KOTI HAISEE VIEMÄRILTÄ - APUA!!!

Väsynyt äiti

Kotimme on haissut viemäriltä toista vuotta. Tarkennuksena mainittakoon, että viemärin lemu EI tunnu paikoissa, joissa viemäri on: vessassa, kylppärissä tai keittiössä. (Vesilukot on putsattu ja tsekattu moneen kertaan, lattiakaivot ja pöntöt ovat lapsiperheessä niin kovassa käytössä, että kuivumaan eivät pääse. Tiskikone ja pesukone eivät myöskään haise.)

Asumme 2krs. 70-luvun rivarissa, haju tuntuu alakerran olohuoneessa ja portaikossa sekä portaikon ylätasanteella (ehkä sen takia, että kaikki poistuva ilma kulkee portaista muodostuvan "hormin" kautta ulos????).

Putket on kuvattu, mitään ei pitäisi olla. Välikattokin on tarkistettu, ei syytä siellä. Asunto on ns. vale/tai piilosokkelilla eli valettu laatta, jonka päälle koko talo on rakennettu, eli ymmärtääkseni mitään ryömintätilaakaan ei ole. Naapureissa ei hajua ole.

Haju on tarttunut vaatteisiimme, välillä se on niin kova, että silmät "haistavat" löyhkän ennen nenää. Lapsemme sairastavat kaiken aikaa, oireita on myös meillä vanhemmilla vaikka varsinkin näin kesällä jokainen ikkuna, ovi ja räppänä on 24h auki.

Kosteusvaurioihin erikoistunut pitkän linjan ammattilainen kävi katsomassa, epäili että talon ontelolaattaan (asuntojen välinen väliseinä betonista) on saattanut mennä jokin eläin kuolemaan ja haisemaan mutta tämän logiikan mukaan hajun pitäisi kai jossain vaiheessa alkaa häviämään.

Lisäksi jalkalistat on irroitettu ja seinän ja lattian välissä olevat mahdollisetkin raot on tukittu kutistumattomalla erikoismassalla.
Olemme vaihtaneet puolet huonekaluistamme, imurin, tuuletamme vaatteemme säännöllisesti ulkona, oman jatkuvan siivouksen lisäksi siivousalan ammattilaiset ovat pesseet asuntomme katosta lattiaan kahteen otteeseen - turhaan.

Haju vain säilyy. Alamme olla epätoivoisia. Onko kenelläkään vihjeitä, asiallisia kiitos.

18

6348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+20

      "Putket on kuvattu, mitään ei pitäisi olla."

      Onko katsottu savulla?

    • sama mamma

      hyvä kysymys, tarkistan asian. mies sattui paikalle kun kuvausporukat olivat hommissa, silloin arvioivat ensi näkemältä, että tiiviste saattaisi olla sökö. kun lopullinen tieto tuli, oli vastaus muuttunut toiseksi... mene tiedä.

      • mamma jatkaa

        vielä lisäyksenä: putket menevät siinä kohtaa lattian alla, jossa haju alkaa tuntua. viemärin tukkeutunut tuuletusputki voi olla yksi syy ilmeisesti mutta omituista, että haju tuntuu siinä, missä putki menee.
        olohuoneessa on muovimatto, jonka päällä laminaatti. muovimatto ei ole ns. juuttimatto eli ei pohjasta "karvainen".


    • näin meillä

      Putki rikki ja vuotaa lattian alle.

    • Testaa tuo vaihtoeht

      ja jos saat alle 5-osumaa niin kv-homeesta Ei ole kyse!

      "" KVHT-altistuneen oiretesti.
      KVHT-altistusta (=KosteusVaurioHomeidenToksiini-altistus, Toksiini=Myrkky) ei voida todeta yksilötasolla veren IgG vasta-aineista, eikä ihon Prick-testeillä. KVHT-altistus voidaan todeta alla olevalla oiretestillä, tai keuhkojen BAL-huuhtelulla. Kun epäillään kosteusvaurio-hometta, voi sen olemassa olon varmistaa kotikonstillakin ja poistaa ensiapuna välitön terveyshaitta. Koska kosteusvaurio-hometta ei välttämättä ole näkyvissä, eikä se välttämättä haise, niin on vielä yksi varma kotikonsti todeta sen olemassa olo. */ Kosteusvaurio-homeen hajusta kantapään kautta koettua ja käytännössä testattua: Asunnossani on todettu jo aiemmin kosteusvaurio-hometta, jonka itse haistan selvästi, koska olen altistunut jo pitemmän aikaa kv-homeille. Tein viimeisen testin erään ystäväni kanssa. Kysyessäni häneltä, haistaako hän mitään erikoista asunnossani? Hän vastasi: En, mutta minun on raskasta hengittää täällä, eli jotain täällä on. Mitä tästä opimme?
      No miksei haise? Homeita tunnetaan yli satatuhatta eri lajia, joista noin sadan tiedetään aiheuttavan terveyshaitan, tai vakavan terveyshaitan. Edellä mainituista homeista koostuu rakenteissa muhiva homeiden-cocktail.
      1. Välittömästi haiseva homeiden-cocktail.
      - Tämä ryhmä on vain muutama prosentti kaikista kv-homeiden kohteista.

      2. Haisematon homeiden-cocktail. Tämä ryhmä on valtaosa kaikista kv-homeiden kohteista!
      - Tällaisen homeiden-cocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa(vuosia) kv-homeiden toksiinille altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira.
      Tuon salakavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oiretestin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi kotikonstiksi todeta kosteusvaurio-homeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa. Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari. Kv-homeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi:
      Huomaa testin *-kohdat koska tästä löytyy syy "outoon" käyttäytymiseen. Jatkuu.............""

      http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html

    • Erikoisasiantuntija

      Suosittelen vaihtamaan asuntoa.

      • Sama mamma

        Asunto on oma, emmekä tietenkään myy tätä kenellekään ennen kuin homma on hoidettu kunnolla pois päiväjärjestyksestä vaikka tarvitsisimme huutavasti suurempaa asuntoa. Joku moraali on oltava.


      • Timpermanni 54
        Sama mamma kirjoitti:

        Asunto on oma, emmekä tietenkään myy tätä kenellekään ennen kuin homma on hoidettu kunnolla pois päiväjärjestyksestä vaikka tarvitsisimme huutavasti suurempaa asuntoa. Joku moraali on oltava.

        moi, minne menee viemärin ilmastointiputki? Luultavasti haju tulee kyseisestä putksesta, josta puuttuu joko venttiili, tai sitä ei ole viety katolle asti?


    • see

      Olisko se joku asukkaista kun haisee?

    • Valesokkeli

      Terppa,

      Sama juttu oli/on meidän kohdalla. Syyksi paljastui valesokkelirakennelma. Kosteus tiivistyy valesokkelin pikeen ja homehduttaa rakenteet. Koko talon julkisivuseinät homeessa.
      Itekkin aluksi epäilimme viemäriä mutta seinistä se pöllähtely tulee.
      Ei ole mikään pikkujuttu korjailla. Kannattanee avata seinä sisäpuolelta, esim. ottaa 1 levy/sisäpinnoite pois ja purkaa rakennetta/eristettä niin että pääsette näkemään valesokkelin sisäpuolelta.
      Purku kohta voisi olla esim talon nurkkaus.
      En halua pelotella mutta varautukaa pahimpaan.

      T: kohtalotoveri

    • samajuttu korjattu

      Viemärin tuuletusputkia lisäämällä ongelma poistuu.meillä oli samanlainen tilanne tietöiden jälkeen kun ne uusivat tien alle kaikki putkistot ym.
      me laitettiin pihalle maanalta tulevasta viemäriputkesta maanpinnalle tuuletusputken ja ei oo viemäri haissu. jokaisessa talossa pitäisi olla vähintään yksi viemärin tuuletusputki joissakin useampi.

    • sama mamma

      pieni up-date siitä mitä on tapahtunut.
      putket katsottiin savulla -> ei löytynyt mitään, ei koko talosta muiltakaan asukeilta

      vessan lattia purettiin remontin yhteydessä, löytyi kosteutta (vesiputken liitoskohta päästänyt tipan silloin toisen tällöin, tiivistynyt seinän ja laattojen väliin, josta valunut betonilattiaan). 3vk kuivausta, minkä jälkeen 2 mittausta kahdella eri laitteella -> todettiin kuivaksi

      oman vessamme viemärin "oksa" kuvattiin ja testattiin sekin (joskus kallistus voi olla pielessä / sontaa kertyy vuosien aikana) -> ei vikaa

      lastenhuoneesta purettiin juuttipohjainen muovimatto laminaatin alta -> ei ongelma, haju jatkuu

      Kohtalontoveri: kiitos vinkistä, pannaan tarkistettavien asioiden listalle. tosin seinät on umpibetonia eli mitään ei voi alkaa itse purkamaan kun ovat kantavia rakenteita.

      Seuraavana vuorossa viemärin ilmastointiputkien nuohous, sitten homekoira/hengitysilman mittaus tai molemmat, sitten varmaan aletaan katsella noita salaojia ja seiniä...

      Haju tuntuu keskellä asuntoa, ei ulkoseinien luona....

      Tuleeko kenelläkään mitään muuta mieleen?

      Lapsella silmät oireilevat, hengittäminen meillä kaikilla raskasta....

      • Mestari-89

        Viemärinhaju voi myös tulla liiallisen alipaineen aiheuttamana viemärien vesilukoista. Eli jos teillä on liian voimakas poistoilman vaihto. Vesilukon kautta saattaa päästä silloin viemärikaasuja sisälle. Tuloilman otto on liian lähellä viemärin tuuletusputken päätä ulkopuolella? Viemärin tuuletusputki on jossakin korvattu alipaineläpällä.
        Pyykinpesukojeen poistoputki on liitetty suoraan altaan vesilukkoon? Astianpesukojeen vedenpoistoputki on liitetty suoraan vesilukkoon ja siinä ei ole s-mutkaa?Siis apk poistoletkussa. Vanha valurautainen (-70-luvulla tehdyssä saattaapi olla sellainen) pitää puhdistaa sormilla niin että sormet menevät vesilukon läpi, pitkät hiukset jos menevät läpi vesilukon siihen saattaa muodostua
        kaasulle reitti ja saattaa tulla jopa oven aukaisun/kiinnilaiton yhteydessä.
        Viemärin tarkastusluukku on huonosti kiinni tai sitä ei ole ollenkaan jossakin kotelon sisällä.
        Jonkun asunnon viemärin tuuletusputki ei mene katon läpi vaan päättyy yläpohjaan ja haju päätyy jonkun oikun takia teidän asuntoon. Tai yläpohjaan on asennettu alipaineläppä(eivät toimi kuin muutaman vuoden ulkotiloissa) tuuletusviemärin päähän ja se päättyy sinne yläpohjaan. Tuuletusviemärissä on tukos. Tuuletusviemäriin on porattu vahingossa ruuvi ja joka nyt ruostunut ja siinä on pieni reikä. Jne.......

        Mutta tuossa todennäköisiä syitä miksi viemärikaasut haisevat asunnoissa.

        Sitten on vielä v..mäisempiä jotka saattavat aiheuttaa samankaltaista hajua, vanha muottilaudoitus on jäänyt sisäpuolen sokkeliin ja teidän kohdalla alipaine imee tuoksua siis sieltä alaphjasta. Tiivistys auttaa, siis kunnollinen.


    • Homeurpo

      Meiltä löytyi alapohjavaurio jonka metsästäminen alkoi hajun perusteella ja oireiden (lapsi yski jatkuvasti, nokka vuoti, päänsärkyä, huimausta, kutinaa, voimattomuutta, tolkuton väsymys ym) vuoksi.

      Meillä tehtiin sisäilmatutkimus mutta sen tulos oli normaali. Oireet ja haju jatkuivat vaikka ilmanvaihtoa tehostettiin ja siivottiin ja tuuletettiin. Lopulta kutsuimme homekoirat. Ne kyllä merkkas pari paikkaa et olivat sinäänsä sysäys jatkotutkimuksille mut ei ne oikeaa paikkaa merkanneet.

      Säästätte rahaa jos skippaatte sisäilmatutkimuksen ja homekoirahömpötyksen ja kutsutte suoraan vtt:n sertifioiman rakennusterveysasiantuntijan paikalle. Ne osaa usein jo hajusta kertoa mitä siellä on ja ne kyllä osaa löytää ne oikeat paikat.

      T. Home-evakossa asuva, hometalon kaupanpurkua odotteleva perheenäiti

    • dxvdvdvds

      Joo, teillä on asunto mikrobivaurioitunut eli hometalo.

      Vaatisi niin todella kalliin, jättiremontin, jotta tulisi kuntoon, eikä silti ole tuloksista takeita. Koska teillä on lapsia, suosittelen pikaista muuttoa muualle. Voitte muuten sairastua elinikäisesti, lapset varsinkin.

      Valitan. Lainatkaa/ostakaa kirja Homehelvetti, siitä saatte perustietoa aiheesta.

    • omakotiasukas

      Jos muissa asunnoissa ei ole hajuhaittoja niin minä lähtisin hakemaan vikaa vuotavasta putkesta alapohjassa.
      70-luvulla rautaputket vedettiin alapohjaan ja käyttövesi lämmitysputkien käyttöikä on tullut tiensä päähän.
      Jos tilanne on tämä, ongelmaan on kohtuulisen helppo ratkaisu vetämällä
      komposiittiputket katonrajassa pattereille ja käyttövesiputket pinta-asennuksena
      Kysele taloyhtiön talkkarilta pyöriikö vesimittari kun ei ole kulutusta,ja häviääkö lämmityksestä paineet.
      Paniikkin ei ole mitään syytä vaan hommatkaa ammattinsa osaava putkimies heti maanantaina paikalle kartoittamaan tilannetta niin hajuun löytyy varmasti järkevä selitys.Kuuluiskohan asia taloyhtiölle? Minä en tiedä.

    • omakotiasukas

      Hajuhaittoihin kanattaa alkaa hakemaan heti syytä niiden ilmaannuttua eikä vasta yli vuoden päästä.
      Ongelmat isonee aina ajan kuluessa,eikä ne koskaan korjaannu itsestään.

    • tässä jotain yrityst

      Meillä oli WC pöntön liitos pytyn takana lattiassa siis, tiiviste vuosi sen verran että tuli viemärin hajua huoneistoon tosi rankasti. Oli myös vaikea hahmottaa mistä haju tuli, koska siirtyö huoneista toisiin riippuen siitä miten ilmastointi toimi. Vettä siitä liitoksesta ei vuotanut mutta sen verran ilmaa että kun huoneiston koneellinen ilmastointi oli päällä ja aiheutti huoneistoon alipaineen, niin veti tuon liitoksen kautta paskakaivon tuoksut asuntoon. Tuossa kohdassahan liitos on vesilukon takana, joten vesilukkoa on turha ihmetellä, vaan yhteys on suoraan sinne itseensä hajuihin. Koita tiivistää WC pytyn liitos vaikka teipillä hetkeksi, katso häviääkö haju, tai haista läheltä tuota tiivistettä kun ilmastointi päällä ja vaikka pa suljetuin korvausilmaventtiilein. voit myös etsiä hajukohtaa siten että tiivistät huone kerrallaan korvausilman saannin, jotta jos tulee hajupaikkoihin muutoksia, voit paikallistaa hajun tulosuuntaa. Jos sammutat ilmastoinnin ja tuuletat pelkästään ikkunoista, niin jos haju "imetään" ilmastoinnin aiheuttamalla alipaineella jostain niin hajua ei pitäisi tulla ilmastoinnin sammutuksen jälkeen, jos taas haisee silloinkin niin sitten jokin rakenne on mädäntynyt ja erittää bakteeri-hajuja siis silloinkin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe