joilla on älykkyyttä arvostaa toisia ihmisiä ja heidän tekemäänsä työtä. Mielestäni sellainen ei ole huippuälykkyyttä että halveksii muita. Mutta hienoa että itse pidät itseäsi muita ihmisiä fiksumpana.

      2 viikkoa ei todellakaan riitä kassantöistä jos haluaa tietää mitä työ oikeasti on. Päinvastoin, mitä pidempään työtä tekee, sitä enempi puutuu niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja oikeasti jos on isoja ongelmia elämässä, joiden vuoksi ei saa nukuttua niin varsinkin silloin voi tapahtua keskittymisvirheitä, mutta nekin on tosi harvinaisia.

      Itse teen kassantyötä ekstrarahan tienaamiseksi. Se on myös mentaalisesti kevyempää työtä kuin päivätyöni joka vaatii kovasti ajatustyötä.

      Minä en muista edes naapureideni kasvoja joten en todellakaan muista ketkä kävivät kassallani minuutti sitten.

      p.s. arvoja on elämässä muitakin kuin paska sakki joka tekee paskaduunia ja huippuihmiset jotka tekevät älykkäinä parempaa työtä. Ehkä tulevina vuosikymmeninä törmäät oikeisiin vaikeuksiin jolloin kunnianhimo ja materialistisen elämän palvonta jää toissijaikseksi.

      p.p.s mulle ei asiakas maksa yhtään palkkaa, vaan työnantajani. Jos haluat niin voit maksaa vittumaisen asiakkaan lisän kiitos.

      • Johtaja-

        Olet umpityhmä pelle. Mistä luulet työnantajan saavan palkkarahat.
        Tee työsi ja pidä suusi kiinni. Kaltaisiasi koneen osasia on maailma täynnä.

    • 13+13+13+1+

      Kylläpäs täällä on työpaikkakiusaajia. Miksi pitää haukkua kaupankassoja tyhmiksi, onko itsellä huono itsetunto ja haluaa pönkittää sitä? Kokeeko itse olevansa vajavainen jossain asiassa ja haluaa tuntea että joku muu on vielä huonompi.

      Kassan työ on fyysisesti raskasta, joutuu kohtaamaan vaikeita tilanteita ja asiakkaita ja haukut aina saa vaikka kuinka yrittäisi parhaansa. Välillä tilanteet on tosi uhkaavia. Samalla pitää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ja samalla näyttää missä on riisi. Asiakkaan ei tarvitse kuin laittaa ostokset hihnalle, maksaa ja pakata, miksi se on joillekin niin vaikeaa?

      Tuskinpa kukaan antaa rahasta tyhmyyttään takaisin. Jos ruudulla lukee takaisin 16,65 ja saat 6,65 takaisin niin ei se myyjän tyhmyyttä ole. Ei niin tyhmää kassalle otettaisi töihin.

      Luultavasti se johtuu siitä että sinua ennen on käynyt joku asiakas haukkumassa, uhkailemassa, huorittelemassa. Kyllä sitä keskittymiskyky herpaantuu siinä.

      Jaa, pitäisikö siis se että saa palkkaa niin oikeuttaa se että palkansaajaa saa haukkua, ivata, kiusata, uhkailla ja jopa lyödä? Hienoa "johtamista".

      • vcjxssk

        kassa työ on fyysisesti raskasta? Eikös henkisesti ole oikea termi?

    • Vuokrakassa

      Olin tuossa yks päivä töissä kassalla yhdellä Helsingin hienoimmalla alueella jossa asuu sivistyneistöä ja hyvin varakkaita. Heidän työnsä on jotain muuta kuin marketin johtaminen. Enpä ole ikinä tavannut niin kohteliaita ja hyväkäytöksisiä asiakkaita. Joka ikinen, ei yhtään mätämunaa joukossa! Ilmeisesti kun asema on tarpeeksi hyvä ja ihminen tietää oman arvonsa niin ei ole tarvetta korostaa egoaan kyykyttämällä kassaa sillä verukkeella että "minä olen asiakas ja maksan sinun palkkasi ja minä saan sanoa ja kohdella sinua ihan niin kuin haluan". Oli itselläkin työmotivaatio todella korkealla ja tuli hymyiltyä asiakkaille enempi kuin ikinä, vaikka perusperiaatteenani on käyttäytyä sydämellisesti kaikille ihmisille, olinpa töissä tai vapaalla ja olipa asiakkaana ryysyrannan jooseppi tai presidentti.

    • Live clients

      nooh lapset.. olen ollut asiakaspalvelutyössä kohta 30 vuotta ja olen aina osannut hoitaa asiat niin, ettei kenellekään jää mitään hampaankoloon. Olisikohan kuitenkin syytä katsoa itseään peiliin, siis niiden, jotka tulevat vaikeuksiin asiakkaidensa kanssa? Se on taidosta kiinni, ei opista. Jotkut on tehty siihen hommaan, jotkut ei. Valitettavasti osaajat löydetään vain kokemuksen kautta =) Itse otan haasteena vaikeat asiakkaat ja kun tällaisen on saanut tyytyväiseksi, voi todellakin paukutella henkseleitään =))
      Tykkään asiakaspalvelutyöstä, koska se on mulla verissä. Tyytyväinen asiakas = vakiasiakas = rahaa =))
      Menkää muihin duuneihin, jos teistä ei ole siihen! Jos duuni on pakkopullaa, kannattaa etsiä sitä mikä on "omaa".
      Iästä ei mikään ole kiinni, vaan halusta tehdä ja omistautua. Näin on!

      • sffgdfggdf

        "Menkää muihin duuneihin" No tarkoitushan tässä olisi päästä helevetin kauas asiakaspalvelusta mutta kun ainoat työpaikat kouluun pyrkiessä ovat kaupan kassalla, niin ei ole paljoa vaihtoehtoa. Nykyisin siivoamiseenkin tarvii jonkun hiton työturvallisuus- ja hygieniapassin sekä vuodesta viiteen työkokemusta, niin ei ole paljoa vaihtoehtoa. Kun ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai työkokemusta muista kuin kesätöistä, on vaikea saada mielekästä hommaa ja pitää tyytyä siihen mitä on tarjolla vaikka kuinka vituttaa. Itsehän tasan syljen ja hypin vaikka tasajalkaa kun ottaa tuo kamala aspaduuni päähän, koska en aio siellä asiakkaiden kiusana olla vielä viisikymppisenä ;)

        Ja pidän asiakaspalvelusta kuitenkin ja olen todella tunnollinen työntekijä, mutta kun viinankatkuisia densoja ja päästään sekaisin olevia nistejä tulee yhdessä seniilien ja vihaisten mummojen sekä keski-ikäisten täti- ja setähirviöiden kanssa, niin soppa on valmis. Ei sitä voi kukaan terve ihminen kestää vuotta kauempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe