Ostimme keväällä saunarempan yhteydessä Netraudasta Vuoluxin Kairo Torni 8 kW kiukaan kiinteällä ohjauskeskuksella.
http://vuolux.fi/vuolukivikiukaat.php?p=kairo_torni
Uuden saunan "ensivaikutelma" oli aivan huikea kun sitä vertasi vanhaan, olihan edellinen kiuas mallia ”halpis” ja ollut käytössä pyöreät 20 vuotta. Tunnin esilämmityksellä löylyä tuntui riittävän vaikka millä mitalla.
Olemme kuitenkin törmänneet ominaisuuteen, joka ei olekaan pelkästään positiivinen.
Tunnin esilämmityksellä saunan lämpötila nousee 60-65 C:een. Siinä vaiheessa termostaatti katkaisee virran vastuksilta. Tämän jälkeen saunan lämpötila jatkaa nousuaan isosta kivimäärästä johtuen n. 80 C:een.
Löylyä tulee ensimmäisille saunojille vähintääkin riittävästi. Toinenkin saunallinen saa vielä kohtuulliset löylyt. Mutta kolmas saunojaporukka saakin sitten vain kosteata höyryä, ei kunnon löylyjä.
Kolmannen porukan tullessa saunaan näyttää lämpömittari vielä 65-70 C, eli kiukaan termostaatti kuvittelee, että kaikki on hyvin ja lämpöä riittää. Mutta kivet ovatkin enää haaleita.
Tähän väliin sanottakoon, että vaikka saunassa käy useampi porukka peräkkäin, niin kyseessä ei ole mikään yleinen sauna, vaan ihan normaali, isohkon omakotitalon sauna. Meillä vaan saunojia riittää varsinkin viikonloppuisin, kun lapset tulevat perheineen käymään kotona.
Tämän kiuastyypin suunnittelussa on ilmeisesti käynyt pieni kömmähdys, eli on otettu tavallisesta seinämallisesta, ns. normikiukaasta ohjauskeskus ja –periaate, mutta ei ole otettu huomioon sitä, että kivimäärä, ja sitä myöten myös lämmönvarauskyky on moninkertainen ”halpiskiukaaseen” verrattuna.
Tuossa normikiukaassahan tällainen ohjaus toimii. Kun termostaatti katkaisee lämmityksen, niin muutama kauhallinen vettä saa kivet, ja saunan, jäähtymään niin paljon, että termostaatti kytkee taas vastukset päälle. Mutta ison kivimäärän lämmönsitomis- ja luovutusominaisuudet ovat ihan toiset.
Varmaan valtaosalla saunojista homma toimii, kun saunojia on yksi, tai korkeintaan kaksi saunallista. Mutta tällaiset ”erikoistilanteetkin” pitäisi kyllä saada hoitumaan.
Tarjosin firmalle mahdollisuutta hoitaa asia kuntoon kunniallisesti. Ehdotin reklamaatiossani, että tehdas toimittaisi minulle erillisen ohjauskeskuksen, jonka yhteydessä anturi tulisi saunan seinälle, sen sijaan että se olisi kiukaan kyljessä kiinni. Tällöin se olisi paremmin sauna todellisen lämpötilan tunnistavassa paikassa.
Mutta kyseisen kioskin toimitusjohtaja ilmoitti kylmän viileästi, että voin ostaa erillisen ohjauskeskuksen jos haluan. Heillä ei kuulemma ole velvollisuutta toimittaa sellaista vastikkeetta.
Vuoluxille tuollainen ohjauskeskus ei montaa kymppiä maksa, ja firmalla olisi ollut mahdollisuus hoitaa asia fiksusti pois päiväjärjestyksestä.Mutta heitä ei näköjään kiinnosta yrityksen maine.
Pelottaa vaan, miten mahdolliset takuureklamaatiot hoituvat, jos kiuas rikkoutuu takuuaikana. Ennuste ei ole kovinkaan hyvä
Vuoluxin tapa hoitaa reklamaatiot
30
4613
Vastaukset
- ihmettelijä2
Eli yritit siis saada itsellesi 350 euroa maksavan ohjauskeskuksen ilmaiseksi...? Ei ihme, että suhtautuivat nuivasti...
- Anonyymi
vau mikä kommntti!
- ins.
Kaikenlaisia ruikuttajia. Mene ja osta se ohjauskeskus.
- pehmoiset löylyt
Meillä on Vuolux kiuas ja sen termostaatti toimii hyvin. Kiukaan kyljessä olevaa termostaatin anturia voi muuten helposti huijata heittämällä siihen kauhallisen kylmää vettä silloin tällöin jos haluaa, että kiuas paahtaa täydellä teholla jatkuvasti.
- Eino1975
Eikös tässä tapauksessa järkeily nyt hieman onnu. Jos ongelma on kylmät kivet kuumassa saunassa, niin eikös se kiukaan oma termostaatti toimisi silloin parhaiten?
Neuvoisinkin vääntämään termostaattia kuumemmalle tokan ryhmän jälkeen. Niin ja olisit ostanu sen 10,5kW version. Siinä olis kiviä 160 kiloo. - John Fuck Whitewater
Pitäisi olla sellainen ohjaus joka haistelee kiukaan ja huoneen lämptilaa.
- exVuoluxDuunari
ennen silloin kun vuolux oli vielä kokkolassa ja toimitusjohtajana Reijo Jokiniemi niin olisit saanut kiukaan takuuseen ja olisimme kaikin puolin pyrkineet pitämään asiakkaan/asiakkaat tyytyväisinä niinkuin aina teimme nyt on toimitusjohtajana nuori juppi jolla on liian suuret unelmat eikä mielikuvitusta kiukaan suunnittelussa.
- Vuolux-pettynyt
Juu yhdyn exVuoluxDuunarin kommenttiin nykyisestä yrityksen henkilöstä. Kyseisellä herralla on omituiset tavat käsitellä kiukaassa esiintyneiden ongelmien hoitoa. Tuntematta edelllisessä kirjoituksessa mainittua RJ:tä sen enempää, toivoisin exduunarin kirjoituksen perusteella, kyseisen henkilön olevan vielä "puikoissa".
Yrityksessä ei vastata pääsääntöisesti soittoihin, palautteisiin sähköisessä muodossa jne... kiinnostaakohan siellä asiakkaat oikeasti millään tavalla?
Älkää hyvät ihmiset ostako tuotteita, joiden takuu- ja huoltoasiat ovat retuperällä ja yrityksestä pyritään kaatamaan asiakkaan päälle ongelmien korjaamiset. Erehdyin pari kuukautta sitten ostamaan ko. yrityksen kiukaan - näyttää olleen paha virhe.
- rane V60
Enpä tiedä, onko tuo termostaatin toiminta edes kivimäärästä kiinni. Meillä on rakennuttaja laittanut kerrostaloasuntoon "hyvän ja halvan" Harvian Vegan kiukaan. Siinäkin on perinteinen termostaatti ja se käyttäytyy miltei samalla lailla. Kun kiuas lämpenee toimintavalmiiksi, niin ensimmäiset löylyt ovat ihan jees. Mutta sitten, kun termostaatti katkaisee, kiuas jäähtyy ja jäähtyy ja lopulta saat heittää löylyvettä ihan kylmille kiville, ennenkuin termari kytkee uudelleen. Minusta termostaatissa on liian iso hystereesi, eli katkaisu- ja kytkentäpisteiden lämpötilaero on liian suuri.
- Make1
Itselläni on 6kw kairo kiuas on jees niin kauan kun toimii, kiuas on n.3vuotias ekavuosi tuli täyteen yksi vastus lakkasi toimimasta kyselin takuun perään vastaus oli että osta uusi vastus!!! Kiuas juuri hiukan yli vuoden. No tutkin itse mikä vikana niin hämmästykseni oli suuri JOHTO RUOSTUNUT POIKKI vuosi ja kolmekuukautta vanha: kiuas!!! Onhan laadulla tekijänsä. Sen jälkeen olen kolmasti korjannut johtoja aina sama vika tosin eri johto, en voi kuin ihmetellä kyseisen tuotteen laatua on tosiaan johdot noin kehnoja. Laitoin palautetta vuoluxille mutta ei tunnu asia kiinnostavan, no seuraava hajoaminen on viimeinen ja kiukaan merkki vaihtuu, en tosiaan suosittele kellekkään ainakaan kyseistä kiuasta Terveisin: Make
- kiuas osto
No sama täällä vastus myös mennyt kiuas 4 vuotta n 1 kerta viikossa käytetty kivet aivan loppu halki ym.
eikun kiuas kauppaan tosin ei kyllä vuolux merkkistä enää on huonoa laatua - myítä sitten
kiuas kun oli vuoden vanha kyselin valmistajalta miksi kivet halkee nyt jo sanottiin osta uusi sillä siitä selvitään
- maxmaili
risuts mitä valittajia löytyy joka lähtöön. Pitää pikkasen käyttää mielikuvitusta että saa noi saunomisen "erityistilanteet" hoidettua. Huh-huh!
- ei enää vuolux kiuka
purin vuoluxin kiukaan pois kun vastukset mennyt oli ruosteessa joka puolelta 2 vuotta vanha huh huh
- vuolux shit
ei enää vuolux kiuka kirjoitti:
purin vuoluxin kiukaan pois kun vastukset mennyt oli ruosteessa joka puolelta 2 vuotta vanha huh huh
sinne meni laatu kiuas 700€ voi saatana
- vuolux paskan möivät
vuolux shit kirjoitti:
sinne meni laatu kiuas 700€ voi saatana
Vuolux Kairo 6kw. Kesti mulla noin kaksi vuotta kun vastus rikki kyselin meniskö vielä takuun piikkiin, koska minun mielestä pitäs kestää pidempään entinen Helo 30 vuotta ja vielä oli ehjä kun heitin pois. Vastaus tuli tehtaalta maksa vastus 69€ tilille ja laita kuitti tänne niin postitamme uuden vastuksen, eipä tarvii ostan uuden kiukaan erimerkkisten en rupea vaihtaa vastuksia kahden vuoden välin, EN SUOSITTELE VUOLUX KAIRO KIUASTA OSTAMAAN.
- Kokemustietoa1
vuolux paskan möivät kirjoitti:
Vuolux Kairo 6kw. Kesti mulla noin kaksi vuotta kun vastus rikki kyselin meniskö vielä takuun piikkiin, koska minun mielestä pitäs kestää pidempään entinen Helo 30 vuotta ja vielä oli ehjä kun heitin pois. Vastaus tuli tehtaalta maksa vastus 69€ tilille ja laita kuitti tänne niin postitamme uuden vastuksen, eipä tarvii ostan uuden kiukaan erimerkkisten en rupea vaihtaa vastuksia kahden vuoden välin, EN SUOSITTELE VUOLUX KAIRO KIUASTA OSTAMAAN.
Joopa,joo! Et taida olla tietoinen siitä, miksi helo kiuas kesti tuon sanomasi 30-vuotta? Se johtui erilaisesta vastuksen rakenteesta ja myöskin paljolti siitä, että paikkakuntasi sähkön verkkojännite oli kohdallaan, ilman ylijännitettä. Niin vanhoissa heloissa, kuin muissakin ulkolaisissa kiuasmerkeissä vastukset olivat sopivammalla spiraalipituudella ja keraamisilla helmillä suojattuna.
- Captivated
Itsellä Vuolux Kairo 6kw ja pari vuotta vanha. Kaksi vastusta pimeänä.
Avasin alapohjan kiukaasta ja kappas vain, apikot ruostuneet kahdesta vastuksesta ja johdot roikkuivat irtonaisina. Korjasin johdot ja taas toimii.... jonkun aikaa.
Seuraavaksi haen kunnollisen kiukaan, niin ei tarvitse korjailla...
Helo ja Harvia valmistavat hyviä kiukaita ja niihin saa uusia vastuksiakin rautakaupasta..- Huono ostos
Meilläkin on käytössä Vuoluxin Kairo 6 kw, josta oli mennyt kaksi vastusta pimeäksi.
Eikun vikaa etsimään ja löytyihän se. Vastuksille tulevat apiko liittimet RUOSTUNEET kahdesta vastuksesta irti. Olivat aivan haperoa ****aa.
Puhdistin vastuksen liittimet emännän pienellä hiomakoneella ja tinasin uudet liittimet kiinni. Ilmeisesti vesi valuu vastuksen ja suojakuoren välistä apikoille ja ruostuttavat ne, vaikka luulisi, että saunan kiukaan lämpö kuivattaa apikoissa olevan kosteuden pois. Kiukaan hinta/laatu on ala-arvoinen, jos kiuas ei kestä kolmea vuotta pidempää. Mistähän sähkövermeet ovat lähtöisin ? Ei näytä hyvältä yrityksen tulevaisuus, jos tuote on näin huono laadultaan. - Kuis sä jaksat
Huono ostos kirjoitti:
Meilläkin on käytössä Vuoluxin Kairo 6 kw, josta oli mennyt kaksi vastusta pimeäksi.
Eikun vikaa etsimään ja löytyihän se. Vastuksille tulevat apiko liittimet RUOSTUNEET kahdesta vastuksesta irti. Olivat aivan haperoa ****aa.
Puhdistin vastuksen liittimet emännän pienellä hiomakoneella ja tinasin uudet liittimet kiinni. Ilmeisesti vesi valuu vastuksen ja suojakuoren välistä apikoille ja ruostuttavat ne, vaikka luulisi, että saunan kiukaan lämpö kuivattaa apikoissa olevan kosteuden pois. Kiukaan hinta/laatu on ala-arvoinen, jos kiuas ei kestä kolmea vuotta pidempää. Mistähän sähkövermeet ovat lähtöisin ? Ei näytä hyvältä yrityksen tulevaisuus, jos tuote on näin huono laadultaan.alvariinsa rollata? Vuoluxin Kairo kestää käyttöä siinä missä muutkin, samoja vastuksia ja komponetteja käyttävät kaikki. Huomaan että olet ottanut Vuolukxin todellisena kilpailijana. Ei millään pahalla, muttä vain muilla alan valmistajilla on motivaatio rollata.
- kenttätietoa
Kuis sä jaksat kirjoitti:
alvariinsa rollata? Vuoluxin Kairo kestää käyttöä siinä missä muutkin, samoja vastuksia ja komponetteja käyttävät kaikki. Huomaan että olet ottanut Vuolukxin todellisena kilpailijana. Ei millään pahalla, muttä vain muilla alan valmistajilla on motivaatio rollata.
Eiväthän kaikki muutkin käytä samoja vastuselementtejä! Sellaiset vastuselementit kestävät selvästi suurempia käyttötuntimääriä, joiden vahvuus on enemmän, kuin 6 (/) mm:riä, niiden pintalämpöteho onkin vähintään 7,5W/cm2. - Paremmilla tiedoilla kompastelee vähemmän!
- Taasko
2009 ostettu vuolux kairo käyttö ollut tosi vähäistä kuukausi sitten meni lämpötilan säädin. ei onnistunut tilaus muutakuin kaupan kautta no nyt oli toinen kerta kun saunottiin niin meni kello rikki pikkusen rupee olemaan mitta täyttää.
- Sauno
Pitäisikö laittaa kellokytkimeen aikaa lisää ei pysy päällä koko iltaa oma toimii hyvin
- Slflfifk
Vuolux kiukaiden vastauksista puuttuu kumi tiivisteet niin vesi pääsee kytkentäkoteloon. Esim. Mondex kiukaissa tämä on huomioitu. Eipä pääse vesi tekemään tuhojaan.
- Hapamine
Vastukset otettu juuri irti Vuolux Kairo kiukaasta. Siinä ainakin oli tiivisteet (kumiset o- renkaat) ja alakerta oli todella siisti eikä mitään ruosteista, johdot ja liittimet kuin eilen laitettu.
- Kylpijä
Mulla ollut kahdessa eri asunnossa Mondex vuolukivikiuas 6 kW. Ensimmäinen ehti olla 4 vuotta ja
vastus paloi yhden kerran. Kun ostin uuden vastuksen, oli mukana vastuksen lukitsin. Pelasi hyvin seuraavat 6 vuotta. Sitten vaihdettiin asuntoa. Vaihdoin siihen heti uuden Mondexin. Kun asensin kiukaan kurkkasin, että siinä oli vastuksen lukitsin. Tämä estää, ettei vastukset pääse koskettamaan toisiinsa. Kiuas ollut jo käytössä 10 vuotta ja ei mitään vikaa. Aikaisempi oli kokonaan vuolukiveä. Tämä on sivuista rosteria. Maksoi vaan 400 EUR tarjouksesta. - VuoluxiaEnSuosittele
Vuolux on todella paska kiuas. En viittis edes kusta sellaiseen. Kaksi kokeiltu (toisen vaihdoin edellisen tilalle kun meni vakuutuksen piikkiin / korvasivat uuden tilalle) enkä suosittele siis kenelekkään. Vuoluxin asiakaspalvelu on myös syvemmältä kuin perseestä. Kiukaat kestivät n. 2-3 vuotta normikäytöllä kerta viikossa. Toivottavasti menevät konkkaan pian. Runkut!
- penax6o
Itse olet paska. Narisevat narsisit puhuu paskasta paska!!!!!!!
- Sähköjuntti
Nuo lattapistokkeet voivat olla "väärää" messinkilaatua. Haurastuvaa, siihen riittää pakkanenkin. Tällaisiin liittimiin on törmätty usein, ulkokäytössä.
- saunaan
Vuolux Stone 8kW paras kiuas, olen koittanut hankkia nyt nykyiseen saunaani samanlaista vuolux kiuasta mutta KUKA sitä nykyisin myy ?
Saunassa käyn joka päivä eikä mennyt 10 v kuin 1 vastukset joten olen ollut todella tyytyväinen ja nyt on käytössä puukiuas niitä onkin mennyt 3v välein vaihtoon kun eivät kestä olkoon sitten merkki tai koko mikä tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941